Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä koulupolun alussa
Päivämäärä
2019Tässä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin esi- ja alkuopettajien näkemyksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä. Tavoitteena oli selvittää tekijät, jotka näyttäytyvät merkityksellisinä lapsen koulupolun alussa, jotta opettajat osaisivat tukea lapsen kouluun kiinnittymistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Laadullisen tutkimuksen valmis ryhmähaastatteluaineisto oli kerätty Jyväskylän yliopiston DALFA-tutkimusprojektissa vuosina 2016 ja 2018. Aineisto koostui seitsemästä ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 33 esi- ja alkuopettajaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksessa havaittiin, että lapsen kouluvalmiustaidot, vanhemmilta ja opettajilta saatava tuki ja yhteistyö sekä turvallinen oppimisympäristö edistävät lapsen kouluun kiinnittymistä. Lapsen puutteelliset kouluvalmiustaidot, vanhempien ja opettajien yhteistyön haasteet sekä turvaton oppimisympäristö heijastuvat negatiivisesti lapsen kouluun kiinnittymiseen. Kouluun kiinnittymiselle on merkityksellistä lapsen turvallisuuden tunteen kautta syntyvä tunneperäinen kouluun kiinnittyminen, jolle kognitiivinen kouluun kiinnittyminen luo tärkeää pohjaa. Tunneperäisesti kouluun kiinnittyneen lapsen on helpompi kiinnittyä toiminnallisesti kouluun, kun hän tuntee kuuluvansa kouluyhteisöön ja sitoutuu paremmin kouluympäristön toimintamalleihin ja sääntöihin. Oppilaiden kouluun kiinnittymisen tarkastelussa on tärkeää suunnata painopiste jo koulupolun alkuun, sillä se luo merkittävää pohjaa sille, millaiseksi kouluun kiinnittyminen muodostuu. Vahva pohja lapsen kouluun kiinnittymiselle luodaan opettajien sekä koulun ja kodin välisessä yhteistyössä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajien käsityksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä ja sen tukemisesta
Himanko, Nina; Honkanen, Jarmo (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata luokanopettajien käsityksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä ja sen tukemisesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on oppilaan kouluun ... -
Esi- ja alkuopettajien siirtymävaiheen yhteistyö tukea tarvitsevan lapsen siirtyessä kouluun
Varo, Iira (2023)Tämä tutkimus käsittelee esi- ja alkuopettajien siirtymävaiheen yhteistyötä tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen siirtyessä esiopetuksesta perusopetukseen. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista yhteistyö on, ... -
Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä lukemaan opettamisesta pohjoissaamen kielellä
Kotavuopio, Laura (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin mitä lukemaanopettamismenetelmiä ja oppimateriaaleja Suomessa ja Norjassa toimivat pohjoissaamen kielen opettajat käyttävät alkuopetuksessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien ... -
Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä lasta koskevien tietojen siirrosta esiopetuksesta alkuopetukseen
Bedretdin, Filiz (2020)Vuosittain lapsen esiopetusvuoden lopussa esiopettajat siirtävät lapsista tietoja alkuopetuksen puolelle mahdollistaakseen jatkumon lapsen oppimiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan esi- ja alkuopettajien näkemyksiä ... -
Esiopetuksen laaja-alaiset osaamisalueet kouluvalmiustaidoissa: Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä kouluvalmiudesta
Moilanen, Laura (2018)Kouluvalmius on laajasti tutkittu aihe, ja kaksi eri koulutusastetta tiukasti toisiinsa yhdistävä tekijä. Tämä tutkimus tuo uuden näkökulman kouluvalmiuteen vuonna 2016 voimaan tulleiden Esiopetuksen opetussuunnitelman ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.