Yhdessä toimien : sosiaalityön rooli monitoimijuuden osapuolena
Tekijät
Päivämäärä
2019Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Sosiaalityössä tehdään laajasti yhteistyötä eri toimijoiden, kuten asiakkaan, hänen läheistensä sekä eri ammattialojen ja kolmannen sektorin kanssa. Monitoimijuus on määritetty eri laeissa sosiaalityöhön kuuluvaksi työmuodoksi, mikä velvoittaa sosiaalityötä tekemään yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää millaisena sosiaalityön rooli monitoimijaisessa yhteistyössä näyttäytyy aiempien tutkimusten kautta tarkasteltuna. Lisäksi tutkimuksessa huomioidaan sosiaalityön onnistumiseen johtavia menestystekijöitä monitoimijaisessa yhteistyössä. Tutkimusaineisto kerättiin kansainvälisistä ja kotimaisista kokonaisuudessaan sähköisesti saatavilla olevista artikkeleista aikaväliltä 2008–2018. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroitua kirjallisuuskatsausta.
Tutkimuksen teoreettis-käsitteellisessä osiossa kuvataan miten asiakkaiden, ammattilaisten ja muiden eri toimijoiden välinen yhteistyö ymmärretään tässä tutkimuksessa. Tutkimustulokset osoittavat, että sosiaalityön rooli monitoimijuudessa on toimia määrätietoisen toiminnan edistäjänä ja koordinoijana. Määrätietoinen toiminta sisältää oman osaamisen tunnistamisen, päämääräsitoutuneisuuden ja kokonaisuuksien hallinnan, jotka mahdollistavat monitoimijuuden onnistumisen. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että sosiaalityöllä on osaaminen monitoimijuuteen ja tämä on tärkeää tuoda vahvemmin esille muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksessa.
Johtopäätöksenä voidaan esittää, että sosiaalityön rooli monitoimijuudessa rakentuu monesta eri osa-alueesta sekä osatekijästä. Monitoimijuus työmuotona haastaa osallisia eri tavoin. Sosiaalityön rooli kokoajana edesauttaa monitoimijuuden onnistumista. Onnistumiseen vaikuttavat tekijät tulee olla tiedossa, jotta pystytään ylläpitämään jo olemassa olevia menesystekijöitä sekä huomioimaan tarvittavat kehittämiskohteet
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lääkäriopiskelijoiden käsityksiä sosiaalityön asiantuntijuudesta ja yhteistyöstä : kontekstina perusterveydenhuollon osastotyö
Saarinen, Saini (2021)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan käytännön kentällä työskennelleiden tai harjoittelussa olleiden lääkäriopiskelijoiden käsityksiä sosiaalityön asiantuntijuudesta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa perusterve ... -
Sosiaalityön rakentuminen Ohjaamoissa
Korpilauri, Titta (2021)Tämän maisterintutkielman tehtävänä on selvittää sosiaalityön rakentumista Ohjaamoissa, jotka ovat nuorten monialaisia matalan kynnyksen palvelupisteitä. Tutkimuksessa selvitettiin, minkälainen käsitys Ohjaamoissa ... -
Lapsen sosiaalisten riskien määrittely ja tunnistaminen päivähoidon ja sosiaalityön moniammatillisessa yhteistyössä
Lindén, Raili (2010)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää miten lapsen sosiaalisia riskejä määritellään ja tunnistetaan päivähoidon ja sosiaalityön moniammatillisessa yhteistyössä. Tarkoituksena on valottaa ja vertailla eri ammatillisesta ... -
Esi- ja alkuopetus yhdessä vai erikseen : luokanopettajien ja lastentarhanopettajien käsityksiä alkuluokasta
Tommola, Tia (2014)Tutkielma on laadullinen ja tutkimusotteeltaan fenomenografinen. Etsin tässä tutkimuksessa vastausta kysymykseen tulisiko esi- ja alkuopetus järjestää yhdessä vai erikseen? Keskeisenä tarkastelun kohteena on Hollolan kunnan ... -
Sosiaalityön asiantuntijuuden vahvistaminen moniammatillisessa yhteistyössä
Kempe-Jalonen, Hanna (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää olemassa olevan tutkimustiedon avulla, mitkä tekijät vahvistavat sosiaalityön asiantuntijuutta moniammatillisessa yhteistyössä. Tarkastelen sosiaalityön asiantuntijuuden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.