Where can entrepreneurial opportunities be found in bulk shipping? : a case study of Finnish industries’ preferences in supplier selection
Tekijät
Päivämäärä
2018Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Gradussani pyrin selvittämään, millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia
irtolastiin erikoistuneille varustamoille voitaisiin löytää. Työssäni sovellan
yrittäjyyden tutkimuksen perusteeman, liiketoimintamahdollisuuden (entrepreneurial
opportunity) käsitettä. Työni aluksi perehdyin liiketoimintamahdollisuuksien
lähteisiin kirjallisuuden pohjalta (Cohen, Shane) sekä pyrin löytämään tutkimuksia
merikuljetuksista yrittäjyyden aikakausilehdistä, joita löytyikin muutamia
kreikkalaisista varustamoista.
Suomeen liikennöivien irtolastivarustamoihin kohdistuvia vaatimuksia selvitin
puolistrukturoiduin haastatteluin. Haastattelin yhteensä kahdeksaa henkilöä, jotka
ovat joko lastinantajia, työskentelevät varustamossa tai ovat lastinvälitystoimessa
(brokereita). Näitä haastatteluja tuin teoreettisella kehyksellä, joka toi rakennetta
haastattelujen tekemiseen, niiden analysointiin ja tulosten verifiointiin. Haastattelujen
teoreettisen kehyksen ydinkäsitteeksi valikoitui kuljetuskanavien suorituskyky
(channel role performance), mikä onnistuneesti tuki tutkimusprosessia. Kun
kirjallisuudessa esitettyjä kuljetuskanavan suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä
verrattiin kirjallisuudesta esiin nostettuihin mahdollisuuksien lähteisiin, saatiin
aikaiseksi matriisi. Tämä matriisi yhdistettiin haastatteluista tunnistettuihin
vaatimuksiin, ja näin saatiin luotua katsaus liiketoimintamahdollisuuksien lähteistä,
joihin perustui päivitetty liiketoimintamalli (Osterwald et al), joka esiteltiin lopuksi.
Tässä mallissa ehdotettiin teollisuuden, Itämeren varustamoiden ja EU:n yhteistä
hanketta, jossa luotaisiin Itämeren olosuhteisiin räätälöity jääluokitettu, pienikokoinen
ja automatisoitu tyyppilaiva.
Työn tärkein anti oli nostaa esiin, että merenkulkua tulisi tarkastella ennen kaikkea
elinkeinona, eikä vain logistiikan osaprosessina. Tämä tarkastelukulma mahdollistaa
merikuljetusten dynamiikan ymmärtämisen ja elinkeinon analysoinnin
palveluliiketoimintona, jolloin sen liiketoimintamahdollisuuksista puhuminen on
mielekästä. Merenkulun liiketoimintamahdollisuudet ovat tärkeitä paitsi
teollisuudelle ja sen toimitusvarmuudelle myös laajemmin Suomen
huoltovarmuudelle, ja niitä tulisikin edistää sekä tutkimuksen, että taloudellisen
ohjauksen keinoin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29052]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Bankrupt widows. Gendered features of merchant business and bankruptcy in late pre-industrial society
Turunen, Riina (Routledge, 2024)Bankruptcy has never treated people equally, and it still bares many gendered features today. In pre-industrial societies there were only a few bankrupt women debtors, and those who did go bankrupt were typically widows, ... -
Describing the entrepreneurial process of celebrity-entrepreneurs in cultural industries : grounded theory and autoethnographic study of nine female entrepreneurs working in the entertainment industry in Finland
Näkyvä, Lotta (2018)Yrittäjyyttä eri ulottuvuuksineen on tutkittu laajasti. Kulttuuriteollisuus, mukaan lukien viihdeala, ovat myös herättäneet viime aikoina taloustutkijoiden mielenkiinnon. Julkisuuden henkilöksi tuleminen on yksi kulttuurialan ... -
Evolution of Digital Innovations Based on Entrepreneurial Opportunities
Ojala, Arto (Association for Information Systems, 2019)Digital innovations evolve unpredictable as the characteristics of digital technology provide diverse opportunities for entrepreneurs. The flexible, malleable, and unbounded nature of digital technologies makes the evolution ... -
Evaluation and reasoning in the entrepreneurial opportunity process : narratives from sex industry entrepreneurs
Kuivaniemi, Leni (University of Jyväskylä, 2010) -
The Politics of Economization of Cultural Policy : The institutional changes in the creative economy discourse and entrepreneurial artists in Finnish cultural policy
Jakonen, Olli; Pyykkönen, Miikka (Scandinavian University Press / Universitetsforlaget AS, 2023)While the once welfare-oriented Finnish cultural policy system has gradually shifted its focus toward policies driven by austerity and competition, numerous official cultural policy documents promoting the economization ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.