Kielellinen ja visuaalinen vaikuttaminen muotiblogissa
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tarkastelen muotiblogin kielellisiä ja visuaalisia vaikuttamaan pyrkiviä keinoja. Nykypäivänä vaikuttamista tapahtuu joka paikassa, etenkin sosiaalisen median eri kanavissa. Ihmisten käyttäytymiseen, asenteisiin ja ajatuksiin pyritään vaikuttamaan eri tavoilla, ja useimmiten se tapahtuu kaupallisessa mielessä. Vaikuttamista tapahtuu myös erilaisissa blogeissa, joiden toiminta on ammattimaista ja joita kirjoittamalla kirjoittaja saa rahallista palkkiota.
Muotiblogit ovat kategoriana mielenkiintoinen, koska ne edustavat uudenlaista markkinointia. Suositut bloggaajat tekevät yhteistyötä eri yritysten kanssa ja esittelevät yritysten tuotteita tai palveluita blogeissaan. Lukijoilla on matalampi kynnys ostaa blogissa esiteltyjä tuotteita, koska blogin kirjoittaja on mahdollisesti kokeillut niitä itse ja sen myötä suositellut niitä myös lukijoilleen.
Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisilla kielellisillä keinoilla kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan muotiblogissa ja millainen rooli blogin kuvilla on. Tarkastelin P.S. I love fashion -muotiblogin kolmea erään kosmetiikkayrityksen kanssa yhteistyönä toteutettua blogitekstiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys sijoittuu diskurssintutkimuksen ja multimodaalisen diskurssintutkimuksen kentälle. Blogitekstien kielen tarkastelussa hyödynsin analyysimenetelmänäni suhtautumisen teoriaa, ja rajasin analyysini tarkastelun sitoutumisen ja asteittaisuuden alasys-teemeihin. Näiden avulla pystyin tarkastelemaan tekstien dialogisen tilan supistumista ja laajentamista sekä julistamista ja puntaroimista. Blogitekstien kuvien analyysissa hyödynsin visuaalista kielioppia, jonka avulla pääsin tarkastelemaan kuvien rakenteita yksityiskohtaisesti. Rajasin kuvien analyysini värien käyttöön, sommitteluun ja rajaukseen.
Analyysini osoitti, että kirjoittaja käyttää paljon julistamista kielellisenä vaikuttamaan pyrkivänä keinona ja samalla pyrkii poistamaan muut äänet tekstistä pois. Nämä näkyvät etenkin väitelauseiden ja indikatiivin yleisyytenä, koska kirjoittaja esittää asiat yleisesti hyväksyttyinä totuuksina. Julistaminen näkyy myös modaalisina, etenkin välttämättömyyttä ilmaisevina sanavalintoina. Asteittaisuus näkyy teksteissä korkean voiman sanojen käyttönä, jotka ovat sävyiltään positiivisia. Kuvien rooli on tekstin kielen tukeminen, ja niiden avulla kirjoittaja pystyy vahvistamaan tai luomaan uusia mielikuvia esittelemistään tuotteista. Vaikka blogitekstejä ei suoraan voidakaan verrata mainontaan, niiden kuvista on kuitenkin havaittavissa mainontaan verrattavissa olevia piirteitä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4579]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kaikki mahdollisuudet avoinna : rahadiskurssit nuorten aikuisten podcasteissa
Koskela, Weera (2020)Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee, minkälaisia rahadiskursseja eli rahasta puhumisen tapoja kahden suomalaisen podcastin rahaa ja varallisuutta käsittelevissä jaksoissa esiintyy. Analyysityökaluna toimii diskurssintutkimukseen ... -
Ideaalilukijan kuva teoksessa Nuoren naisen opas
Ruokola, Sara (2017)Tiivistelmä – Abstract Tutkin kandidaatintutkielmassani bloggaaja Alexa Dagmarin kirjassa Nuoren naisen opas rakentuvaa kuvaa ideaalista lukijasta. Bloggajan kirjoittama kirja on ilmiönä mielenkiintoinen: bloggajaalla ei ... -
Selostuksesta tulkintoihin : aineistojen esittäminen lukiolaisten historian esseissä
Paldanius, Hilkka (Kotikielen Seura, 2019)Artikkelissa selvitetään tiedonalakohtaisten tekstitaitojen viitekehyksessä, miten lukiolaisten historian esseissä rekontekstualisoidaan aineistona olevia historiallisia -dokumentteja ja miten dokumentteja selostavat ja ... -
Onnellisuus ja onnettomuus kielellisellä ja kuvallisella tasolla teoksessa Roope Ankan elämä ja teot
Mujunen, Jutta (2020)Maisterintutkielmani tavoitteena on kartoittaa, millaisia kielellisiä ja kuvallisia keinoja sarjakuvissa käytetään tunteiden ilmaisemisessa. Ensisijainen painotukseni on kielitieteellisessä analyysissa, mutta tarkastelen ... -
Sherlock Holmes -suomennosten puhuttelulisäykset uudelleenkääntämishypoteesin ja suhtautumisen näkökulmasta
Metsola, Anna (2016)Tutkin maisterintutkielmassani kahden eri Sherlock Holmes -suomennoskokoelman puhuttelulisäyksien suomennoksia. Tarkastelen puhutteluja kahden eri teoreettisen taustan ja menetelmän kautta: kotouttamisen ja vieraannutta ...