Tuottajaksi tuottajan paikalle
Authors
Date
2013Access restrictions
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.
Tutkimukseni kartoittaa Laululaari 2 –lastenlevyn tuottamista ja rooliani siinä ensikertalaisena
tuottajana. Pyrin selvittämään lukijalle levyntekoon kuuluvia vaiheita ja valaisemaan projektin
kulkua. Tutkimuksessa perehdytään levytuottajan rooliin, päiväkirjamerkintöihini perustuvaan
projektin kuvaukseen sekä tehdään yhteenveto levytuottamiseen ja projektin vetoon liittyvistä
seikoista.
Tutkimusmenetelmä on toiminta- ja tapaustutkimus. Toimin tutkimuksessa aktiivisena
osallistujana ja tutkijana. Tutkimus perustuu pitkälti päiväkirjamerkintöihini, joita tein
päivittäin projektin edetessä.
Laululaari 2 –levyn tuottamisen raportoinnissa käsitellään seuraavat vaiheet: työtehtävän
saanti ja työntekijöiden rekrytointi, sovitusten valmistaminen, orkesterin harjoituttaminen,
orkesterin ja laulajien äänittäminen sekä kokonaisuuden miksaaminen. Tutkimusaineistoni
perusteella studiotyöskentelyssä tärkeiksi tekijöiksi nousevat työntekijöiden ammattitaito,
sosiaalinen kanssakäynti, yhteinen tasostandardi tai sen puute ja selkeä informointi
yhteistyötahojen kesken. Tutkimusaineisto osoittaa, kuinka motivaation ja ammattitaidon
määrä vaikuttaa suoraan saavutettuun lopputulokseen, oli kyseessä sitten ammattimuusikko tai
projektia hallinnoiva taho.
Tuottajan kuuluu pysytellä annetussa aikataulussa ja hahmottaa selvästi, mitä tilaaja
tuotteeltaan odottaa. Kyseisessä projektissa roolini oli pitkälti hallinnoida muuttuvia
aikatauluja, työryhmän sisäistä ”henkilökemiaa” sekä sopeutua parhaani mukaan viimehetken
muutoksiin, joita aiheuttivat niin projektin työntekijät, muuttuva ympäristö kuin myös omista
päätöksistäni johtuvat yllättävät tapahtumaketjut.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kehitystiimin motivointi ja projektin onnistuminen
Ioannidis, Nikolaos (2023)Tässä tutkimuksessa perehdytään siihen, miten ohjelmistokehitystiimiä voidaan motivoida ja kuinka se voisi osallistua tietoteknisen projektin suunnitteluvaiheeseen aktiivisesti. Käytännön työn tekijöiden osaamisen hyödyntäminen ... -
Sosiaalinen media projektin johtamisessa
Riihisaari, Janni (2015) -
Sisäinen markkinointi johtamisena : tapaustutkimus konepajateollisuuden projektiorganisaatiosta
Kalliomaa, Sami (Jyväskylän yliopisto, 2009)The objective of this study was to increase the understanding of the management of internal marketing. The theoretical objective was to specify the mutual relation of the concepts of internal marketing and management. On ... -
Supporting the success of an information systems project : viewpoints on education and replacement of the project manager
Pirhonen, Maritta (University of Jyväskylä, 2013)