Tutkielma käsittelee salaviinarinkien toimintaympäristöjä vuosien 1770–1787 Helsingissä. Aikakautta määritti Kustaa III:n ailahtelevainen alkoholipolitiikka (1772–1787), jonka vuoksi arkinen viinanpoltto muuttui laittomaksi toiminnaksi. Samalla kriminalisoitiin muun muassa laittomasti poltetun viinan hallussapito ja myynti. Lisäksi alkoholinkäyttöä rajoittivat vanhemmat lait, jotka tähtäsivät ylenjuonnin aiheuttamien järjestyshäiriöiden siistimiseen pois julkisesta tilasta. Varhaismodernilla ajalla alkoholin käyttö oli runsasta ja kuului kiinteänä osana arkeen sekä juhlaan. Lainsäädännön ristiriita tapakulttuurin kanssa muodosti julkisten salaisuuksien kulttuurin, jossa rikollista toimintaa arvioitiin esimerkiksi yksilön sosiaalisen aseman perusteella.
Pääasiallisena tutkimustavoitteena on ymmärtää varhaismodernin ajan ihmisen tapaa haltuunottaa ja merkityksellistää kaupunkitilaa. Tuomiokirjalähteiden avulla hahmottuu kuva kaupunkitilassa ja sen välittömässä läheisyydessä eletystä ar
jesta, jossa tilankäytön kulttuuria jälleentuotetaan ja uudistetaan. Ensisijaisena lähdeaineistona käytetään Helsingin kämnerinoikeuden ja aksiisioikeuden renovoituja tuomiokirjoja. Yhteensä tutkimusjakso kattaa 164 alkoholirikoksia käsittelevää oikeusprosessia, joista valtaosa liittyy salaviinarikollisuuteen. Oikeusprosessien määrä ei kuitenkaan kerro rikollisuuden todellisesta määrästä, sillä lain tulkinta ei ollut yksiselitteistä. Tilallisuuden viitekehystä lähestytään kartallistamisen avulla eli pyrkimällä hahmottamaan tutkittavien tapausten paikkoja sekä tilallisia suhteita fyysisiä karttoja apuna käyttäen. Alkoholirikollisuutta tulkitaan tilallisesta näkökulmasta, jonka mukaan kaupunkitila nähdään moninaisena merkityskenttänä. Näin luodaan myös uutta kaupunkihistoriaa, jollaista Helsingin osalta ei ole aikaisemmin tutkittu.
Helsinki oli 1700-luvun jälkipuolella kasvava kauppakaupunki, jonka kupeessa sijaitsi vilkas sotilaslinnoitus Viapori. Aluetta määrittivät myös tiiviit suhteet ympäröivään maaseutuun ja pitäjiin. Kustavilaisen kieltolain aikana salaa poltettua viinaa kuljetettiin kaupunkiin ja Viaporiin maaseudulta. Kaupunkiin ja sieltä pois kulkemista kontrolloitiin monin eri tavoin, esimerkiksi tulleissa, mutta sosiaalisiin verkostoihin perustuvaa salakuljetustoimintaa aidat ja tullivirkailijat eivät estäneet. Salapolton ja -kuljetuksen ohella viinaa myytiin lukuisissa paikoissa laillisesti ja laittomasti. Salaviinarikollisuutta motivoi tarve hankkia tarpeelliseksi koettua viinaa arkikäyttöön tai toisaalta hyötyä viinankulutuksesta rahallisesti.
Laittomuudet pysyivät hyvin salassa ja harvaa oikeuteen asti päätynyttä tapausta ruodittiin perin pohjin. Kunniallinen asema yhteisössä vaati solidaarisuutta: varsinkaan omaan sosiaaliryhmään kuuluvia henkilöitä ei tyypillisesti ilmiannettu ja syytekynnys oli ylipäätään korkea. Tietyillä laittomuuksilla, kuten leskien harjoittamalla kapakoinnilla, oli sitä paitsi yleinen hyväksyntä, eikä tapauksia mielellään tuotu oikeuden eteen. Lain eri puolilla toimineiden henkilöiden ratkaisut kertovat eletystä elämästä ja aikansa mentaliteeteista.
...
