Laatukustannusanalyysi ja lean operationaalisen suorituskyvyn kehittämisen työkaluna
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kohdeorganisaation lähettämö-funktion suorituskykyä yhdistämällä laatukustannusanalyysi sekä lean-ajattelu. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin lean-filosofian ja laatukustannusajattelun olemukseen ja todettiin niiden olevan toisiaan tukevia sekä kohtalaisen läheisiä ajattelumalleja, kuitenkin hieman eri näkökulmista, ja siten ajatusmallien yhteensovittamiselle ei nähty estettä.
Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin interventionistisena tapaustutkimuksena kolmessa vaiheessa. Vaiheessa yksi kuvattiin lähettämön nykytila tehokkuuden ja siihen vaikuttavien laatukustannusten näkökulmasta. Vaiheessa kaksi järjestettiin lähettämön henkilökunnan kanssa workshop, jossa havaituista ongelmista keskusteltiin ja mittauksen yksi tulosten analyysin sekä juurisyyanalyysin perusteella sovittiin tehokkuutta korjaavat toimenpiteet. Tutkimuksen vaiheessa kolme mitattiin lähettämön suorituskykyä uudelleen ja tuloksia verrattiin mittauksen yksi tuloksiin.
Tutkimuksen tuloksena lähettämön suorituskykyä pystyttiin parantamaan kaikissa kuormakategorioissa, joista kahdessa ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p<0,05). Laatukustannusanalyysi ei kuitenkaan suoraan tukenut tätä havaintoa, sillä mittauksessa kaksi työntekijät havaitsivat enemmän laatukustannuksia. Kun myös sekundäärisesti havaitut laatukustannukset otettiin huomioon, lähettämön laatukustannukset vähenivät noin 20 000 euroa.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25550]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Työyhteisösovittelu vuorovaikutuksen kehittämisen työkaluna
Lappalainen, Pia (Prologos ry, 2017)Taloudellisesti haastavina aikoina teollisuudessa on totuttu etsimään tuottavuuden kasvua kovista HR-toimenpiteistä, kuten henkilöstö- ja koulutusleikkauksista. Pehmeämmät keinot ovat jääneet huo- miotta, vaikka ... -
Lean startup sekä pivotoinnin vaikutukset ohjelmisto startupien menestymiseen
Heinonen, Taavi (2021)Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella kuinka lean startup metodologiaan kuuluva pivotointi on vaikuttanut kolmen tutkimukseen valitun ohjelmisto startup-yrityksen suoriutumiseen. Tutkielmassa taustoitettiin sekä lean ... -
An empirical evaluation of business model canvas in software startups : a team perspective
Elonen, Atte (2019)Business model canvas is a commonly used tool among software startups. The tool aims to help companies develop business models and new strategies. Even though the model has been widely adapted among software startups ... -
Liiketoimintaprosessien kehittäminen Lean-ajattelua soveltamalla : tapaustutkimus
Uusikylä, Päivi (2018)Liiketoimintaprosessit ja niiden johtaminen on todettu olevan hyvin tehokas tapa johtaa liiketoimintaa. Liiketoimintaprosessien johtamisen on todettu parantavan organisaatioiden tuloksia mm. pienentämällä kustannuksia, ... -
Standardisoitujen testitapausten hallinta : Atlassian Jira
Otso, Mikko (2020)Sovelluksen elinkaaren hallintatyökalujen avulla yritykset voivat keskittää eri sidosryhmien välisiä tehtäviä yhteen paikkaan ja lisätä läpinäkyvyyttä eri sidosryhmien välillä. Tutkielmassa keskitytään testauksen hallintaan, ...