Luokan työrauha ja siihen vaikuttavat tekijät : opettajan näkökulma
Tämän Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena oli luokkien työrauha, jota tarkasteltiin opettajien näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää opettajan sukupuolen ja työkokemuksen sekä luokan monimuotoisuuden, oppilaiden käyttäytymisongelmien ja luokan työrauhan välistä yhteyttä. Haluttiin myös tutkia, työrauhan ylläpitoon kuluvaa osuutta oppitunneista sekä selvittää oppituntien aikaiset ja oppituntien ulkopuoliset tilanteet, joissa opettajat kokivat käyttäytymisongelmat kaikkein haittaavimmiksi.
Tutkimus on osa laajempaa Jyväskylän yliopistossa vuosina 2014-2018 tehtyä interventiotutkimusta. Alkuperäinen tutkimusaineisto koostui sähköisestä kyselystä, johon vastasivat työnsä kehittämisestä kiinnostuneet alakoulun opettajat, jotka olivat ilmoittautuneet Niilo Mäki Instituutin järjestämään koulutukseen "Yleinen tuki oppilaiden käyttäytymisen tukemiseen; miten toimia levottoman luokan kanssa”. Tähän tutkimukseen käytettiin osa koulutuksen vaikuttavuuden seurannan lähtötasomittauksella saadusta aineistosta. Tutkimukseen päätyivät 110 opettajan vastaukset.
Tutkimus osoitti, että sekä oppituntien aikana että niiden ulkopuolella ilmenevä häiriökäyttäytyminen ja oppilaiden tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmat ovat merkitsevästi yhteydessä luokkien työrauhaan. Opettajan taustatekijöillä tai muilla luokan taustatekijöillä ei ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä työrauhaan.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Implementation of dialogic approach of teaching science in Ghanaian grade 7 science classroom
Boadi, Joseph (2019)The aim of this study was to implement dialogic approach of teaching science in Ghanaian classrooms and how students response to this approach. Despite the moves to change curricula to be more student-centered, the approach ... -
Opettajien ja oppilaiden välisten konfliktitilanteiden rakentuminen ja ratkaiseminen oppitunneilla
Simberg, Roosa; Peltola, Emmi (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajien ja oppilaiden välisten konfliktitilanteiden rakentumista oppitunneilla sekä opettajien tapoja ratkaista niitä. Tutkimuksen aineisto kerättiin oppituntien videotallenteina ala ... -
Vuorovaikutustaidot musiikinopetuksen voimavarana : opettajien kokemuksia vuorovaikutuksen merkityksestä musiikintunnilla
Vuori, Matleena (2018)Vuorovaikutus näkyy arkipäiväisessä elämässä jatkuvasti, mutta on myös tärkeä osa opetusta, oppimista ja opettajan ammattitaitoa. Luokkahuoneessa tapahtuvaa vuorovaikutusta on tutkittu paljon, mutta musiikin aineenopetukseen ... -
Opetusvuorovaikutuksen laatu ja määrä 7. luokan matematiikan ja äidinkielen oppitunneilla
Lindgren, Krista (2019)Oppilaiden oppimisprosesseja tulisi ohjata kouluissa mahdollisimman tehokkaasti, joten tästä syystä opetusvuorovaikutuksen tutkiminen on tärkeää. Opetusvuorovaikutuksen tutkimista varten kehitettiin opettajan ja oppilaan välistä ... -
Elementary school teachers' experiences of implementing the Teacher Classroom Management Method : Case study in Finland
Maunula, Minna; Granlund, Kati; Harju-Luukkainen, Heidi (International Society for Technology Education and Science, 2023)The diversity of pupils and their different difficulties challenge teachers' skills and methods in teaching. Some behavioral challenges require rapid intervention and a multidisciplinary and interdisciplinary approach from ...