Lukemisen ja laskemisen sujuvuuspulmien päällekkäisyys ja tunnistamisen luotettavuus tutkimuskerrasta toiseen
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, kuinka päällekkäisiä lukemisen ja laskemisen sujuvuuspulmat ovat, miten luotettavasti yhtenä ajankohtana pystytään tunnistamaan sujuvuuspulmien päällekkäistyminen ja onko sukupuolella yhteyttä sujuvuuspulmien päällekkäisyyteen. Tutkimus perustuu Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin yhteiseen SELDI -hankkeeseen. Aineisto on kerätty Keski- ja Itä-Suomesta vuosien 2013–2014 aikana ja tutkimukseen osallistui yhteensä noin 1400 2.-5.-luokkalaista oppilasta. Sujuvuuspulmien tunnistamisen luotettavuutta tutkittiin kahden eri mittauskerran avulla ja lukemisen ja laskemisen hitaus määriteltiin keskihajonnan katkaisurajan -1 perusteella. Tuloksien kuvaamisessa käytettiin frekvenssilukuja ja sektoridiagrammia. Ristiintaulukoinnin avulla tarkasteltiin, kuinka luotettavaa yhtenä ajankohtana tehty sujuvuuspulmien tunnistaminen oli ja oliko sukupuolella yhteyttä sujuvuuspulmien päällekkäisyyteen. Sukupuolen suhteen tilastollista merkitsevyyttä selvitettiin x2-testillä. Sujuvuuspulmien päällekkäisyys oli molemmissa mittauksissa hieman yli 4 % koko otoksesta. Noin kolmasosalla niistä, joilla oli laskeminen hidasta, oli myös lukeminen hidasta. Oppilaita joilla oli lukemisen ja laskemisen komorbiditeetti molempina mittausajankohtina oli 1,7 % eli yhtenä ajankohtana ei pystytä tunnistamaan sujuvuuspulmien päällekkäistymistä täysin luotettavasti. Sukupuolella todettiin olevan yhteyttä sujuvuuspulmien päällekkäisyyteen siten, että lukemisen hitautta esiintyi useammin pojilla kuin tytöillä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lukemisen ja laskemisen sujuvuuspulmien päällekkäistymisen yhteys minäkäsitykseen, minäpystyvyyteen ja kiinnostukseen
Mikkola, Heikki (2016)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko komorbidilapset emotionaalisten tekijöiden suhteen lapsista, joilla on vain toinen oppimisen vaikeus tai ei vaikeutta lainkaan. Oppimisvaikeuksiksi katsottiin ... -
Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien yhteisesiintyvyys ja pysyvyys alakouluikäisillä oppilailla
Hietamäki, Sini; Puttonen, Jenni (2017)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistymisen eli komorbiditeetin esiintyvyyttä ja toisaalta sen pysyvyyttä alakouluikäisillä oppilailla. Käyttämämme aineisto on osa ... -
Lukemisen ja aritmetiikan sujuvuuden kehittyminen toisen koululuokan aikana
Polet, Juho (2014)Tutkimuksessa tarkasteltiin lukemisen ja aritmetiikan sujuvuutta ja niiden kehitystä toisen koululuokan aikana kolmena ajankohtana (lukukauden alussa, keskellä ja lopussa). Lukemisen sujuvuuden kehitys oli edistyvää niin ... -
Comorbid Word Reading and Mathematics Computation Difficulty at Start of First Grade
Fuchs, Lynn S.; Fuchs, Douglas; Cho, Eunsoo; Barnes, Marcia, A.; Koponen, Tuire; Espinas, Daniel, R. (SAGE Publications, 2024)The purpose of this analysis was to describe cognitive processes associated with comorbid difficulty between word reading (WR) and mathematics computation (MC) at the start of first grade among children selected for WR and ... -
Lukutaidon ja laskutaidon heikkoudet ja niiden päällekkäistyminen alakoulussa
Ahtola, Emilia (2017)Ahtola, Emilia. 2017. Lukutaidon ja laskutaidon heikkoudet ja niiden päällekkäistyminen alakoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 53 sivua. Tässä tutkimuksessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.