Two decades of discussion on charitable food aid in Finland : analysing the framing by and through the media
Jo kaksi vuosikymmentä virallisen sosiaalipolitiikan rajapinnoilla toiminut ruoka-apu on murrosvaiheessa: Tulisiko toiminta hiljaisen hyväksynnän sijaan tunnustaa, jolloin avun kohdentamista ja järjestämistä voidaan avoimesti kehittää yhdessä kirkon, kunnallisen sosiaalitoimen ja yksityisen sektorin kesken? Onko toiminnan fokus siirtymässä väliaikaiseksi tarkoitetusta akuutin nälän torjunnasta kohti sosiaalipoliittisen ruoka- köyhyyden ja ekologisen ruokahävikin ongelmat yhdistävää ratkaisumallia? Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä toteutettavan saksalaisen ruoka-apumallin (Berliner Tafel -ruokapankkiverkosto) rantautuminen Suomeen (Yhteinen Pöytä Vantaalla) sekä mallin herättämä valtakunnallinen kiinnostus osoittavat, että aiemmin pääsääntöisesti kirkon ja kolmannen sektorin toteuttama ruoka-apu on laajentumassa eri toimijoita yhdistäväksi, järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi.
Kuinka ruoka-avulle annetut käsitykset ja merkityksenannot ovat kehittyneet kahdessa vuosikymmenessä alun kriittisestä lähestymisestä nykyiseen hyväksyvään näkökulmaan? Entä miten aiheesta käyty keskustelu on muuttunut tänä aikana? Tämä tutkielma pyrkii kehystämisen ja kehysten käsitteiden avulla vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: miten ruoka-aputoiminta on kehystetty viimeisen 20 vuoden aikana; kenen toimesta, millä tavalla ja minä ajankohtina kehyksiä on käytetty; sekä mitkä ovat keskeisimpien kehysten tunnuspiirteet? Tutkielma tulkitsee ruoka-avun vakiintumista Pohjoismaisen hyvin- vointivaltion kontekstissa, käyttäen aineistona Helsingin Sanomista koottua media- aineistoa (N=529). Kehysanalyysin (frame package analysis) avulla pyritään tarkastelemaan ruoka-aputoiminnan ympärillä käydyn keskustelun kehitystä suhteessa hyvinvointivastuun siirtymiin sekä yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin.
Tutkielman tulokset osoittavat, että i) ruoka-apua ja etenkin leipäjonoja käytetään aineistossa ensisijaisesti retorisena keinona, visuaalisena merkkinä ja osoituksena tuloköyhyydestä Suomessa; ii) kun toimintaa käsitellään ruoka-avun ja hävikin yhdistävän kehyksen kautta, toiminta nähdään lähes poikkeuksetta positiivisena, eikä nälän tai ruokaturvattomuuden juurisyitä käsitellä; iii) epämääräisen ”nälkä” –käsitteen käyttäminen ruoka-avun kontekstissa on aineiston perusteella johtanut tilanteeseen, jossa avuntarvitsijoiden subjektiivisia kokemuksia nälästä pyritään arvioimaan jotta apua voitaisiin kohdistaa, ja samalla keskustelu päätyy keskittymään lähinnä nälän taustalla vaikuttavaan tuloköyhyyteen; iv) hyvinvointivastuun siirtymät, etenkin siirrettäessä vastuuta valtiolta kirkolle, ovat liittyneet ruoka-avusta käytyyn keskusteluun läpi aineiston aikavälin; ja v) ruoka-apua jakavat toimijat ovat aineiston perusteella jokseenkin aliedustettuina mediassa.
...
For two decades, charitable food aid has operated at the fringes of official social policy in Finland. In recent years, these practices, that were until recently regarded as a national shame, have become widely accepted means of not only feeding the food insecure, but also of managing food waste. At the same time, the tasks of the state, the civil society and the Evangelical Lutheran Church of Finland are being redefined. For example, the Berliner Tafel –food bank network scheme, which incorporates actors from the public sector, the private sector and the church and civil society, has been implemented in Vantaa. This reform has been well received and it has piqued interest in other cities as well.
But how have the interpretations of charitable food aid evolved from the highly criticized beginnings in the 1990’s to the situation of the present? And how has the discussion on charitable food aid changed during this time period? By utilizing the concepts of framing and frameworks, this thesis endeavours to answer three key questions: how has charity food aid been framed during the 20-years of discussion; who is using these frames, how do they use the frames and at what times; and finally what are the characteristics of the essential frames? The rooting of charitable food aid is studied in the context of a Nordic welfare regime by analysing the frames utilized in Helsingin Sanomat newspaper between 1995 and 2016 (N=529). Utilizing frame package analysis, the thesis attempts to explore the tentative linkages between the evolution of frames utilized within the discussion and the more abstract notions of changes in welfare responsibilities and the Finnish welfare state as a whole.
By analysing the various frameworks through which charitable food aid has been interpreted throughout the timespan, the results suggest that i) charitable food aid, most notably the breadlines, are predominantly used as a rhetoric device in the discussion; ii) when the practices are framed as potential receivers and redistributors of food waste, the normative perception of charitable food aid is mainly positive and the underlying causes for Finnish food insecurity are not addressed; iii) the vague concept of ”hunger” has led to speculation on whether or not the recipients are actually in need of aid, and moreover to the discussion focusing more on economic poverty rather than dimensions of food insecurity; iv) the responsibilities within the context of the Finnish welfare regime, especially through the transition of welfare responsibilities from the state to the Evangelical Lutheran Church of Finland and the civil society, have been addressed in the discussion throughout the timespan; and v) the organizers of charitable food aid are somewhat underrepresented in the media.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Charitable food aid in Finland : from a social issue to an environmental solution
Tikka, Ville (Springer Netherlands, 2019)Since the establishment of the first food bank in 1995, charitable food aid (CFA) has become entrenched in Finland as a seemingly irreplaceable solution to food poverty. Further, it has recently been suggested that the ... -
Minding the Gaps : The Role of Finnish Civil Society Organizations in the Labour Market Integration of Migrants
Bontenbal, Ilona; Lillie, Nathan (Springer, 2021)The growing role of civil society organizations (CSOs) in welfare service provision is sometimes portrayed as a threat to welfare state universalism in Nordic societies. In Finland, CSOs co-produce integration services ... -
Inspiring elite action for a more just society? : media framing of elite social responsibility in an unequal, unconsolidated democracy : a case study from Namibia
Virmasalo, Veera (2017)Tutkimus keskittyi Namibiaan, joka on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista. Tarkoituksena oli kehittää kehysanalyysityökalu, jonka avulla voidaan selvittää millaisia yhteiskunnallisia rooleja niin kutsutut ... -
From Embodied to Disembodied Practices of Care: Discussing Welfare State Transformation in Finland
Hirvonen, Helena (Kyoto University, 2013) -
Business in society or business and society: the construction of business–society relations in responsibility reports from a critical discursive perspective
Siltaoja, Marjo; Onkila, Tiina (Wiley-Blackwell, 2013)In this article, we analyse the discursive construction of business–society relations in Finnish businesses’ social and environmental responsibility reports. Drawing on critical discourse analysis, we examine how these ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.