Ryhmässä toimivien sekä ryhmästä irrotettujen päiväkodin johtajien näkemyksiä pedagogisesta johtamisesta

Abstract
Tässä tutkielmassa perehdytään päiväkodin johtajien näkemyksiin pedagogisesta johtajuudesta. Tutkimuksessa selvitetään päiväkotien johtajien näkemyksiä ja tutkitaan ryhmässä toimivien ja ryhmästä irrotettujen johtajien näkemykselliset erot ja samankaltaisuudet pedagogisessa johtamisessa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, ja linkki verkossa olevaan kyselyyn lähetettiin erään keskisuuren kaupungin kunnallisille päiväkodin johtajille. Kyselyt analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksessa havaittiin, että päiväkodin johtajat toivat esiin oman toimintansa, resurssien ja jaetun johtamisen merkityksen pedagogisessa johtamisessa; tämä sai tukea teoriasta. Aineistosta selvisi myös, että ryhmässä toimivat ja ryhmästä irrotetut päiväkodin johtajat pitivät yhtä merkityksellisenä kollegoiden tukea ja aikaa. Molemmat ryhmät arvostivat työyhteisöä ja työhyvinvointia sekä sijoittumistaan päiväkotiin. Eroja näkemyksissä oli resurssien, tiimin vetäjien ja apulaisjohtajan merkityksen sekä henkilöstöjohtamisen suhteen. Näkemykset erosivat arvioitaessa tiimin vetäjien ja apulaisjohtajan merkitystä ja henkilöstöjohtamista. Keskeisenä tuloksena voidaan pitää pedagogisen johtamisen tärkeyttä päiväkodin johtajan työssä. Kaikki päiväkodin johtajat pitivät pedagogista johtamista keskeisenä osana työtään. Haasteena koettiin ajan riittämättömyys. Tuloksista ilmeni myös, että ryhmässä toimivien päiväkodin johtajien vastaukset kyselyyn olivat suppeampia kuin ryhmästä irrotettujen johtajien. Ryhmästä irrotetut päiväkodin johtajat taasen korostivat tiimin vetäjien ja apulaisjohtajan merkitystä pedagogisessa johtamisessa. Ryhmässä toimivien ja ryhmästä irrotettujen johtajien pedagogisesta johtamisesta olisi hyödyllistä tutkia syvemmin.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202003132401Use this for linking
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share