Ohjelmiston käytön tehostaminen työyhteisössä koulutusten ja ohjeistuksen avulla
Authors
Date
2019Access restrictions
The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities).
Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin miten kohdeyritykseen hankitun M-Files ohjelmiston
käyttöä voisi tehostaa koulutusten ja ohjeistusten avulla. M-Files on dokumenttienhallintaan tarkoitettu ohjelma, jonka toimintaperiaate perustuu metatietoon. Tutkimuksessa oli kaksi vaihetta ja kummassakin vaiheessa oli oma arviointiosuutensa.
Ensimmäisessä vaiheessa tuotettiin alkukysely kohdeyrityksen työntekijöille. Kyselyn avulla pyrittiin kartoittamaan mahdollisia ongelmia, joita käyttäjät olivat kohdanneet kohdesovelluksen kanssa. Toisessa vaiheessa toteutettiin loppukysely, jolla kartoitettiin, oliko alkukyselyssä ilmi tulleisiin ongelmiin tullut parannusta koulutusten jälkeen. Koulutukset toteutettiin vaiheiden välissä.
Koulutusmenetelmäksi valikoitui luentomainen koulutus, joka sisälsi demonstraatioita, sekä learning-by-doing tyylisiä tehtäväkokonaisuuksia. Koulutusten lisäksi tehtiin itseopiskelumateriaaleja kohdesovelluksesta työntekijöiden käyttöön.
Johtopäätöksenä todettiin, että koulutuksilla ja ohjeistuksilla saatiin paljon positiivista aikaan kohdeyrityksen kaltaisessa teollisuusyrityksessä. Käyttäjien ennakkoluulot kohdesovelluksesta hävisivät ja heidän silmänsä avautuivat ohjelman tuomiin mahdollisuuksiin ja sitä kautta uusiin ideoihin. Myös kohdesovelluksen käyttö tehostui niiden käyttäjien kohdalla, jotka ohjelmaa eniten käyttävät.
...
In this research was studied how to increase the usage of M-Files with training and instructions. Software has been bought to the company. M-Files is for document management and its functionality is based on metadata. There were two phases in this research and both of them included some valuation.
First phase included survey number one to company’s employee. With this survey was tried to find out the problems that employee have been facing with the software. Second phase tried to find out how the problems have been fixed with training and instructions. Training were held between the phases.
Trainings included lecture, demonstration and practices. Training method was learning-by-doing. Instructions were made after the training to help the usage of the software.
One of the final conclusions was that trainings and instructions helped a lot in company like this. Preconception were vanished and users got new ideas how they could use this software better. Usage got higher with those people who use software daily.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Koulutusten kehittämistä tutkimuksella, yhteistyöllä ja verkostoitumalla : Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin toisen toimintakauden loppuraportti
Halttunen, Leena; Alila, Kirsi; Ekroth, Anne; Tervaspalo, Katri; Töytäri, Aija; Mähönen, Mikko; Päiviö, Anna; Penttinen, Sanna; Helminen, Jari; Nevanen, Saila; Rusi, Meeri; Wallin, Outi; Rutanen, Niina; Sajaniemi, Nina; Kola-Torvinen, Pia; Kumlin, Terhi; Niemi, Johanna; Kahiluoto, Tarja (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2024)The Second Forum for Developing Education and Training Provision and Programmes in Early Childhood Education and Care served in 2021–2023. During its second term, the Forum continued the work it had began over the first ... -
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet käytännössä : oppimiskäsityksen ja yleisten tavoitteiden soveltaminen musiikin perusteiden opetukseen
Meriranta, Kirsi (2011)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka musiikin perusteiden opettajat ovat käsittäneet Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden 2002 vaikuttavan opetukseen ja miten he ovat ... -
Keskeiset SaaS-ohjelmiston valintaan vaikuttavat tekijät yksityisellä sektorilla : asiakkaan näkökulma
Jaakkola, Anssi (2021)Erilaisten SaaS-ohjelmistojen (Software-as-a-Service) määrä on kasvanut huo-mattavasti viime vuosina samalla kun perinteisten, kertamaksulla ostettavien ohjelmistojen määrä pienenee. Tämä kandidaatintutkielma on ... -
Avusteisen kommunikaation ohjelmiston toteuttaminen progressiivisena WWW-sovelluksena
Kivioja, Roope (2019)Progressiiviset WWW-sovellukset ovat verrattain tuore, mutta nopeasti suosituksi noussut tapa kehittää ohjelmistoja erilaisiin tarpeisiin. Tässä pro gradu -tutkielmassa Ionic-ohjelmistokehyksellä kehitettyä progressiivista ...