Tekoälyn vaikutus johtajien työtehtäviin Suomessa
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä Pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan tekoälyn vaikutusta operatiivisen, keskijohdon ja ylimmän johdon työtehtäviin Suomessa seuraavien 20 vuoden aikana. Teoreettinen viitekehys sisältää tulevaisuudentutkimuksen, tekoälyn, työn tutkimuksen sekä johtamisen teemoja. Tutkimuksen aineisto perustuu kuuteen puolistrukturoituun teemahaastatteluun, joissa tekoälyn asiantuntijat arvioivat kuinka paljon ja miten tekoäly voi korvata johtajien työtehtäviä. Aineiston analyysi on suoritettu laadullisin metodein.
Haastatellut asiantuntijat uskovat jo olemassa olevan teknologian voivan vaikuttaa johtamiseen. Asiantuntijat arvioivat keskimäärin, että 20 vuoden kuluessa tekoälyn sovelluksilla voi korvata sekä operatiivisen että keskijohdon työtehtävistä lähes puolet ja ylimmän johdon työtehtävistä kolmasosan. Tutkimus osoittaa, että johtajien työtehtäviä voi korvata suorasti tai epäsuorasti. Suora korvaaminen tarkoittaa tietyn johtajan työtehtävän, kuten työnvalvonnan, raportoinnin, aikataulutuksen tai päätöksenteon prosessin suorittamista automaation keinoin. Epäsuora korvaaminen on puolestaan sitä, kun jokin laajemman toimintaympäristön muutos vähentää johtajien työtehtävien tarvetta. Kyseessä voi olla organisaation (alustatalouden yleistyminen), yhteiskunnan (julkinen tuki tekoälyn kehitykselle) tai globaalin (työmarkkinoiden kansainvälistyminen) tason muutos.
Tutkimusta lukiessa on olennaista muistaa, että tarkastelun kohteena on nimenomaan työtehtävät, minkä perusteella ei voi tehdä suoria päätelmiä mahdollisista vaikutuksista työllisyyteen. Tutkimuksessa selvitetäänkin mahdollisia tulevaisuudenkuvia, eikä oteta kantaa, kuinka todennäköisiä asiantuntijoiden arviot ovat. Tulevaisuutta ei voi ennustaa tismalleen, joten asiantuntijoiden antamat sanalliset selitykset ovat arvokkaampia, kuin itse luvut, joiden tehtävä on helpottaa tekstin ymmärtämistä.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24971]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ryhmässä toimivien sekä ryhmästä irrotettujen päiväkodin johtajien näkemyksiä pedagogisesta johtamisesta
Suhonen, Reetta (2020)Tässä tutkielmassa perehdytään päiväkodin johtajien näkemyksiin pedagogisesta johtajuudesta. Tutkimuksessa selvitetään päiväkotien johtajien näkemyksiä ja tutkitaan ryhmässä toimivien ja ryhmästä irrotettujen johtajien ... -
Potilasohjauksen osaamisen johtaminen terveydenhuollossa : hoitotyön johtajien näkemyksiä
Lehtoranta, Marja (2013)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potilasohjauksen osaamisen johtamista käytännössä. Tutkimuksessa kuvattiin osaamisen johtamisesta erityisesti käytössä olevia potilasohjauksen rakenteita, käytäntöjä ja viestintää, ... -
Perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 rehtoreiden näkemyksiä koulusta ja koulun johtamisesta Suomessa 2030-luvulla
Honkala, Riia (2022)Tutkimuksessa tarkasteltiin tulevaisuuden koulua ja johtamista 2030-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen tulevaisuuden koulu on rehtoreiden näkemysten mukaan ja millaista johtajuutta tulevaisuuden ... -
Kameravalvonnassa käytettävän tekoälyn hyödyntäminen Suomessa
Allonen, Janne; Haaranen, Markus (2020)Kameravalvonnan pääsääntöisenä tavoitteena on ollut tallentaa tapahtunut yksittäinen teko tai tapahtumasarja. Tehokkuuden sekä käytännöllisyyden takia siitä onkin useassa organisaatiossa muodostunut luontainen osa ... -
Päiväkodin johtajien kokemuksia työnkuvastaan : työnkuvan erot kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa
Nuorva, Elli; Pakarinen, Annika (2022)Tämän tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella päiväkodin johtajien työnkuvaa yksityisissä ja kunnallisissa varhaiskasvatusorganisaatioissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin johtajien kokemuksia omaan työhönsä liittyvistä ...