Tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuus opetuksessa : opettajien näkemyksiä osallisuudesta ja kokemuksia osallisuutta edistävistä käytänteistä yläkoulussa
Oppilaiden osallisuutta on tutkittu paljon viime vuosina. Tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuus on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle tutkimuksissa ja käytännön työssä kouluissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuutta yläkoulussa opettajien näkökulmasta. Tutkimuksen keskiössä ovat opettajien näkemykset tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuudesta ja lisäksi tarkoituksena on selvittää, millaisia keinoja opettajat kertovat käyttävänsä tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuuden edistämiseksi opetuksessa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen osallistui kolme erityisopettajaa ja neljä aineenopettajaa samasta yläkoulusta. Aineistonkeruu toteutettiin yksilöhaastatteluilla. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Tutkimukseen osallistuneiden opettajien mukaan tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuus on yhdessä toimimista, oppilaiden toimijuutta sekä oppilaiden vastuun ottamista opiskelusta. Osallisuutta edistävinä keinoina opettajat toivat esiin oppilaiden yksilöllisyyden huomioimisen, vaikuttamismahdollisuuksien tarjoamisen ja ammatillisen yhteistyön.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tukea tarvitsevien oppilaiden osallisuuden edistäminen edellyttää yhteistyötä ja erityisopettajien resurssin hyödyntämistä samanaikaisopetuksessa. Työyhteisöissä on tärkeää keskustella ja varmistaa opettajien ymmärrys osallisuudesta ja siitä mitä se voi tarkoittaa tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajien kokemuksia erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden osallisuudesta ja sen tukemisesta isossa yleisopetuksen ryhmässä
Maunula, Meri (2023)Inkluusion tarkoitus on poistaa oppimisen esteiden lisäksi myös osallisuuden esteitä. Osallisuus jää kuitenkin usein oppimisen varjoon, eikä sen tärkeyttä aina ymmärretä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää isoja ... -
Erityisopetusta etänä : erityisopettajien näkemyksiä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämisestä ja osallisuuden toteuttamisesta etäopetuksessa.
Vilén, Tiina; Nissinen, Aleksi (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä etäopetukseen siirtymisellä keväällä 2020 oli tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiselle ja osallisuuden toteuttamiselle erityisopettajien ... -
"Lähtökohta on se, että kaikki osallistuu kaikkeen ja me aikuiset mahdollistetaan se osallistuminen" : varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia erityistä tukea saavien lasten osallistumisen toteutumisesta
Markkinen, Karoliina; Kuusela, Millariina (2022)Kandidaatintutkielmamme tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia erityistä tukea saavien lasten osallistumisen toteutumisesta ja tukemisesta. Halusimme selvittää, millaiset asiat mahdollistavat ... -
Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kokemuksia joukkoon kuulumisen tunteesta kahdessa erilaisessa koulukontekstissa
Laine, Eija (2016)Laine, Eija. 2016. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kokemuksia joukkoon kuulumisen tunteesta kahdessa erilaisessa koulukontekstissa. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden ... -
”Eriyttäminen lisää liikunnan iloa, osallisuutta ja osallistumista, onnistumisen elämyksiä ja myös fyysistä aktiivisuutta” : liikuntaa opettaneiden kokemuksia eriyttämisen merkityksestä 7–9.lk oppilaiden osallistumiseen liikuntatunneilla
Joutsen, Laura; Vartianen, Pia (2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin liikuntaa opettaneiden kokemuksia siitä mikä merkitys eriyttämisellä koettiin olevan yläasteikäisten oppilaiden osallistumiseen ja osallisuuteen koulun liikuntatunneilla. Tutkimuksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.