Johtajuuden merkitys hyvässä työyhteisössä : rehtorien kokemuksia hyvästä työyhteisöstä ja johtajuudesta
TIIVISTELMÄ
Rantanen, J. 2017. Johtajuuden merkitys hyvässä työyhteisössä. Rehtorien näkemyksiä hyvästä työyhteisöstä ja johtajuudesta. Jyväskylän Yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma, 108s.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää rehtorien näkemyksiä johtajuudesta ja hyvästä työyhteisöstä. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää peruskoulun alakoulun rehtoria ja analysoitiin teemoittamalla.
Johtajuutta on tutkittu paljon, koska sitä esiintyy kaikkialla ja se vaikuttaa olennaisesti yhteisön toimintaan sen eri tasoilla. Johtaminen voidaan käsittää vaikuttamisena yhteisön tavoitteiden ja siihen johtavien prosessien sisäistymiseen. Älykäs johtaja johtaa omalla sitoutuneella esimerkillään yhteisöä, jossa vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot korostuvat. Hyvä johtajuus on myös olennainen osa hyvän työyhteisön syntyprosessia. Toimiva organisaatio on yhteistyökykyinen, keskusteleva ja toisiaan tukeva. Työhyvinvointi on olennainen osa työntekijöiden viihtyvyyttä ja hyvän yhteisön perusta sekä yksi hyvän johtamisen arvoista.
Koulun johtaminen on tutkimukseni mukaan haastavaa työtä, joka vaatii rehtorilta sekä hallinnollista että aktiivisten asiantuntijoiden johtamista. Haastattelemieni rehtoreiden mukaan hyvä koulunjohtaja jakaa johtajuutta ja vastuuta, joka konkretisoituu erilaisina koulun toimintaa kehittävinä, sitoutuneina työryhminä sekä luokkarajat ylittävänä yhteistyönä. Yhteisön jäsenillä on näin paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä. Rehtorit korostavat johtamistyössään tasapuolisuutta ja kannustavaa otetta sekä avoimen vuorovaikutuksen merkitystä. Hyvän johtajuuden ja hyvän yhteisön kulmakivi on heidän mukaan luottamus, joka mahdollistaa kaikkien yhteisön jäsenien välisen yhteistyön matkalla kohti yhteistä tavoitetta. Huolimatta jatkuvasta kiireestä ja yhä haastavimmista olosuhteista rehtorin työ on edelleen tekijälleen palkitsevaa ja jatkuvasti uutta antavaa. Asiasanat: johtajuus, työyhteisö, koulun johtaminen.
...
Alternative title
Rehtorien kokemuksia hyvästä työyhteisöstä ja johtajuudestaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Rehtorien johtajuuden ja oppilaiden käytöshäiriöiden merkitys kouluilmapiiriin ja opettajien hyvinvointiin
Rantanen, Virva (2018)Tässä tutkimuksessa tutkittiin rehtorien johtajuuden ja oppilaiden käytöshäiriöiden yhteyttä kouluilmapiiriin ja opettajien hyvinvointiin työssään. Hyvinvointia tutkittiin tarkemmin uupumuksen ja työtyytyväisyyden kautta. ... -
Rehtoreiden kokemuksia johtajuudesta
Pätiälä, Annika (2013) -
Johtajuuden merkitys ammatillisen toimijuuden tukemisessa
Mustamäki, Annika (2020)Organisaatioiden johtamisessa tapahtuvien muutosten seurauksena organisaatioissa tarvitaan enemmän voimaantumista, jota voidaan harjoittaa ammatillisen toimijuuden kautta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten ammatillista ... -
Rehtoreiden kokemuksia opettajien työhyvinvointiin vaikuttamisesta
Herranen, Vilma (2023)Mediassa on viime aikoina uutisoitu paljon opettajien työssä jaksamisesta. Opettajien uupuminen, sekä työn kuormittavuus ovat johtaneet heikentyvään työhyvinvointiin. Loppuun palaminen ja heikko työhyvinvointi näyttäytyvät ...