Viime vuosituhannen lopulla englannin kielestä on tullut kansainvälisen viestinnän oletuskieli, niin sanottu ’lingua franca’. Tästä englannin kielen laajenemisilmiöstä käytetään termiä ’globaali englanti’ (eng. ”global English”). Tämä ilmiö näkyy ehkä selvimmin liike-elämässä sekä media-alalla. Englannin kielen valta-aseman vaikutukset ovat kuitenkin yhä enemmän näkyvissä myös tutkimuksessa sekä koulutuksessa, millä on omat huolestuttavat seurauksensa sekä Euroopassa ja muualla ’lännessä’ että Afrikassa ja muilla entisillä siirtomaa-alueilla. Etenkin entisten siirtomaiden osalta kehityskulku on huolestuttava juuri niiden sosiopoliittisen historian takia. Tässä tutkimuksessa perehdyn itsenäisyyden jälkeisen Somalian kieliympäristön sekä kielipolitiikan kehitykseen sen koulutusjärjestelmän kautta.
Siirtomaakäytänteiden virallinen purku käynnistyi 1950-luvulla ja seuraavien vuosikymmenten aikana Afrikan mantereelle muodostui yhä uusia valtioita. Suurin osa näistä kuitenkin pitäytyi siir
tomaa-ajan aluerajoissa, minkä seurauksena moni valtio oli monikielinen mutta myös monikulttuurinen. Läntisen maailman sosiokulttuurinen yhtenäistyminen, globalisaatio, oli juuri aloittanut nousunsa. Samaan aikaan Afrikan manner kävi läpi useita itsenäistymisprosesseja, joissa sen oli asemoitava itsensä tähän globaaliin sosiokulttuuriseen viitekehykseen. Osana tätä asemoitumista oli valtioiden rakentaminen läntisten mallien mukaan eli yksikielisiksi. Tämä ei tokikaan ollut edes vaihtoehto monissa valtioissa ja sisäisiä valtataisteluita yritettiin välttää joko valitsemalla useita virallisia kieliä tai valitsemalla vain läntisiä kieliä. Somalia oli kuitenkin yksi harvoista valtioista, jonka siirtomaa-ajan rajojen sisällä oli lähes yksikielinen kansa. Jaetulla kielellä, somalilla, ei kuitenkaan ollut vakiintunutta kirjoitusmuotoa ja siksi Somaliankin ensimmäiset viralliset kielet olivat englanti sekä italia, ja lisäksi arabia.
Tämä kirjallisuusanalyysi nojaa käsitykseen, jossa koulutusjärjestelmä on valtion rakentamisen ytimessä niin kielellisen kuin kulttuurisenkin yhtenäisyyden kulmakivenä. Lisäksi pohdin koulutuksen, globaalin englannin ja ihmisoikeuksien välisiä syy-seuraussuhteita. Entisissä siirtomaissa koulutusjärjestelmää voisi parhaimmillaan hyödyntää paikallisen sosiokulttuurin elvyttäjänä, paikallisen sekä laajemmin afrikkalaisen itsenäisyyden vahvistajana sekä paremman tulevaisuuden takaajana. Käsitteenmäärittelyssäni käy kuitenkin nopeasti ilmi, ettei siirtomaakäytänteiden purku johtanut sen taustalla olevien ideologioiden ja valtarakenteiden katoamiseen. Tämä valtarakenteiden tietoinen sekä tiedostamaton ylläpito näkyy sekä globaalin englannin kehityssuunnassa että entisten siirtomaiden valtion rakentamisessa kielipolitiikasta koulutukseen.
...
