Näkökulmia kuvataiteen terapeuttisuuteen : oppilaiden ja kuvataiteilijan kokemuksia

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut tarkastella terapeuttisen kuvataiteen kokemuksia kahden näkökulman kautta. Oppilasaineistossa on keskitytty oppilaiden kokemuksiin kuvataiteesta sekä kuvataidetuntien herättämiin tunteisiin, haastatteluaineiston avulla on haettu näille heijastuspintaa yhden kuvataidekoulussa opettavan kuvataiteilijan havainnoista. Tutkimusmenetelminä on käytetty havainnointia, teemahaastattelua ja kirjoitelmia etnografis-fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuslähestymistavan hengessä. Tutkimusaineistoina ovat toimineet myös kenttämuistiinpanot sekä havainnointi- ja tutkimuspäiväkirja. Havainnointi on tapahtunut perusopetuksen kuvataideluokalla yhden kouluviikon aikana, jolloin tutkimukseen osallistui 18 neljäsluokkalaista oppilasta. Analyysissä aineistosta esiin tulleita kokemuksia on tarkasteltu tutkittavien ilmaisuina ja merkityksenantoina suhteessa terapeuttisen kuvataiteen ilmiöön. Terapeuttisuuden esteiden ja mahdollisuuksien tarkastelussa keskeisenä tutkimustuloksena nousee esiin vastakkainasettelu opettajajohtoisen ja "rajoja rikkovan" opetuksen välillä. Silmiinpistävin yhtäläisyys tuloksissa liittyy riittävän ajan merkitykseen terapeuttisuuden kokemisessa. Terapeuttisuuden mahdollistumista kuvaillaan myös "taiteilijan vapautena", jolloin puhutaan yhtäältä valmiista malleista irtautuvasta opetuksesta ja toisaalta oppilaiden mahdollisuuksista vaikuttaa enemmän itse kuvataiteen toteutustapoihin, tekniikoihin ja aikatauluun. Johtopäätöksenä on, että koulun kuvataideopetuksella on mahdollisuus olla terapeuttista, mutta se vaatii toteutuakseen riittävästi aikaa ja tilaa, sekä opettajalta tietynlaista "terapeuttista pelisilmää".