Opettajuus ja koulukasvatus muutoksessa : heijastepintana peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten omakuvan ja koulumenestyksen vastaavuus vuosina 2001 ja 2017

Abstract

Tutkittava ilmiö on ollut oppimisen omistajuus ja siinä oppimisen omakuvan mittarin rakentaminen tukemaan koulumenestystä kognitiivisessa, affektiivisessa ja konatiivisessa tasapainossa. Tutkimukseni olen tieteenfilosofisesti perustanut pragmaattiseen ja instrumentalistiseen näkemykseen tiedon tuottamisesta oppijuudesta ja olen pitäytynyt sosiaalisen konstruktionismin traditioon opettajuuden muutostarkastelussa. Kvantitatiivisesti olen tarkastellut itsearviointikyselyiden (2001 & 2017) välistä muutoskehitystä yhdeksäsluokkalaisten (n = 144) oppimisen omakuvassa ja koulumenestyksessä. Kvalitatiivisesti on ollut keskeistä oppimisen ja opettamisen kuvat sisällönanalyysinä vuosien 1994, 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteista. Minäkuvaan ja itsetuntoon rinnastuvia teoriakäsitteitä olen operationalisoinut oppimisen omakuvassa ja heijastanut niitä yhdeksäsluokkalaisten itsearviointikyselyn avulla arvosanoina mitattuun koulumenestykseen. Olen yhdistänyt oppimisresurssien kestävän käytön ja opettajuuden muutoskehityksen hyvän oppijuuden kehitystarpeisiin. Uudistava opettajuus, tunteiden navigointi ja systeeminen oppimiskäsitys ovat olleet teoreettisena viitekehyksenä oppijan aktiivisen roolin asemoimiseksi tiedon konstruoijana, tuntevana ja tavoitteellisena omassa ympäristössään. Tutkimukseni tarkoitus on ollut esittää oppimisen omakuvan mitattavuus ja sen vaikutus koulumenestykseen ja arvioida opettajuuden muutosta. Faktorianalyysi on testannut mittarin käyttökelpoisuuden ja merkitsevyystestaukset ovat osoittaneet muutoskehityksen. Tyttöjen (n = 64) koulumenestys oli kasvanut poikia (n = 73) enemmän ja poikien koulumenestyksen keskihajonta oli kasvanut tyttöjä enemmän. Muutossuuntaus sukupuolen vaikutuksesta omakuvan vahvuuteen on ollut hiukan toisistaan poikkeavaan suuntaan tyttöjen eduksi. Vuoden 2017 aineiston (n = 80) regressioanalyysissä oppimisen omakuvalla on voitu selittää tyydyttävästi 25 % koulumenestyksen vaihtelusta, kun kasvua on ollut 14 %-yksikköä vuodesta 2001 (n = 57) (p < 0.001). Koulumenestyksen merkitys omakuvaa vahvistavasti kasvoi vuosien välillä (p = 0.15–0.000). Oppimisen omakuvamittari auttaa opettajaa neuvottelemaan oppilaan tavoitteista ja erilaatuisen ohjauksen tarpeesta yhdessä tunnetuen tai kognitiivisen tuen painotuksessa. Tyttöjen ja poikien oppimisen erojen kaventaminen edellyttää oppimisen moninaisuuden edistämistä kulttuurisesti sukupuolittuneista oppimiskäsityksistä luopumalla, yksilöllisen oppimisen omakuvaa tarkastelemalla ja oppijalle ominaisia voimavaroja hyödyntämällä.