Lasten matemaattisista taidoista kirjoittaminen esi- ja alkuopetuksessa laadituissa oppimissuunnitelmissa ja HOJKS-asiakirjoissa
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen oppimissuunnitelmissa ja HOJKS-asiakirjoissa kirjoitettiin lasten matemaattisista taidoista. Lisäksi selvitettiin, miten lapsen oppimisen tavoitteet ja tavoitteiden saavuttamiseksi suunniteltu tuki kirjattiin asiakirjoihin sekä miten toteutunutta opetusta ja lapsen oppimista näissä pedagogisissa asiakirjoissa arvioitiin.
Tutkimuksen aineisto koostui vuosina 2015—2018 kerätyistä 49 pedagogisesta asiakirjasta. Asiakirjat kuuluivat ”Lapsesta ja perheestä kirjoittaminen – kolmiportaisen tuen asiakirjat esi- ja perusopetuksessa” -hankkeen aineistoon. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä.
Tulokset osoittivat oppimissuunnitelmien ja HOJKS:ien matematiikasta kirjattujen lausumien käsittelevän joko lapsen matematiikan taitoja, oppimisen tavoitteita, annettavia tuen muotoja tai arviointia. Lausumien tarkkuus vaihteli yleisluontoisista ja tulkinnanvaraisista toteamuksista yksityiskohtaisiin ja perusteleviin kuvauksiin.
Asiakirjojen kirjoittamista ohjaavat esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet sekä perusopetuslaki. Samasta ohjeistuksesta huolimatta matematiikkaa käsittelevien lausumien sisältöjen tarkkuus vaihteli asiakirjoissa paljon. Yleisluontoiset lausumat antavat vain vähän tietoa, eivätkä edistä annettavan tuen systemaattista suunnittelua tai sen jatkuvaa arviointia. Sen sijaan yksityiskohtaisissa lausumissa toteutuvat lapsen henkilökohtaisen tuen tarpeen huomioiminen ja yksilöllinen suunnitelma lapsen tarvitseman tuen toteutumiselle.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Moniammatillisesta yhteistyöstä kirjoittaminen esi- ja alkuopetuksessa laadituissa kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Mesimäki, Pauliina (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millä tavalla moniammatillisesta yhteistyöstä kirjoitetaan ja millaisia positioita moniammatillisille yhteistyötahoille muodostetaan esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen ... -
Lasten vertaissuhteista kirjoittaminen esi- ja alkuopetuksessa laadituissa kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Mattila, Katariina (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia ihanteita lasten vertaistoimijuudelle rakentuu esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen suunnitelma-asiakirjoissa ja millaisia tuen muotoja vertaissuhteiden tukemiseksi ... -
Moniammatillisen yhteistyön kirjaaminen ja yhteistyötahojen asemointi esi- ja perusopetuksessa laadituissa oppimissuunnitelmissa ja HOJKS-asiakirjoissa
Kantele, Pauliina; Vehkakoski, Tanja (Suomen kasvatustieteellinen seura; Koulutuksen tutkimuslaitos, 2023)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten moniammatilliset yhteistyötahot asemoidaan esi- ja perusopetuksessa laadituissa oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoissa. Tutkimusaineisto koostui 114 oppimissuunnitelmasta ja ... -
Eriyttämisestä kirjoittaminen perusopetuksen vuosiluokilla 1–6 laadituissa oppimissuunnitelmissa ja HOJKS-asiakirjoissa
Väisälä, Saara; Kaleva, Riina (2022)Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten eriyttämisestä kirjoitetaan alakoulussa laadituissa oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoissa. Tutkimus kohdentui siihen, mitä eriyttämisen keinoja opettajat kirjaavat tuen ... -
Erityisopettajien kokemuksia toiminnallisen matematiikan toteuttamisesta alkuopetuksessa
Nyrhilä, Anniina; Saranpää, Juulia (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella erityisopettajien kokemuksia toiminnallisesta matematiikasta alkuopetuksessa. Tutkimuksemme pääpaino kohdistuu erityisopettajien kokemuksiin toiminnallisuudesta. Lisäksi ...