Musiikillinen transtekstuaalisuus ja rap-musiikin tyylipiirteet Cheekin Alpha Omega -levyllä
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Cheek on ollut suomen menestyneimpiä artisteja tällä vuosikymmenellä, mutta hänestä tai suomalaisesta rap-musiikista muuten, ei löydy musiikkitieteellistä musiikkiin kohdistuvaa tutkimusta. Työssäni selvitettiin Cheekin Alpha Omega -levyltä löytyviä musiikillisia lainoja. Selvitettiin minkälaisia musiikillisia transtekstuaalisia viittauksia, eli lainoja toisista kappaleista tai tyyleistä, levyn kappaleista löytyi ja kuinka ne toteutettiin. Tutkittiin myös, kuinka lainat ovat yhteydessä rap-perinteeseen ja nykypäivän pop-musiikkiin.
Alpha Omega -levyltä analysoitiin kappaleiden sisältöä hermeneuttisesti ja kuunneltiin vertailun vuoksi myös muuta rap- ja pop-musiikkia. Tehtiin havaintoja biitin ja flow:n parametreistä, analysoitiin niitä perinteisemmillä analyysikeinoilla, kuten nuotintamalla sekä kuulonvaraisesti. Cheekin musiikissa transtekstuaalisia keinoja käytetään runsaasti ja monin tavoin. Siinä viitataan musiikillisesti rap-perinteeseen, sekä omaan taustaan. Levyllä transtekstuaalisesti lainattiin melodioita, harmoniaa, rytmiikkaa ja flow:ta, sekä yleisemmin tyyliesteettisiä keinoja. Myös feattaajat eli vierailevat laulajat ja räppärit voidaan nähdä instrumentteina, joita lainataan, jotta tavoitetaan tiettyä tunnelmaa.
Rap-musiikin ollessa pitkälti transtekstuaalista, myös sen analysointi sitä kautta voi antaa rikasta informaatiota kyseisestä genrestä. Räppäreiden ja tuottajien pyrkimyksenä on tuottaa kappaleisiin tiettyjä tunnelmia ja lainat auttavat saavuttamaan sen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Oli halu soittaa heviä ja julistaa sanaa" : suomalaisen gospelmuusikon profiili
Nikula, Mikko (2012)Tutkielman tavoitteena on ollut kartoittaa suomalaisen gospelmuusikon profiilia kyselytutkimuksen keinoin, johon on vastannut 98 muusikkoa ja musiikin harrastajaa vuosina 2006-2007, sekä kuvailla suomalaista gospelkulttuuria. ... -
Sopivaa musiikkia vai suosikkimusiikkia? : musiikin ja mainoksen yhteensopiviksi kokemisen sekä musiikista pitämisen rooli televisiomainoksen musiikin arvioimisessa
Sirén, Milla (2013)Kuluttajan suhtautuminen mainosmusiikkiin rakentuu monimutkaisessa prosessissa, jossa on mukana useita muuttujia. Tutkimus käsittelee erityisesti kahta suhtautumisen osatekijää, musiikin ja mainoksen yhteensopiviksi kokemista ... -
"Näist ääriviivoist en oo löytäny jalansijaa" : kuulumattomuus Khidin "Maa jota ei ole"-rap-kappaleessa ja Edith Södergranin "Maa jota ei ole"-runossa
Rinta-Pollari, Alma (2018)Tässä kandidaatintutkielmassani tutkin yhteyksiä ja eroavaisuuksia kahden teoksen välillä käyttäen pääasiallisena pohjana Södergranin ”Maa jota ei ole” -runoa (1925) ja Khidin ”Maa jota ei ole” -musiikkikappaletta (2016). ... -
”Should I Stay or Should I Rock the Casbah?” : popular music allusion and easter eggs in Californication
Väisänen, Jyri (2021)Amerikkalaisen Tom Kapinosin luoma Californication (2007–2014) on mustalla huumorilla sävytetty draamasarja alkoholisoituneesta ja rietastelevasta kirjailijasta, Hank Moodysta, sekä hänen edesottamuksistaan seksin, ... -
”Älyköt kohtelee mua ku omaansa vaik selitän vaan paskaa jonka keksin matkal” : diskursiivinen subjekti rap-artisti Dj Kridlokkin lyriikoissa
Rinta-Pollari, Alma (2020)Rap-musiikki on nykypäivänä suositumpaa ja kuunnellumpaa kuin koskaan, ja siksi sen lyriikat ovat relevantti, ajassaan kiinni oleva tutkimuskohde. Subjekti eli tekstin puhuja on jo räpin alkuajoista asti ollut rap-lyriikan ...