Liikuntapalvelujen yhtiöittäminen Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan kunnissa
Authors
Date
2018Access restrictions
The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities).
Vuonna 2013 Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan kunnat perustivat yhdessä kunnallisen yhtiön, Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n, johon kunnat siirsivät aiemmin kunnallisesti järjestettyjä palveluja monelta eri toimialalta. Yhtiöittäminen tarkoitti myös liikuntapalvelujen yksityistämistä vuoden 2014 alusta. Liikuntapalvelujen tuottaminen yhtiömuodossa on suomalaisessa liikuntahallinnon tutkimuksessa vielä uusi asia ja aiheesta on vain vähän edeltävää tutkimusta. Aiheen tutkimisen tärkeyttä lisää yhtiön toiminnan alueellisuus: tulevaisuudessa alueellisen yhteistyön merkitys liikuntapalvelujen tuottamisessa tulee kasvamaan. Kunnallisten liikuntapalvelujen kehittämisen kannalta on tärkeää selvittää yhtiömuotoiseen palvelutuotantoon sisältyviä vahvuuksia ja heikkouksia, jotta mallin toimivuutta voidaan arvioida suhteessa muihin hallinnollisiin malleihin.
Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan liikuntapalvelujen yhtiöittämisen prosessi ja yhtiöittämisestä liikuntapalvelujen järjestämiselle koituneet vaikutukset. Yhtiöittämistä tarkastellaan erikseen liikuntapalvelujen tuottamisen näkökulmasta ja kunnallishallinnon näkökulmasta, mutta yhtiöittämisprosessin kuvauksessa nämä tarkastelutasot limittyvät toisiinsa. Tutkimuksessa hyödynnetään tapaustutkimuksen metodologiaa, jolla määritetään tutkittava tapaus ja analyysiyksiköt. Käytettävä aineisto koostuu yhtiöittämiseen liittyvästä materiaalista, kuten kunnallisista dokumenteista, lehtijutuista ja yhtiön toimintaa ohjaavista asiakirjoista. Kirjallista aineistoa täydentää seitsemän haastattelua, jotka tehtiin kuntien hallintohenkilöstölle ja yhtiön henkilöstölle. Teoreettisesti tutkimus paikantaa itsensä New Public Managementia eli uutta julkisjohtamista koskevaan keskusteluun. Kunnat ja yhtiö sopivat kuntien tilaamista palveluista tilaaja–tuottajamallin mukaisella palvelusopimuksella vuodeksi kerrallaan. Palvelusopimuskäytäntö itsessään kuvastaa uuteen julkisjohtamiseen sisältyviä oppeja käytännössä.
Yhtiöittäminen näyttäisi vastanneen parhaiten Juvan kunnan hallinnollisia tarpeita, mistä on osoituksena Juvan kunnallisen liikuntatoimen jääminen itsenäiseksi. Tutkimus osoittaa, että yhtiöjärjestelyn toimivuus riippuu kuntien kyvystä luottaa yhtiön toimintaan tilaaja–tuottajamallin ollessa selkeästi tuottajapainotteinen. Yhtiöittämisen vaikutukset liikuntapalvelujen tuottamisen käytäntöihin jäivät kaiken kaikkiaan melko vähäisiksi. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että kuntayhtymä saattaisi olla yhtiömuotoa parempi hallinnollinen järjestely kuntienvälisen alueellisen yhteistyön edistämisessä liikuntapalvelujen saralla.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Erilaiset liikuntatoimet yhteisellä asialla
Karimäki, Ari; Huhtanen, Kerkko; Matilainen, Pertti; Norra, Jan (Liikuntatieteellinen seura, 2022)Kuntien liikuntapäätökset vaikuttavat koko kansaan. Kuntakoko määrittää pitkälti voimavarat, mutta kaikki kunnat yrittävät tarjota liikuntapalveluita. -
Kunnallisen palvelutuotannon verkostot politiikan areenoina : agonistinen katsaus kunnan ja liikuntaseurojen yhteistyöhön Somerolla ja Pirkkalassa
Jokela, Jonne (2021)Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida julkisia palveluita tuottavia verkostoja politikoinnin kenttinä. Taustoitan tätä esittelemällä, miten sekä markkinaehtoisuutta julkisen sektorin toimintaan penäävä New Public Management ... -
Hanke- ja arviointikäytännöt kuntien liikuntapalveluissa : kyselytutkimus kuntien liikuntapalveluista vastaaville yksiköille
Kettunen, Anni (2022)Hanketyön tekeminen on lisääntynyt yhteiskunnassamme ja myös liikunta-alalla työskennellään usein erilaisten hankkeiden ja ohjelmien parissa. Hanketyön lisäksi tilivelvollisuuden aikakaudella erilaiset arvioinnit ovat ... -
Yhteisillä tavoitteilla yhteistyöhön : suurten kaupunkien hallintokuntayhteistyö liikuntapalveluiden järjestämisessä
Seppälä, Vesa-Matti (2002) -
Kuntien liikuntajohtajat muuttuvassa toimintaympäristössä : liikuntajohtajien kokemuksia asiantuntijuudesta ja johtamisesta
Yli-Renko, Jussi (2024)Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja vaikutukset ulottuvat laajalti yhteiskunnan eri osiin ja toimijoihin. Kunnat ovat yhteiskunnallisesta näkökulmasta merkittäviä toimijoita, ja niissä tehtävällä liikunnan edistämistyöllä ...