Työn intensifikaation yhteys johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin eri-ikäisillä johtajilla
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin työn intensifikaation (työn intensifikaatio, tehostuneet työhön liittyvät vaatimukset suunnittelussa ja päätöksenteossa, tehostuneet uraan liittyvät vaatimukset suunnittelussa ja päätöksenteossa, tiedon oppimiseen liittyvät tehostuneet vaatimukset, taitojen oppimiseen liittyvät tehostuneet vaatimukset) yhteyttä johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin (huoli epäonnistumisesta, huoli työn ja yksityiselämän yhteensovittamisesta, huoli vaikeuksista ja ongelmista) eri-ikäisillä johtajilla. Tutkimus perustui johtajien kyselytutkimukseen, joka kerättiin keväällä 2017 (n = 701). Tutkittavista hieman yli puolet oli miehiä (55.8 %) ja keski-ikä oli 54 vuotta (vaihteluväli 27–69 vuotta). Johtajien ikä oli yhteydessä työn intensifikaation kokemuksiin siten, että nuorin ikäluokka (25–34-vuotiaat) koki tehostuneita työhön liittyviä vaatimuksia suunnittelussa ja päätöksenteossa voimakkaammin vanhimpaan ikäluokkaan (55-vuotiaat ja sitä vanhemmat) verrattuna. Toiseksi nuorimmat (35–44-vuotiaat) ja toiseksi vanhimmat (45–54-vuotiaat) kokivat uraan liittyviä vaatimuksia suunnittelussa ja päätöksenteossa vanhinta ikäluokkaa voimakkaammin. Kaikki työn intensifikaation osa-alueet olivat yhteydessä voimakkaammin koettuihin johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin. Johtajien ikä ei muuntanut työn intensifikaation yhteyttä johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin. Tutkimuksemme mukaan näyttäisi siis siltä, että mitä enemmän suomalaiset johtajat kokevat työn intensifikaatiota, sitä enemmän he myös kokevat johtotehtäviin liittyviä huolenaiheita.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27645]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Johtotehtäviin liittyvät huolenaiheet korkeasti koulutetuilla johtajilla : selittäjät, seuraukset ja alaisten kokemukset
Auvinen, Elina; Kilponen, Kiia; Tsupari, Heidi; Huhtala, Mari; Muotka, Joona; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2019) -
Työn intensifikaation profiilit suomalaisilla johtajilla : yhteydet työhyvinvointiin ja työn vaihtoajatuksiin
Itkonen, Hanna; Stenman, Janette (2019)Tässä tutkimuksessa selvitämme, millaisia ryhmiä eli profiileja työn intensifikaation (5 ulottuvuutta; työtahdin kiristyminen, työn- sekä urasuunnittelun vaatimukset ja tieto- sekä taitovaatimukset) suhteen voidaan tunnistaa ... -
Työn intensifikaation profiilit suomalaisilla johtajilla : yhteydet työhyvinvointiin ja työnkuvan vaihtoajatuksiin
Stenman, Janette; Itkonen, Hanna; Auvinen, Elina; Huhtala, Mari; Mauno, Saija; Feldt, Taru (Työelämän tutkimusyhdistys ry ; Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus, 2020)Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia työn intensifikaation eli työn kiihtymisen profiileja voidaan tunnistaa johtajilla ja miten eri profiilien johtajat eroavat toisistaan työhyvinvoinnin ja työnkuvan vaihtoajatusten ... -
Asiantuntijasta johtajaksi : johtotehtäviin liittyvät huolenaiheet, organisaation johtamisen tuki ja työn intensifikaatio selittäjinä
Lepistö, Fanny; Parttimaa, Nea (2021)Tässä tutkimuksessa tutkittiin, selittävätkö johtotehtäviin liittyvät huolenaiheet (epäonnistuminen, työn ja muun elämän tasapainon menettäminen sekä vaikeudet ja ongelmat) organisaation johtamisen tuki ja työn intensifikaatio ... -
Johtajien virheorientaatio ja sen yhteys johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin
Suni, Janita; Sundström, Meri (2018)Tässä tutkimuksessa tutkittiin suomalaisten johtajien virheorientaatiota ja sen yhteyttä johtotehtäviin liittyviin huolenaiheisiin. Lisäksi tutkimme, miten ikä ja sukupuoli vaikut-tavat virheorientaatioon sekä muuntavat ...