Opettajan ja kahdeksasluokkalaisten oppilaiden käsityksiä kirjoittamisen opetuksesta äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia käsityksiä tutkimani kahdeksannen luokan oppilailla ja äidinkielenopettajalla on kirjoittamisen opetuksesta sekä millaisia yhteneväisyyksiä ja eroja näillä käsityksillä on.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu opetussuunnitelman, tekstitaitojen ja monilukutaidon ja kirjoittamisen suhteisiin liittyvistä teorioista ja tutkimuksista. Näiden lisäksi hyödynsin Ivaničin (2004) mallia erilaisista kirjoittamisdiskursseista. Lähestyin aihetta tapaustutkimuksena väljästi etnografisin ottein: havainnoin kuuden oppitunnin pituisen kirjoitustehtäväkokonaisuuden ja haastattelin äidinkielenopettajaa sekä kahdeksasluokkalaisia oppilaita.
Tutkimuksen aineisto koostuu yhden äidinkielenopettajan teemahaastattelusta ja neljästä eri oppilaiden ryhmähaastatteluista, joihin osallistui yhteensä seitsemäntoista kahdeksasluokkalaista. Aineistoon sisältyvät myös muistiinpanot luokkahuonetilanteiden havinnoinnista. Aineistoa analysoin sisällönanalyysilla, jota tuin kielellisin havainnoin. Kiinnitin tutkimuksessani huomiota myös haastateltavien kielellisiin valintoihin ja havaintoihin.
Tutkimusaineistostani nousseiden tulosten perusteella äidinkielenopettajan käsitykset kirjoittamisen opetuksesta ovat varsin perinteisiä. Opettajan opetuspuhe eroaa jonkin verran hänen omista käsityksistään kirjoittamisen opetuksessa. Haastatteluaineiston perusteella opettajan käsitykset kirjoittamisesta ovat monipuoliset. Opettajan vahva kiinnostus kirjoittamisen opetusta kohtaan lisäsi hänen tietouttaan kirjoittamisen tärkeydestä, mutta oppitunneilla perinteiset kirjoittamiskäsitykset korostuivat. Oppilaiden käsityksissä kirjoittamisen koulukohtaisuus korostuu. Päällimmäisinä eroina opettajan ja oppilaiden käsityksissä näkyi, että opettajan käsityksissä korostuu kirjoittaminen taitona, kun taas oppilaat kokevat kirjoittamisen olevan enemmänkin luovaa toimintaa. Haastatteluaineiston ja havainnointini perusteella näyttää siltä, että kirjoittamista opiskellaan edelleen koulun tekstejä varten eikä vapaa-ajan tekstikäytänteitä juurikaan oteta huomioon.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Yläkoulun äidinkielenopettajan käsityksiä luovan kirjoittamisen opetuksesta ja fiktion tuottamisesta
Aaltonen, Pihka (2021)Työssäni tutkin yläkoulussa työskentelevän äidinkielenopettajan käsityksiä luovan kirjoittamisen opetuksesta ja fiktion tuottamisen roolista opetuksessa. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla, ja aineiston analysointi ... -
Rajojen rikkomista, terapiaa vai työkalu? : luokanopettajien, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien sekä sanataiteen opettajien käsityksiä luovasta kirjoittamisesta
Kauppinen, Laura (2020)Tutkimuksessa tarkastellaan luovan kirjoittamisen opetusta alakoulussa, yläkoulussa ja sanataidekoulussa. Luovuus on keskeinen uudessa kirjoittamisessa vaadittava taito, mutta luovaa kirjoittamista ja sanataidetoimintaa ... -
Kirjoittaminen muutoksessa : yläkoulun äidinkielen opettajien kokemuksia uusien kirjoitustaitojen opetuksesta
Hirvinen, Elina (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa siitä, millaisia kokemuksia peruskoulun yläkoulussa työskentelevillä äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajilla on uusien kirjoitustaitojen opettamisesta. ... -
"Se ei oo pojille niin luontasta" : kirjoittamisen opetuksen ja sukupuolen rakentuminen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien puheessa
Käkelä, Hanna (2013)Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisiksi kirjoittamisen opetus, kirjoittamisen opettajan identiteetti ja oppilaiden sukupuoli rakentuvat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien puheessa. Tutkin diskurssianalyyttistä ... -
S2-oppilaiden ja heidän opettajiensa kokemukset kielenoppimisesta integroidussa äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmässä
Pöntinen, Anu (2019)Tässä maisterintutkielmassani tarkastelen yhdeksäsluokkalaisten suomi toisena kielenä -oppilaiden sekä heidän opettajiensa kokemuksia opetuskokeilusta, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmä sekä suomea toisena kielenä ...