Musiikkia koulun juhliin : "että mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan itselle sopivalla tavalla"
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten musiikkiluokanopettajat kokevat musiikkiesitysten valmistamisen osana musiikkikasvatusta ja koulun arkea. Pohjana on tutkimukset, joiden mukaan musiikkiesitykset ilmentävät koulun arvoja ja sosiaalisia suhteita sekä tutkimukset, joiden mukaan musiikkiluokkalaisuus korreloi yhteisöllisyyden kokemiseen koulussa. Keskeisenä tavoitteena tutkimuksellani on tuoda kasvattajille tietoa musiikkiesitysten kasvatuksellisista mahdollisuuksista.
Teoriaosuudessa tarkastelen Perusopetuksen opetussuunnitelmaa (2014), koulun juhlia ja musiikkiesityksiin ja juhliin liittyviä teemoja. Luonteeltaan tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa aineisto hankittiin teemahaastattelun avulla kahdelta musiikkiluokanopettajalta. Aineiston analysoin teemoittelun perusteella.
Tulosten mukaan musiikinopettajat pitävät juhlia tärkeänä osana koulun arkea. Haastateltujen opettajien kouluissa kaikki oppilaat osallistuvat koulun yhteisten juhlien esityksiin ja jokainen oppilas saa osallistua itselleen sopivalla tavalla. Musiikkiluokanopettajien ajatukset olivat pitkälti samankaltaiset uuden opetussuunnitelman ja muun teoriaosuudessa käsitellyn tiedon kanssa. Opettajat pitivät tärkeänä, ettei esiintyäkseen tarvita erityisiä musiikillisia taitoja, vaan musiikki, esiintyminen ja juhlat kuuluvat kaikille.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kaikki paitsi musiikkikasvatus on turhaa : millä argumenteilla musiikkia puolustetaan yleissivistävän koulun oppiaineena?
Kovanen, Timo (2010)Tutkimus tarkastelee musiikkikasvatusta osana yleissivistävää koulua ja sen filosofisia perusteita. Tutkimuskysymyksellä ”Millä argumenteilla musiikinopetusta perustellaan yleissivistävässä koulussa?” pyritään ensisijaisesti ... -
"Minä voin kasvattaa lasta musiikkiin" : musiikkia opettavien luokanopettajien käsityksiä alakoulun musiikkikasvatuksesta
Räisänen, Päivi (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia musiikkia alakoulussa opettavien luokanopettajien käsityksiä musiikkikasvatus –käsitteestä, millaisena musiikkikasvattajina he itsensä käsittävät ja mikä käsitys heillä on musiikin ... -
”Miusta se on aika luonteva osa musiikkia” : tapaustutkimus musiikillisesta keksinnästä Kuhmon kaupungin perusopetuksen ja lukion musiikinopetuksessa
Ylönen, Mikko (2022)Maisterintutkielmassani tutkin tapaustutkimuksen keinoin musiikillista keksintää Kuhmon kaupungin perusopetuksessa ja lukiossa, sekä Kuhmon kaupungin kulttuuripanostusten vaikutuksia edellä mainitun osaamisen näkymisessä ... -
Pyhä kulttuuriperintö? : uskonnollisen musiikin merkitysten tuottamisen tapoja suomalaisen koulun opetussuunnitelmissa
Salonen, Suvi-Iina (Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura, 2021)Uskonnollisesta musiikista osana peruskoulun toimintaa on puhuttu runsaasti viime vuosina. Artikkelin lähtökohtana onkin yhteiskunnallisen muutoksen ajama tarve uskonnollisen musiikin roolia perusopetuksessakoskevalle ...