Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan perustuvan verkkointervention yhteydet nuorten elämään tyytyväisyyteen: itsetunto muuntavana tekijänä
Tämä tutkielma on osa TIKAPUU 2 -hanketta, jossa tutkitaan yhdeksäsluokkalaisten onnistuneeseen toisen asteen koulusiirtymään yhteydessä olevia tekijöitä. Tähän tutkimukseen valikoitui 203 yhdeksäsluokkalaista, joista 122 satunnaistettiin interventioryhmään ja 81 verrokkiryhmään. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2017 kahdessa keskisuomalaisessa kunnassa. Interventioryhmässä tutkittavat saivat viiden viikon tuetun hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuvan Nuorten KOMPASSI -verkkointervention, kun taas verrokkiryhmä ei osallistunut interventioon. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, lisäsikö hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva verkkointerventio nuorten psykologista joustavuutta ja elämään tyytyväisyyttä, ja välittikö lisääntynyt psykologinen joustavuus intervention vaikutuksia elämään tyytyväisyyteen. Lisäksi tarkastelimme, oliko Nuorten KOMPASSIN vaikuttavuus nuorten psykologiseen joustavuuteen ja elämään tyytyväisyyteen erilaista riippuen siitä, millainen nuoren itsetunnon taso oli yhdeksännen luokan alussa. Toistomittausten varianssianalyysin tulokseksi saimme, että interventio lisäsi nuorten elämään tyytyväisyyttä mutta ei psykologista joustavuutta yhdeksännen luokan syksyn aikana. Mediaatiotarkastelujen tulokset osoittivat, että psykologinen joustavuus ei välittänyt muutosta elämään tyytyväisyydessä. Hierarkkisen lineaarisen regressioanalyysin tulokset osoittivat, että itsetunto muunsi intervention vaikutuksia elämään tyytyväisyyteen. Niillä interventioon osallistuneilla nuorilla, joilla oli yhdeksännen luokan syksyllä heikko itsetunto, elämään tyytyväisyys oli lisääntynyt Nuorten KOMPASSI –intervention myötä enemmän kuin niillä, joilla itsetunto oli vahva. Psykologisen joustavuuden osalta itsetunto ei muuntanut intervention vaikutuksia. Tämä tutkimus antaa tukea sille, että nuorten elämään tyytyväisyyttä voidaan lisätä Nuorten KOMPASSI -intervention avulla etenkin niillä nuorilla, joilla on heikko itsetunto.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten KOMPASSI -verkkointervention vaikutus nuorten sisäänpäin suuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen 6 kuukauden seurannan aikana : temperamentti yhteyttä muuntavana tekijänä
Isola, Jenni; Rintaluoma, Jenna (2019)Tämä tutkimus on osa TIKAPUU 2 -Yläkoulusta toisen asteen opintoihin -tutkimusprojektia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vähentääkö hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva Nuorten KOMPASSI -verkkointerventio ... -
Nuorten KOMPASSI -verkkointervention yhteys koulupaineiden sietokykyyn : nuoren temperamentti muuntavana tekijänä
Linkola, Iida; Subida, Liina (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, lisääkö Nuorten KOMPASSI -interventio nuorten koulupaineiden sietokykyä eli akateemista kimmoisuutta kuuden kuukauden seurantamittauksessa. Lisäksi tarkasteltiin, ... -
Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelman vaikutus psykologiseen joustavuuteen yhdeksäsluokkalaisilla nuorilla
Luukkonen, Tea; Vangjeli, Tuulia (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, lisääkö viisi viikkoa kestävä hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelma yhdeksäsluokkalaisten nuorten psykologista joustavuutta. Lisäksi ... -
HOT-potato: hyväksyvä ja joustava suhde itseen ja ruokaan : hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva verkko-ohjelma syömishäiriöiden hoidossa
Pölönen, Riina (2022)Syömishäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina huomattavasti, mikä tuo esiin tarpeen erilaisten hoitomuotojen kehittämiselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää uuden, Jyväskylän yliopistossa kehitetyn HOT-potato: ... -
Nuorten psykologinen oireilu, itsemyötätunto ja psykologinen joustavuus : sukupuolten väliset erot ja verkkopohjaisen HOT-intervention vaikuttavuus
Hintikainen, Jutta; Vainio, Eveliina (2024)This thesis examined the psychological symptoms, psychological flexibility and self-compassion of adolescents as well as compared gender differences within these items. Additionally, the impact of Youth Compass Plus, a ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.