Analyse thématique de la pique d'amour-propre dans De l'amour de Stendhal

Abstract

Tiivistelmä – Abstract Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia itserakkauden käsitettä Stendhalin teoksessa De l’amour. Käsitteet, joita analysoimme ovat la pique d’amour-propre eli ”itserakkauden pistos”, jonka Kyllikki Nurminen (Gummerus 1949) on suomentanut ”itserakkauden ärtyvyydeksi”. Käsittelemme myös itserakkaudesta syntyvää rakkautta eli käsitettä l’amour par pique. Termiä la pique käytetään myös yksin, jolloin se viittaa yleisesti itserakkauteen, ja voi saada useita eri sävyjä. Pyrimme teema-analyysiä käyttäen selvittämään käsitteen la pique merkitystä ja roolia Stendhalin rakkausteoriassa. Millaisen rakkauden omanarvontunto synnyttää? Millaista roolia itserakkaus esittää ihmissuhteissa ja mitä ilmiöitä se aiheuttaa? Esittelemme neljä erilaista rakkautta Stendhalin mukaan: « amour-passion », « amour-goût », « amour-physique » ja « amour de vanité », jotka Nurminen on suomentanut termeillä ”intohimoinen rakkaus”, ”aistikas rakkaus”, ”aistillinen rakkaus” ja ”turhamainen rakkaus”. Tarkastelemme myös Stendhalin nimikkoteoriaa, eli kristallisaatiota (ransk. la cristallisation). Tutkimuksesta selvisi, että Stendhalin pique voi ilmetä kolmella olennaisella tavalla: se voi olla kulttuurillinen luonteenpiirre, jota tavataan erityisesti monarkioissa ja Ranskassa. Toiseksi, pique voi olla ”pique d’honeur”, eli kunnian pistos. Tällöin kyse on vain omasta omanarvontunnosta ja sen suojelemisesta. Viimeiseksi, pique voi ilmetä osana Stendhalin neljää rakkautta, jolloin siitä tulee erityisesti aistikkaan rakkauden (l’amour-goût) ja turhamaisen rakkauden (l’amour de vanité) ilmentymä. Itserakkauden tuoma rakkaus (l’amour par pique) on luonteeltaan heikkoa ja se tarvitsee vihollisen, jota vastaan taistella rakkauden kohteen huomiosta. Kuitenkin rakkaus hälvenee, kun kaikki esteet sen toteutumisen tieltä on poistettu. Stendhalin mukaan pique on myös ainoa keino, jolla intohimoinen rakkaus voi toteutua näennäisen vastavuoroisesti.