Alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien näkemyksiä työrauhasta pienryhmäopetuksessa
Marttinen, Merja. 2018. Alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien näkemyksiä työrauhasta pienryhmäopetuksessa. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen ja psykologian laitos. 46 sivua.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia työrauhaongelmia alakoulun laaja-alaiset erityisopettajat kohtaavat pienryhmäopetuksessa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaisin keinoin erityisopettajat pyrkivät ennaltaehkäisemään ja ratkomaan työrauhaongelmia. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusjoukko koostui kuudesta alakoulun laaja-alaisesta erityisopettajasta. Erityisopettajat näkevät työrauhan pienryhmäopetuksessa yleisesti hyvänä. Pieniä työrauhaongelmia, kuten ylimääräistä äänenkäyttöä ja välineiden puuttumista, esiintyy säännöllisesti, mutta haasteellisempia tilanteita harvemmin. Työrauhaongelmia lähestyttiin sekä oppilaan oppimisvaikeuksien että laajemman kokonaisuutta tarkastelevan näkökulman välityksellä. Sekä ennaltaehkäisyssä että työrauhaongelmien ratkaisemisessa korostui opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus, yhteistyö luokanopettajien kanssa sekä oppilaan aktiivisen osallisuuden vahvistaminen. Myös opettajan etukäteissuunnittelulla oli merkittävä ennaltaehkäisevä rooli. Tutkimuksessa vahvistui kolmiportaisen tukijärjestelmän mukaisesti erityisopettajan merkittävä rooli työrauhan rakentajana. Erityisopettajat eivät työskentele erillään pienryhmässä, vaan pyrkivät aktiiviseen rooliin työyhteisössä. Samanaikaisopetus on keskeinen toimintamalli, jota kannattaa hyödyntää ja kehittää edelleen hyvänä opettajien välisen yhteistyön muotona.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Laaja-alaisten erityisopettajien näkemyksiä toteuttamastaan toiminnallisesta opetuksesta
Hytönen, Anna; Somero, Sanni (2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin toiminnallista opetusta laaja-alaisten erityisopettajien näkökulmasta. Tutkimuksen painotus oli siinä, millä tavoilla laaja-alaiset erityisopettajat toteuttavat toiminnallisuutta käytännössä. ... -
Oppilaan sosioemotionaalisen tuen tarve ja opettaja-oppilassuhde, opettajan minäpystyvyys ja opettajan tarjoama sosioemotionaalinen tuki : alakoulun 3. - 6. -luokkien opettajien näkökulma
Niemelä, Maria (2016)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia ovat opetuksellisesti haasteelliset sosioemotionaalista tukea tarvitsevat oppilaat alakoulun 3. – 6. luokilla opettavien luokan- ja erityisopettajien kokemuksen mukaan. ... -
Työrauhan yhteys oppilaiden kouluhyvinvointiin ja hyvinvointierot koulussa
Puustinen, Sanni (2018)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työrauhan osa-alueiden ja subjektiivisen kouluhyvinvoinnin osa-alueiden yhteyttä toisen luokan tytöllä ja pojilla, sekä vertailla tyttöjen ja poikien kokemaa kouluhyvinvointia. ... -
Laaja-alaisten erityisopettajien kokemuksia työn kuormittavuudesta koronaviruspandemian aikana
Sutinen, Frans (2022)Tässä tutkimuksessa tavoitteena on rakentaa ymmärrystä laaja-alaisten erityisopettajien kokemuksista työn kuormittavuudesta kevään 2020 etäopetusjakson aikana. Työn kuormittavuutta tarkastellaan työn vaatimusten ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.