Videon innovatiivista sulauttamista opetukseen
Tekijät
Päivämäärä
2018Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia näkemyksiä valmistuvilla ammatillisilla opettajaopiskelijoilla on videon hyödyntämisestä. Tarkastelu keskittyy videon tavoitteelliseen käyttöön opetuksessa. Nuoret oppivat luontaisesti hyödyntämään transmediataitoja eli yhteiskäyttävät eri media-alustoja. He tuottavat ja jakavat kuvia sekä videoita sosiaalisessa mediassa. Kouluissa hyödynnetään näitä taitoja vielä todella vähän.
Tutkimuksen teoriaosuudessa käydään aluksi läpi, miten paljon ja minkälaisissa tilanteissa nuoret käyttävät mediaa. Seuraavaksi esitellään videoon käyttöön liittyvää tekniikkaa ja tuotantoprosessia. Videon hyödyntämisessä on kyse sulautuvasta opetuksesta, jossa video sulautetaan mukaan oppimisen prosessiin. Video on työkalu, jolla pyritään tukemaan oppimisen tavoitteita ja opettaja käyttää videota oman taitojensa mukaisesti. Opetusvideoita käytetään verkkovideopalveluiden kautta käänteisessä luokkahuoneopetuksessa ja video-triggereinä. Oppilaat ja opiskelijat myös itse tuottavat käsikirjoituksenmukaisia videoita.
Valittu tutkimusmenetelmä on fenomenografia, jolla etsittiin näkemyksiä videon käytöstä ilmiönä. Tutkimuksen aineisto kerättiin seitsemällä haastatteluilla, jotka tehtiin ammatillisille opettajaopiskelijoille. Osa opiskelijoista oli jo valmistunut ja kaksi heistä oli saanut vuoden verran kokemusta opettajana.
Tutkimuksella saatiin vastaus siihen, minkälaisia käsityksiä ammatillisilla opettajaopiskelijoilla oli videon käytöstä opetuksessa. Näkemys videon käytöstä ilmiönä pohjautui pääosin kokemuksiin, mitä haastateltavat olivat saaneet opettajaopintojen kautta. Ammatilliset opettajaopiskelijat hyödyntävät videota erityisesti opetuksen lisämateriaalina ja opetettavan aiheen havainnollistamiseen. Heillä oli muodostunut näkemyksiä, että videota voidaan käyttää työkaluna opetuksessa ja se tuo myös lisäarvoa oppimiseen. Videolla voidaan tukea erilaisten oppilaiden opetusta ja sillä voidaan saavuttaa suunnitelmallisia tavoitteita.
Opettajat hyödyntävät jo omassa työssään verkkovideopalveluiden kautta opetusvideoita, mutta oppilaat kuvaavat videoita melko vähän. Videokuvaamisen hyödyntäminen opetuksessa auttaisi nuoria ilmaisemaan itseään, ymmärtämään mediaa ja se lisäisi myös motivaatiota oppimiseen. Videoiden kuvaaminen toisi suunnitelmallisuutta oppimisen prosessiin ja lisäisi myös reflektoinnin merkitystä.
...
The purpose of this Master’s thesis is to investigate the views of graduating vocational teachers in regard to using video as a teaching tool. The analysis of this thesis focuses on the intentional use of video as a teaching method. These days, young people learn transmedia skills using different media platforms. Via various social media interactions, young people produce and share pictures and videos. As of yet, schools have made little use of these skills.
The theory section of this thesis reviews how young people use the present-day media. The following chapter examines the video-related technology and production process. The vid-eo utilization is a method of blended learning, where a video is integrated into the learning process. Therefore, video is a designated tool aimed to support the particular learning ob-jectives. The teacher uses the video in accordance with their own skill set. The teaching videos are also utilized in flipped classroom teaching and in video triggers. Students also produce manuscript videos by themselves.
The selected research method in this thesis is phenomenography, which describes the views of using the video as a phenomenon. The study material was collected using seven interviews of teacher students. Some of the participants had already graduated and two of them had one year of work experience as a teacher.
The survey gave viewpoints to the perceptions vocational teachers have on the use of video as a teaching method. The participants’ attitudes towards using video as a phenomenon was largely based on the experiences they had had in their own studies. It was identified that at the moment, vocational teachers use video especially as a supplementary teaching tool and in order to illustrate the topic being taught. The participants had formed the view that video can be used as a tool in teaching and it can also bring added value to the learning experience. The participants concluded that a video can support the instruction of different students and therefore, using videos can help students achieve systematic goals.
At the moment, teachers are using video tutorials through their online video work, however, the students shoot videos only rarely. It can be asserted that increasing the usage of video shooting as part of the teaching process would help young people to both understand the media context and to help them to express themselves better. Significantly, it would bring added motivation to the learning process. The activity of students shooting their own videos can also lead to more ambitious attitudes towards the learning process. Videos can also increase the role of students’ self-reflection.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Liikkuva kuva : muuttuva opetus ja oppiminen
Hakkarainen, Päivi; Kumpulainen, Kari (Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, mediapedagogiikkakeskus, 2011) -
Oppimisen teknologiat osana oppimisen esteitä kohtaavien peruskoululaisten elämää
Raatikainen, Juha-Petteri (2017)Tieto- ja viestintäteknologia on merkittävä osa jokapäiväistä elämäämme. Nämä teknologiat ovat löytäneet tiensä kouluihin myös Suomessa, ja erilaisia oppimisen teknologioita onkin otettu ahkerasti käyttöön ympäri maata. ... -
Käänteisen oppimisen sopivuus : käsityksiin pohjautuva tarkastelu ammattikorkeakouluopetuksen näkökulmasta
Moilanen, Tarja (2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakouluopettajien ja opetusta tukevien toimijoiden käsityksiä käänteisestä oppimisesta ja näitä käsityksiä hyödyntäen arvioida millainen käänteisen oppimisen malli tähän ... -
Yhteistoiminnallinen oppimateriaali alakoulun valmistavaan opetukseen
Tukiainen, Mirka (2015)Tukiainen, Mirka. 2015. Kasvatustieteen ja suomen kielen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos ja kielten laitos. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa teoriapohjaisesti perusopetuksen ... -
Vuorovaikutus oppimisen välineenä : yhteistoiminnallisen, teknologia-avusteisen oppimisen haasteet
Kinnunen, Sirpa (2002)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.