Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelman vaikutus psykologiseen joustavuuteen yhdeksäsluokkalaisilla nuorilla
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, lisääkö viisi viikkoa kestävä hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelma yhdeksäsluokkalaisten nuorten psykologista joustavuutta. Lisäksi selvitettiin, oliko psykologisen joustavuuden muutos erilaista interventioon osallistuneiden nuorten ja verrokkiryhmän välillä sekä interventioon osallistuneiden ja interventiosta pois jättäytyneiden sitoutumattomien ryhmän nuorten välillä. Tutkimus toteutettiin etäyhteyksin syksyllä 2020 ennen yhteishakua toisen asteen koulutukseen COVID-19-pandemian aikana. Tutkimukseen osallistui 240 keskisuomalaista yhdeksäsluokkalaista nuorta, joista 160 oli satunnaistettu tuettua Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelmaa saavien ryhmään ja 80 verrokkiryhmään. Interventioon osallistuneista oppilaista analyysiin otettiin verkko-ohjelmaa riittävän aktiivisesti vähintään käyttöasteella 30 % tehneet nuoret. Valitun käyttöaktiivisuusasteen alle jääneet 22 nuorta jätettiin pois tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistuneet nuoret vastasivat sähköisesti sekä alkukyselyyn että loppukyselyyn 7–8 viikkoa myöhemmin. Osa interventiota saavien ryhmään satunnaistetuista nuorista täytti alku- ja loppukyselyn, mutta ei koskaan kirjautunut verkko-ohjelmaan. Heistä muodostettiin sitoutumattomien ryhmä, jota tutkittiin verrokkiryhmän rinnalla. Psykologista joustavuutta mitattiin alku- ja loppumittauksessa psykologisen joustavuuden mittarilla, joka ryhmittelee HOT:n kuusi psykologisen joustavuuden alakomponenttia kolmeen osa-alueeseen: Avoimuus kokemuksille, Arvojen mukainen toiminta ja Tietoisuus omasta käyttäytymisestä. (The Comprehensive Assessment of Acceptance and Commitment Therapy Processes (CompAct); Francis, Dawson, & Golijani-Moghaddam, 2016). Analyysimenetelminä käytettiin toistomittausten varianssianalyysia (MANOVA) sekä parittaisten otosten t-testiä. Tulokset osoittivat, että syksyllä 2020 Nuorten Kompassi plus –verkkointerventioon osallistuneiden nuorten psykologinen joustavuus lisääntyi hieman kahdella joustavuuden osa-alueella (Avoimuus kokemuksille ja Arvojen mukainen toiminta), mutta tulos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Interventioryhmän ja verrokkiryhmän välillä muutos psykologisessa joustavuudessa oli erisuuntaista yhdellä joustavuuden osa-alueella (Arvojen mukainen toiminta), eli verrokkiryhmän psykologinen joustavuus väheni tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin interventioryhmän. Interventioryhmän ja sitoutumattomien ryhmän välillä muutos oli tilastollisesti merkitsevästi erisuuntaista kahdella joustavuuden osa-alueella (Avoimuus kokemuksille ja Arvojen mukainen toiminta), eli sitoutumattomien ryhmän psykologinen joustavuus väheni tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin interventioryhmän. Osa-alueella Arvojen mukainen toiminta ryhmien sisäiset muutokset eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Muutosten erisuuntaisuus interventio- ja verrokkiryhmän sekä interventio- ja sitoutumattomien ryhmän välillä joustavuuden osa-alueilla Arvojen mukainen toiminta ja Avoimuus kokemuksille viittaa siihen, että Nuorten Kompassi plus –verkko-ohjelma kykeni osin suojaamaan interventioryhmän nuoria psykologisen joustavuuden heikkenemiseltä haastavan koronasyksyn aikana ennen toisen asteen yhteishakua. Tutkimuksen tulokset antavat lupaavaa uutta tietoa HOT-pohjaisten verkko-ohjelmien käytettävyydestä ja toimivuudesta nuorten psykologisen joustavuuden lisäämisessä. Tutkimus tarjoaa lisäksi silmäyksen koronapandemian vaikutuksiin nuorten elämässä vuonna 2020. Tulevaisuudessa olisi hyvä selvittää, löytyykö tutkittavien lähtötilanteesta tai taustatekijöistä selityksiä verkko-ohjelman käytön aktiivisuuteen, sekä kehittää verkko-ohjelmaa edelleen tukemaan nuorten hyvinvointia koulussa ja vapaa-ajalla.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten KOMPASSI -verkkointervention vaikutus nuorten sisäänpäin suuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen 6 kuukauden seurannan aikana : temperamentti yhteyttä muuntavana tekijänä
Isola, Jenni; Rintaluoma, Jenna (2019)Tämä tutkimus on osa TIKAPUU 2 -Yläkoulusta toisen asteen opintoihin -tutkimusprojektia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vähentääkö hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva Nuorten KOMPASSI -verkkointerventio ... -
Nuorten KOMPASSI -verkkointervention yhteys koulupaineiden sietokykyyn : nuoren temperamentti muuntavana tekijänä
Linkola, Iida; Subida, Liina (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, lisääkö Nuorten KOMPASSI -interventio nuorten koulupaineiden sietokykyä eli akateemista kimmoisuutta kuuden kuukauden seurantamittauksessa. Lisäksi tarkasteltiin, ... -
Yhdeksäsluokkalaisten psykologisen joustavuuden ja urasuunnitteluun liittyvän minäpystyvyyden tukeminen Nuorten KOMPASSI -mobiili-intervention avulla
Kallio, Satu; Saarnio, Iris (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, lisääkö hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva Nuorten KOMPASSI -mobiili-interventio siihen osallistuneiden yhdeksäsluokkalaisten nuorten psykologista joustavuutta ... -
Identiteettikehityksen tukeminen yhdeksännellä luokalla : nuorten KOMPASSIn vaikuttavuustutkimus
Iisakka, Miia-Liina (2018)Identiteetin muodostaminen on keskeinen nuoruuden kehitystehtävä, jonka tukemiseen tulisi löytää keinoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia uuden hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuvan verkkointervention, ... -
Nuorten psykologinen oireilu, itsemyötätunto ja psykologinen joustavuus : sukupuolten väliset erot ja verkkopohjaisen HOT-intervention vaikuttavuus
Hintikainen, Jutta; Vainio, Eveliina (2024)This thesis examined the psychological symptoms, psychological flexibility and self-compassion of adolescents as well as compared gender differences within these items. Additionally, the impact of Youth Compass Plus, a ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.