Työn epävarmuus kolmannen sektorin palkkatyössä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan, mitkä tekijät vaikuttavat työn määrällisen epävarmuuden kokemiseen kolmannen sektorin palkkatyössä. Erityisesti tutkielmassa kiinnitetään huomiota kolmannen sektorin palkkatyön erityspiirteisiin ja vaikuttavatko ne työn epävarmuuden kokemiseen. Tarkastelun taustalla on keskustelu kolmannen sektorin roolin ja aseman muutoksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Palkkatyön määrä sektorilla on kasvanut etenkin palveluntuotannon kasvun takia,mutta tutkimustietoa sektorin palkkatyöntekijöiden työoloista on vain suhteellisen vähän. Kolmannen sektorin käsitteen määrittely, sektorin aseman kuvaus eri yhteiskunnallisissa konteksteissa,pohjoismaisen kolmannen sektorin historiallisen kehityksen ja suomalaisen kolmannen sektorin erityispiirteinä nähtyjen tekijöiden kuvaus luovat pohjaa sektorin muutoksen kuvaukselle.
Tutkielmassa haetaan vastausta seuraavaan tutkimuskysymykseen: Mitkä tekijät ennustavat työn määrällistä epävarmuutta kolmannen sektorin palkkatyössä? Tutkielman aineistona käytetään vuonna 2011 kerättyä kyselyaineistoa, joka kartoittaa kolmannen sektorin palkkatyöntekijöiden työoloja. Aineisto on kerätty ammattijärjestöjen jäsenrekistereitä hyödyntäen. Aineistoa analysoidaan logistisen regressionanalyysin avulla. Määrällinen työn epävarmuus linkittyy ennen kaikkea työn menettämisen pelkoon. Työn epävarmuuden kokeminen on subjektiivinen kokemus, jotensamassa asemassa olevista osa voi kokea työn epävarmuutta ja osa ei. Kolmannella sektorilla epävarmuuskokemuksia aiheuttavat esimerkiksi riippuvuus julkisesta sektorista ja sen rahoituksesta,kilpailu muiden sektorien välillä sekä työskentely vapaaehtoisen ja luottamusmiesjohdon kanssa.
Tutkielman tulokset osoittavat, että riskiä kokea työn epävarmuutta kolmannen sektorin palkkatyössä ennustavat yleisestikin työn epävarmuuden kokemiseen liitetyt seikat. Työn määräaikaisuus ja työpaikan epävakaa taloudellinen tilanne lisäävät eniten riskiä kokea työn epävarmuutta. Jatkotutkimuksia varten tulisi kehittää menetelmiä, joiden avulla tavoitetaan paremmin kolmannen sektorin palkkatyön erityispiirteet.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä
Selander, Kirsikka (Jyväskylän yliopisto, 2018) -
Organisaatiositoutuminen kolmannen sektorin palkkatyössä
Nissinen, Mari (2013)Tiivistelmä Nissinen, Mari Tuulia. Organisaatiositoutuminen kolmannen sektorin palkkatyössä. Pro gradu-tutkielma. Sosiologia. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän Yliopisto. Kevät 2013. Sivuja 64 + 1 ... -
Sisäinen motivaatio kolmannen sektorin palkkatyössä
Huopio, Joose (2015)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kolmannen sektorin palkkatyöntekijöiden työmotivaatiota sisäisen motivaation näkökulmasta. Kolmatta sektoria on tyypillisesti pidetty työmarkkinalohkona, jossa työntekijöiden sisäinen ... -
Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä
Selander, Kirsikka (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 2018) -
Prekaari tuntumieli muiden armoilla : laadullinen sisällönanalyysi muiden armoilla olemisen kokemuksista prekarisoituvassa työelämässä
Heikkinen, Eeva (2021)Tutkimuksen tehtävä on selvittää, millaista toisten armoilla olemisen kokemusta prekaari työelämä tuottaa kulttuuri- ja opetusalalla työskenteleville korkeakouluteille lapsettomille naisille. Tutkimus myös tarkastelee, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.