Lasta odottavien ja pienten lasten vanhempien ruokailutottumukset : Hyvän kasvun avaimet –seurantatutkimuksen tuloksia
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää äitien ja isien ruokailutottumuksia ensimmäisen lapsen odotusaikana ja lapsen ollessa kaksi- ja viisivuotias. Tarkoituksena oli selvittää miten ruokavalion laatu sekä kasvisten ja kasvirasvalevitteen käyttö muuttuvat vanhemmilla lapsen saamisen myötä. Lisäksi selvitettiin miten vanhempien koulutustaso, perheen tulot sekä vanhemman ikä, sukupuoli ja painoindeksi ovat yhteydessä ruokavalion laatuun sekä kasvisten ja kasvirasvalevitteen käyttöön.
Tutkimuksessa on käytetty Turun yliopiston Hyvän kasvun avaimet- seurantatutkimuksen aineistoa. Tässä työssä käytettiin aineistosta taustatietoja raskausajalta sekä tietoa vanhempien ruokailutottumuksista raskausajalla ja lapsen ollessa kaksi- ja viisivuotias. Analyyseihin otettiin mukaan ensimmäistä lasta odottavat vanhemmat, jotka odottivat yhtä lasta (n=1780). Analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, binääristä logistista regressioanalyysiä ja McNemarin testiä.
Ruokavalion laatu heikkeni matalamman koulutustason omaavilla äideillä raskausajalta siihen mennessä, kun lapsi oli kahden vuoden ikäinen. Korkeammin koulutetuilla äideillä ruokavalion laatu pysyi yhtä hyvänä kuin raskausaikana. Laatu pysyi samalla tasolla myös äideillä, jotka olivat uudelleen raskaana lapsen ollessa kaksivuotias, mutta heikkeni niillä, jotka eivät olleet uudelleen raskaana. Päivittäinen kasvisten käyttö oli äideillä raskausaikana yhtä yleistä kuin lapsen ollessa kaksivuotias, mutta yleisempää lapsen ollessa viisivuotias. Kasvirasvalevitteen käyttö väheni sekä äideillä että isillä lapsen odotusajalta siihen mennessä, kun lapsi oli viisivuotias. Ruokavalion terveyttä edistävä laatu ja kasvisten päivittäinen käyttö olivat yleisempää korkeammin koulutetuilla kuin matalammin koulutetuilla vanhemmilla, sekä äideillä yleisempää kuin isillä.
Erityisesti äitien ruokailutottumuksissa vaikuttaa tapahtuvan muutoksia ensimmäisen lapsen saamisen myötä. Terveyttä edistävä ruokavalion laatu toteutuu äideillä raskausaikana paremmin kuin raskauden jälkeen. Tätä tietoa voidaan hyödyntää neuvolassa tukemalla perheiden terveellisiä ruokailutottumuksia sekä lapsen odotusaikana että lapsen syntymän jälkeen. Erityisesti tulee tukea matalamman koulutustason omaavia äitejä hyvien ruokailutottumusten jatkamisessa lapsen syntymän jälkeen, koska heillä on suurempi riski ruokavalion laadun heikkenemiseen raskauden jälkeen. Jatkossa tulisi kuitenkin selvittää laajemmin mitkä tekijät ovat yhteydessä vanhempien ruokailutottumuksiin ja miten vanhempia voidaan parhaiten tukea raskaus- ja pikkulapsiaikana.
...
The aim of this study was to examine dietary habits of mothers and fathers when expecting their first child and when the child is two and five years old. The aim was to examine whether parents’ diet quality, use of vegetables daily and use of vegetable oil spread changed during the study. It was also examined whether parents’ education level, family income, parents’ age, gender and body mass index were associated with diet quality and use of vegetable and vegetable oil spread.
The study is based on the data from STEPS follow up study carried out by University of Turku. Baseline data were collected during pregnancy. Dietary habit data used in this study was collected during pregnancy and when the child was two and five years old. In this study the parents who were expecting their first child (n=1780) were included in the analyses. Cross tables, binary logistic regression analyses and McNemar’s test were used to analyze the data.
Mothers with lower education had lower diet quality when the child was two years old than during pregnancy. Diet quality did not change among mothers with higher education or mothers who were again pregnant when the first child was two years old. Daily use of vegetables did not change from pregnancy until the child was two years old but was more common when the child was five years old. The use of vegetable oil spread decreased among mothers and fathers during the study. Diet quality and daily use of vegetables was more common among parents with higher education than lower education and more common among women than men.
According to this study particularly mothers’ dietary habits change after having the first child. Diet quality was better during pregnancy than after having a child. This information can be useful when supporting parents’ healthy dietary habits during pregnancy and after having a child. Special attention should be paid to mothers with lower education and support them in continuing healthy dietary habits after having a child, as they are in greater risk to have poor diet quality after pregnancy. More study is needed to understand determinants associated with dietary behavior of parents expecting a child and parents with small children.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Pienten lasten vanhempien koherenssin tunne ja liikuntakäyttäytyminen : Hyvän kasvun avaimet -tutkimuksen tuloksia
Hiltunen, Pauliina (2017)Vanhemmat kokevat pikkulapsivaiheen usein haastavana elämänvaiheena. Yksilölliset tekijät vaikuttavat siihen, miten erilaisiin elämäntilanteisiin suhtaudutaan. Aaron Antonovskyn (1987) salutogeeniseen teoriaan keskeisesti ... -
Vanhempien ruokailuun liittyvän toiminnan yhteys nuorten syömisen taitoon : tuloksia Hyvän kasvun avaimet -tutkimuksesta
Granberg, Sabrina (2023)Syömisen taidolla tarkoitetaan yksilön luontevaa ja positiivista suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Se koostuu syömiseen liittyvistä asenteista, ruoan hyväksynnästä, syömisen sisäisestä säätelystä ja syömiskontekstin ... -
"Se päiväkodin aloitus meni tosi paljon paremmin, kun mitä mä luulin ja oletin. Et varmaan suurin syy oli ne hoitajat, miten mukavia ne oli" : vanhempien kokemuksia pienten lasten varhaiskasvatuksen aloituksesta
Koskela, Laura; Koivu, Eveliina (2019)Laadullinen tutkimuksemme käsittelee vanhempien kokemuksia pienten lasten aloittaessa päiväkodissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät päiväkodin henkilökunnan toiminnassa lisäsivät ja vähensivät ... -
Vanhemmuus ja pienten lasten temperamentti sekä näiden väliset yhteydet vanhempien arvioimana
Nieminen, Elisa (2015)Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitettiin minkälaiseksi vanhemmat arvioivat omaa vanhemmuuttaan sekä 0-2-vuotiaiden lastensa temperamenttia ja millaisia yhteyksiä näiden väliltä löytyy. Vanhemmuutta arvioitiin myönteisen ... -
Vanhempien sosioekonomisen aseman yhteys alle kouluikäisten lasten suun terveyteen : tuloksia LATE-aineistosta
Peura, Anna (2014)Anna Peura (2014). Vanhempien sosioekonomisen aseman yhteys alle kouluikäisten lasten suun terveyteen: tuloksia LATE-aineistosta. Terveystietieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma, ...