Corporate governance -raportointi Suomen listayhtiöissä : case-tutkimus hallitusta ja hallituksen palkitsemista koskevasta raportoinnista
Tekijät
Päivämäärä
2017Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää suomalaisten listayhtiöiden corporate governance raportoinnin tasoa ja kehitystä viime vuosina. Tarkastelun kohteeksi valikoitui pörssin jaottelun mukaan kolme yhtiötä jokaisesta kokoluokasta (suuret, keskisuuret ja pienet). Tutkielmassa keskityttiin hallitusta ja sen palkitsemista koskevaan corporate governance raportointiin aikavälillä 2010-2014. Tutkimuksen teoriaosiossa käydään läpi corporate governancea ja sen taustalla vaikuttavia yleisimpiä teorioita. Lisäksi perehdytään Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin tutkielmalle olennaisilta osin. Empiirisessä osiossa tutkittavana aineistona toimi erityisesti yhtiöiden vuosittaiset selvitykset hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, mutta myös palkka- ja palkkioselvitykset sekä tilinpäätökset ja vuosikertomukset. Raportoinnin tason ja sen kehityksen analysoinnin apuna tutkielmassa toimi Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suositusten pohjalta muodostettu 21-kohtainen tarkistuslista. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä yhtiöiden corporate governance –raportoinnista ja sen kehityksestä. Tuloksia ei voi kuitenkaan suoraan yleistää koskemaan kaikkia listayhtiöitä ilman laajempaa tutkimusta. Tutkielman perusteella voidaan todeta yhtiöiden raportoinnin olleen kokonaisuudessaan jo 2010 kohtalaisen hyvällä tasolla. Tutkimuksen mukaan raportoinnin taso ja selkeys myös yleisesti parantui aikavälillä. Puutteita ja kehityskohteita raportoinnissa löytyi kuitenkin kaikilta yhtiöiltä myös vielä 2014, joskin osalla yhtiöistä niitä oli vain vähän. Lisäksi tutkimus osoitti suurten yhtiöiden raportoinnin olleen tarkastelujakson alkupuolella huomattavasti pienempiä yhtiöitä edellä. Tarkastelujakson lopulla ero oli kuitenkin hävinnyt lähes kokonaan. Muutos johtui pienten ja keskisuurten yritysten raportoinnin kehittymisestä, kun samaan aikaan suurten yritysten raportoinnin taso pysyi stabiilina.
...
Muu nimeke
Case-tutkimus hallitusta ja hallituksen palkitsemista koskevasta raportoinnistaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29708]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hallituksen ja johtoryhmän työskentelyn kehittäminen : case Osuuspankki
Kainulainen, Anni (2017) -
Näkökulmia pörssiyhtiöiden Hallinnointikoodin 2020 palkitsemisraportoinnin pakottavuuteen
Linho, Anna (2023)Suomalaisten pörssiyhtiöiden palkitsemisraportointi perustuu osin pörssiyhtiöitä koskevaan lainsäädäntöön ja osin Arvopaperimarkkinayhdistyksen ylläpitämään Hallinnointikoodiin 2020. Tämän tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä ... -
Multiple directorships of corporate boards and firm performance in India
Hundal, Shabnamjit (Virtus Interpress, 2017)The purpose of the paper is to investigate, first, the association between multiple directorship assignments (busyness) undertaken by corporate directors and firm performance, second, whether endogenously determined ... -
Taloudellisten tekijöiden ja toimialan vaikutukset toimitusjohtajan palkitsemiseen
Lehtinen, Roope (2021)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan taloudellisten tekijöiden ja toimialan vaikutuksia Helsingin pörssin päälistalle listattujen osakeyhtiöiden toimitusjohtajien palkitsemiseen. Tutkimuksessa tarkasteltaviksi eli selittäviksi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.