Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kieltolakikeskustelut eduskunnan täysistunnoissa 1929–1931
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kieltolakiin liittyvää keskustelua vuosina 1929–1931. Tutkimuskysymyksinä on, ketkä puolueissa olivat keskeisimmät toimijat, jotka vaikuttivat mielipiteen muodostukseen kieltolakiasioissa? Keskeisten keskustelijoiden mielipiteitä ja taustoja käsitellään tarkemmin.
Lisäksi pohditaan sitä, mitkä olivat ne seikat, joilla kieltolakia vastustettiin ja kannatettiin? Tarkastelussa ovat puolueiden ja kansanedustajien kantojen keskeiset aiheet. Muita tutkielmassa käsiteltäviä asioita ovat kieltolakikannan ilmeneminen eduskunnan puheessa: miten edustajan kanta kieltolakiin vaikuttaa esitettyyn mielipiteeseen? Entä mikä selittää eriäviä mielipiteitä? Miksi kieltolakia kannatettiin, vaikka sen vastustaminen oli yleisesti havaittavissa ja julkisessa keskustelussa esitetty tosiasia? Tutkielmassa perustellaan, mikä on kieltolakikeskustelujen keskiössä ja taustalla vaikuttavien painostusryhmien ja puolueiden vaikutus keskusteluun.
Primaarilähteinä on kansanedustuslaitoksen täysistuntopöytäkirjat ja valtiopäiväasiakirjat sekä puolueiden pää-äänenkannattajat Uusi Suomi ja Suomen Sosialidemokraatti. Tutkielmassa on aineistolähtöinen lähestymistapa, jonka teoreettisena viitekehyksenä on vertailun näkökulma. Aineistoa vertaillaan puoluejaon, määrällisen enemmistön, teemojen, jakolinjojen, kieltolakikannan sekä siinä esiintyvien välihuutojen ja keskeisten henkilöiden mukaan.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien harvaan asutussa maassa” : ilmastopolitiikkaan liittyvä retoriikka eduskunnan täysistunnoissa
Kuisma, Joonas (2022)Tämä tutkielma tarkastelee eduskunnan täysistunnoissa käytettävää retoriikkaa ilmastopolitiikasta. Tutkielman aineisto rajattiin käsittämään kaksi polttoaineiden hintoihin liittyvää täysistuntokeskustelua vuosilta 2000 ja ... -
Koulutuspoliittinen keskustelu oppivelvollisuuslain uudistuksesta Eduskunnan täysistunnoissa oikeuttamisteorian näkökulmasta
Hartikka, Matti (2023)Koulutuksella ohjataan yksilöitä eri asemiin yhteiskunnassa ja pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Tähän tähtää myös hallituksen esitys oppivelvollisuuslain uudistuksesta (2020). ... -
”Tämä on elinkeinopolitiikkaa enemmän kuin terveyspolitiikkaa, mutta tällä mennään eteenpäin” : alkoholilain kokonaisuudistuksesta käytyjen eduskunnan täysistuntokeskustelujen retorinen analyysi
Toro, Joni (2021)Tutkielma käsittelee eduskunnan täysistunnoissa käsiteltyä alkoholilain kokonaisuudistusta, joka hyväksyttiin 19.12.2017. Tutkielman tehtävänä on selvittää, kuinka hallituksen esitystä kannatettiin ja vastustettiin ... -
Budjettipuhe valtaa eduskunnan : kansanedustajien budjettipuheenvuorot vallankäytön välineenä
Puumala, Tuomo (2010)Tutkielmani lähtökohta on eduskunnan lukujen valossa vaatimaton budjettivalta. Kolmen kuukauden prosessissa eduskunta lisää hallituksen alkuperäiseen esitykseen noin promillen suuruisen rahamäärän. Keskeinen kysymys kuuluu, ... -
Al-Holin suomalaislapset eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa
Sämpi, Julia (2020)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten kansanedustajat puhuvat eduskunnan täysistunnoissa al-Holin pakolaisleirillä elävistä lapsista. Lisäksi tarkoituksena on tarkastella sitä, miten puheenvuorot suhteutuvat lapsen ...