Does the ecosystem service discourse succeed in promoting nature conservation?
Tekijät
Päivämäärä
2018Ekosysteemipalvelut on otettu käsitteenä kiinteäksi osaksi poliittista ja tieteellistä keskustelua. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan niitä hyötyjä, joita ihminen saa luonnosta ja ekosysteemeistä, ja käsite on kasvattanut suosiotaan erityisesti luonnonsuojelua koskevassa keskustelussa. On kuitenkin kyseenalaista, miten hyvin ekosysteemipalvelujen kaltainen utilitaristinen lähestymistapa onnistuu suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka halukkaita Jyväskylän yliopiston opiskelijat olivat suojelemaan tai hyödyntämään metsäalueita, kun suojelua puoltavat argumentit esitettiin joko utilitaristisesta, ekologisesta tai näitä kahta yhdistelevästä näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin internet-kyselyllä, jossa osallistujat vastasivat väittämiin hypoteettisten metsäalueiden suojelusta ja käytöstä, kun metsäalueet kuvailtiin heille satunnaisesti valitusta näkökulmasta. Annetut vastaukset eivät juurikaan poikenneet toisistaan käytetyn näkökulman perusteella, eikä havaituissa eroissa ollut selvää johdonmukaisuutta, Vastauksissa havaittuihin eroihin vaikuttivat ilmeisesti enemmän sellaiset taustamuuttuja kuten metsänomistus ja yleinen suhtautuminen luonnonsuojeluun. Vaikkei tutkimus kyennyt löytämään selviä eroja eri näkökulmien välillä, se toimii esimerkkinä siitä, miten monitieteellisiä lähestymistapoja voidaan soveltaa, kun halutaan löytää toimivia perusteluja luonnonsuojelun edistämiseksi. Toimivien argumenttien löytäminen on ensiarvoisen tärkeää, mikäli uhkaava biodiversiteetin heikkeneminen halutaan pysäyttää.
...
The concept of ecosystem services (ES) has gained a foothold in, both, the scientific and political worlds. ES are the benefits people gain from nature and its diversity in all, and the concept has gained popularity especially when nature conservation is discussed. However, can such utilitarian approach conserve the biodiversity in its various forms? The aim of this study was to find out, how willing the students of the university of Jyväskylä will be to conserve or harvest a forest area, when it was described from either a utilitarian, ecological, or mixed perspective. The study was conducted as an internet survey, in which the participants answered on propositions over the management of three hypothetical forests described from a randomly selected perspective. In the end, there were not many differences in responses between the different perspectives and no clear pattern could be perceived when comparing them. The analyses suggested that such background factors as whether the participant owned forestland or felt strongly about the environmental politics of Finland might have impacted their decisions more strongly than the perspective of the arguments presented to them in the survey. The study highlights the importance of developing interdisciplinary studies to determine, what kind of argumentation should be used when promoting conservation actions. We are, after all, in a hurry to prevent the global biodiversity crisis and the optimal discourse is needed to advance in conservation efforts.
...
Asiasanat
luonnon itseisarvo kyselytutkimus ympäristöpolitiikka ympäristöetiikka biodiversiteetti luonnonsuojelu ekosysteemipalvelut ekosysteemit metsät metsänhoito itseisarvo (filosofia) metsätalous questionnaire survey environmental policy environmental ethics biodiversity nature conservation ecosystem services ecosystems forests silviculture intrinsic value forestry
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Future supply of boreal forest ecosystem services is driven by management rather than by climate change
Triviño, María; Morán‐Ordoñez, Alejandra; Eyvindson, Kyle; Blattert, Clemens; Burgas, Daniel; Repo, Anna; Pohjanmies, Tähti; Brotons, Lluís; Snäll, Tord; Mönkkönen, Mikko (Wiley, 2023)Forests provide a wide variety of ecosystem services (ES) to society. The boreal biome is experiencing the highest rates of warming on the planet and increasing demand for forest products. To foresee how to maximize the ... -
Sectoral policies cause incoherence in forest management and ecosystem service provisioning
Blattert, Clemens; Eyvindson, Kyle; Hartikainen, Markus; Burgas, Daniel; Potterf, Maria; Lukkarinen, Jani; Snäll, Tord; Toraño-Caicoya, Astor; Mönkkönen, Mikko (Elsevier BV, 2022)Various national policies guide forest use, but often with competing policy objectives leading to divergent management paradigms. Incoherent policies may negatively impact the sustainable provision of forest ecosystem ... -
Trade-offs among intensive forestry, ecosystem services and biodiversity in boreal forests
Pohjanmies, Tähti (University of Jyväskylä, 2018)Finnish forests are used extensively for timber production but are also providers of other ecosystem services and harbor unique biodiversity. The ecosystem services approach has so far been used marginally in the context ... -
Impacts of forestry on boreal forests : An ecosystem services perspective
Pohjanmies, Tähti; Triviño, María; Le tortorec, Eric; Mazziotta, Adriano; Snäll, Tord; Mönkkönen, Mikko (Springer, 2017)Forests are widely recognized as major providers of ecosystem services, including timber, other forest products, recreation, regulation of water, soil and air quality, and climate change mitigation. Extensive tracts of ... -
Economics of mixed-species forestry with ecosystem services
Tahvonen, Olli; Rämö, Janne; Mönkkönen, Mikko (Canadian Science Publishing, 2019)The Faustmann-Hartman setup is widely established for specifying the economics of forest values besides timber, but it is criticized as restrictive for capturing diversity values. We show that extending the model to cover ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.