Individuals at the heart of educational change : local level administrators' views on the development of the organization of language education through top-down projects, bottom-up reorganization, and cooperation and communication
Suomen hallitus ja yritysmaailma tunnistavat kielitaitotarpeen. Kielten opiskelun suosio on kuitenkin laskenut vuosien ajan. Kielikoulutusta koskevan päätöksenteon hajautuessa yksittäisillä kunnilla ja päättäjillä on entistä laajemmat mahdollisuudet järjestää kielten opetusta paikallisesti tahtonsa mukaan. Aiempi tutkimus (ks. esim. Kyllönen and Saarinen 2010b) on kuitenkin osoittanut, että päättävissä asemissa olevat henkilöt eivät anna erityistä painoa kielikoulutuksen järjestämisen kehittämiselle.
Tämä tutkielma kartoittaa sivistysjohtajien ja rehtoreiden kokemuksia useiden koulutuksen järjestämisen välineiden vahvuuksista ja heikkouksista. Tutkielman taustana käytetään aiempaa tutkimustietoa suomalaisen kielikoulutuksen järjestämisestä, ongelmista ja kehittämisestä. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelututkimuksella, johon osallistui kaksi sivistysjohtajaa ja neljä koulun johdossa toimivaa henkilöä kahdesta eri kunnasta. Haastatteluaineiston analyysi pohjautuu fenomenografiseen viitekehykseen. Analyysissä keskitytään haastateltavien kokemuksiin hankkeista, paikallisesta kehitystyöstä, sekä viestinnästä ja yhteistyöstä. Heikkouksien ja vahvuuksien kartoittamisen lisäksi analyysissä kuvaillaan haastateltavien aktiivisuutta suhteessa eri koulutuksen järjestämisen välineisiin.
Haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että sivistysjohtajat ja rehtorit ovat melko passiivisia hankkeiden suhteen. He pitävät hankkeiden suurimpana rasitteena byrokraattisuutta. Hankemuotoinen rahoitus ei myöskään mahdollista paikallisten toimintatapojen kehittämistä. Paikallisen kehitystyön suhteen haastateltavat ovat aktiivisia ja halu muuttaa asioita kielten opetuksen järjestämisessä kumpuaa usein omista aiemmista kokemuksista. Sähköpostiin painottunut viestintä nähdään ongelmallisena. Henkilökohtaiset kontaktit, epäviralliset verkostot, sekä lehtijutut ja palkinnot puolestaan koetaan hyödyllisiksi. Tutkielmassa esitetään, että kunnissa ja kouluissa kaivataan koordinoitua tukea kielikoulutuksen kehittämisessä informaation määrän ja projektien vaatiman tietotaidon tarpeen kasvaessa. Epäviralliset verkostot ja paikalliset toimintatavat kätkevät paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Jatkotutkimuksen kautta olisi mahdollista hankkia syventävää tietoa joko tietystä kielikoulutuksen järjestämisen välineestä tai muilta koulutuksen järjestämisen tasoilta.
...
Alternative title
Local level administrators' views on the development of the organization of language education through top-down projects, bottom-up reorganization, and cooperation and communicationKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
The expansion of English-medium instruction in the Nordic countries : Can top-down university language policies encourage bottom-up disciplinary literacy goals?
Airey, John; Lauridsen, Karen M.; Räsänen, Anne; Salö, Linus; Schwach, Vera (Springer Netherlands, 2017)Recently, in the wake of the Bologna Declaration and similar international initiatives, there has been a rapid increase in the number of university courses and programmes taught through the medium of English. Surveys have ... -
Post-independence Somalia : nation-building and language policy in education – a literature review
Pirhonen, Mesi (2023)Viime vuosituhannen lopulla englannin kielestä on tullut kansainvälisen viestinnän oletuskieli, niin sanottu ’lingua franca’. Tästä englannin kielen laajenemisilmiöstä käytetään termiä ’globaali englanti’ (eng. ”global ... -
Magic beans : a material package for teaching English through storytelling and creative drama in primary school
Ryynänen, Hanne (2013)Tarinat ovat universaali tapa jäsentää maailmaa ja kokemuksia. Tarinat ovat yksi vanhimmista opetusmenetelmistä, joka on koonnut ihmisiä yhteen viihtymään sekä oppimaan uutta. Vaikka tarinat ovat myös olennainen osa kielten ... -
Englanti Suomen kansalliskielten rinnalla : kohti joustavaa monikielisyyttä
Laitinen, Mikko; Leppänen, Sirpa; Rautionaho, Paula; Backman, Sara (Valtioneuvoston kanslia, 2023)Englannin kielen asema Suomessa on muuttunut edellisten vuosikymmenten aikana merkittävästi. Tämä raportti täydentää aiempaa perustutkimusta ja selvittää aineistolähtöisesti englannin kielen käytön laajuutta yhteiskunnan ... -
”Englanti jyrää” : kieltenopettajien keinoja ja ehdotuksia kielivalintojen monipuolistamiseksi
Veivo, Outi; Pollari, Pirjo; Toomar, Jaana; Mäntylä, Katja (Helsingin yliopisto, 2021)Suomen kouluissa opiskellaan yhä vähemmän ja yhä harvempia vieraita kieliä. Valinnaisten kielten opiskelun suosio on laskenut, ja kielitaito on vaarassa jäädä pelkän englannin varaan. Erilaisia toimenpiteitä, kuten kielen ...