Tämän tutkielman tarkoituksena on edesauttaa vuorovaikutusta rikastavien, luovien ja taidelähtöisten menetelmien käyttöä lastensuojelun sijaishuollossa, jossa tehdään monipuolisia kohtaamisen tapoja edellyttävää ihmissuhdetyötä. Tutkimuksen viitekehys rakentuu sosiaalisia piirteitä korostavista taiteen kehityssuunnista. Tutkimuksessa käsitellään muun muassa dialogisen taiteen teoriaa sekä taidelähtöiseen toimintaan liittyvää esteettistä etääntymistä ja mahdollisuuksille avointa tilaa. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullinen tutkimus, jonka ihmis- ja tiedonkäsitys perustuu fenomenologis-hermeneuttiseen perinteeseen. Tutkimusstrategiana on toimintatutkimus, jossa tutkimuksen osat ovat muotoutuneet aineistolähtöisesti.
Tutkimuksen kenttäjakson alussa viisi lastenkodin ohjaajaa kuvaili yksilöllisissä teemahaastatteluissa itseään, työympäristöään sekä yhtä ”osastonsa” eli kotiryhmänsä lasta. Haastattelujen pohjalta tutkija suunnitteli kyseisille ohjaajille luovia ja taidelähtöisiä menet
elmiä, joihin ohjaajat tutustuivat yksilöllisissä työpajoissa. Työpajojen jälkeen ohjaajilla oli mahdollisuus 2-3 kuukauden ajan kokeilla menetelmiä valitsemiensa lasten kanssa. Kenttäjakson lopuksi ohjaajat ja tutkija pohtivat menetelmien käyttöä ryhmäkeskustelussa. Aineiston keräämisen tukena käytettiin luovia ja osallistavia tutkimuskäytäntöjä. Lasten osallistuminen tutkimukseen oli ohjaajien toiminnan kautta välillistä, eikä lapsilta kerätty tutkimustietoa. Aineiston avulla haettiin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisia vuorovaikutuksellisia piirteitä luovien ja taidelähtöisten menetelmien käyttö nosti esiin lastenkodin arjesta sekä ohjaajien ja lasten välisestä kanssakäymisestä? Mitkä seikat vaikuttavat luovien vuorovaikutustapojen vakiintumiseen lastenkodissa?
Tutkimus kuvaa lastenkodin arkea ohjaajien ja lasten kahdenkeskisen ajan näkökulmasta. Yksilöllinen kohtaaminen ja kahdenkeskinen aika aikuisen kanssa ovat lastenkodin asukkaille tärkeitä, koska lasten aiemmat kokemukset aikuisten käyttäytymisestä voivat olla moninaisia. Ohjaajat kokivat, että huomion keskittäminen yhteen lapseen on merkittävää paitsi lapselle, myös työntekijöille. Kun kommunikointiin löytyi soveltuvia tapoja ja kahdenkeskinen aika järjestyi, vuorovaikutus pääsi muotoutumaan molempia osapuolia palkitsevaksi. Tällaisessa tasa-arvoisessa kanssakäymisessä on sellaista vuorovaikutuksen esteettistä laatua, jota dialogisen taiteen teorioissa kuvaillaan. Parhaimmillaan menetelmät häivyttivät osapuolten välisiä ristiriitoja, antaen aikuiselle mahdollisuuden keskittyä lapsen toiminnan ohjaamisen ja kontrolloinnin sijasta vuorovaikutuksen rakentamiseen ja positiiviseen yhdessäoloon. Jos vuorovaikutussuhde koettiin jo ennestään toimivaksi, menetelmien käyttö oli muun muassa alleviivannut arjesta poikkeavalla tavalla lapsille ominaisia tapoja.
Tutkimus tarjosi ohjaajille uutta tietotaitoa kuunnella ja vastata lapsen tarpeisiin häntä kunnioittavin tavoin. Menetelmät myös mahdollistivat lapselle sosiaalisten taitojen harjoittelua hänelle kohdennetuin tavoin. Jos hyviksi koettuja käytäntöjä tahdotaan jatkaa ja kehittää, kahdenkeskiselle ajalle tulee luoda rakenteellista tilaa. Lastenkodin valmiiksi yhteisöllinen ilmapiiri on erinomainen alusta luovien vuorovaikutustapojen juurtumiselle osaksi yksikön arkea. Tällainen kehitys vaatii yksikön eri tasojen aktiivista tahtotilaa toiminnan vakiinnuttamiseksi.
...
