Sopivaa musiikkia vai suosikkimusiikkia? : musiikin ja mainoksen yhteensopiviksi kokemisen sekä musiikista pitämisen rooli televisiomainoksen musiikin arvioimisessa
Kuluttajan suhtautuminen mainosmusiikkiin rakentuu monimutkaisessa prosessissa, jossa on mukana useita muuttujia. Tutkimus käsittelee erityisesti kahta suhtautumisen osatekijää, musiikin ja mainoksen yhteensopiviksi kokemista ja musiikista pitämistä, sekä niiden roolia suhtautumisen muotoutumisprosessissa.
Tutkimusmetodina on puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastattelun osana haastateltavat näkivät neljä erityylistä musiikkia sisältävää mainosta, joiden onnistumista (tai epäonnistumista) he arvioivat. Tulokset viittaavat siihen, että kokemus yhteensopivuudesta vaikuttaisi pitämistä enemmän mainosmusiikkiin suhtautumiseen. Positiivisimmin kuluttaja näyttäisi suhtautuvan mainoksiin, joihin musiikki sopii kohtalaisesti mutta ei täydellisesti, koska tällöin kuluttaja joutuu ratkaisemaan mielessään jonkin pienen ristiriidan.
Tutkimustuloksista ja aiemmasta tutkimustiedosta ilmi käynyt suhtautumisen prosessinomaisuus perustelee toiston tarpeellisuutta mainonnassa. Myönteisen suhtautumisen saavuttamiseksi mainostajien tulisi pohtia tarkkaan mainoksen ja musiikin yhteensopivuutta. Aivan jokaista kuluttajaa sen sijaan voi olla vaikeampi miellyttää musiikkivalinnalla, mutta musiikista pitäminen saattaakin liittyä ennemmin mainostettavan brändin vetoavaksi kokemiseen kuin mainoksen hyvänä pitämiseen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Näkymätöntä musiikkia? : mainoselokuvan auditiiviset viestit
Martti, Pirkko (1998) -
Mikä on hyvää musiikkia? : vanhoillislestadiolaisten nuorten ajatuksia musiikista
Seppänen, Samuli (2016)Tutkielman tarkoituksena oli ottaa selvää vanhoillislestadiolaisten nuorten musiikillisesta maailmankuvasta sekä hankkia konkreettista tietoa heidän musiikillisista tottumuksistaan. Musiikkikasvattajana on tärkeää ymmärtää ... -
Peruskoulun neljäsluokkalaisten oppilaiden näkökulmia musiikkiin ja kokemuksia musiikista oppiaineena
Holopainen, Noora (2020)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää neljäsluokkalaisten oppilaiden ajatuksia musiikista ja kokemuksia musiikista oppiaineena. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten neljäsluokkalaiset määrittelevät musiikin ... -
Musiikin vaikutukset nuorten kokemuksiin televisiomainosten sukupuolittuneisuudesta
Sirén, Milla (2015)Tässä maisterintutkielmassa kiinnostuksen kohteina olivat mainosmusiikin herättämät feminiinisyyden ja maskuliinisuuden merkitykset televisiomainosten yhteydessä. Mainonta ja mainosmusiikki ovat vahvasti läsnä ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden musiikillinen minäkäsitys ja koetut valmiudet opettaa musiikkia
Vehmas, Ilona (2022)Tässä tutkielmassa tarkastellaan luokanopettajaopiskelijoiden musiikillista minäkäsitystä, koettuja valmiuksia opettaa musiikkia ja näiden yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston luokanopettajaopiskelijoilta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.