Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kainuun sote) ja Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (JYTE) -kuntien paljon sotepalveluita käyttävien hoitotoiminnan analysointi sekä kehittäminen : loppuraportti
Tekijät
Päivämäärä
2016Tutkimukset ovat osoittaneet, että pieni joukko asiakkaista aiheuttaa suurimman osan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Tämän tutkimuksen
tehtävänä oli selvittää Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
(Kainuun sote) ja Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (JYTE) -
kuntien alueella paljon palveluja käyttävät asiakasryhmät, sekä identifioida ja
validoida parhaat mahdolliset, kokonaisedullisimmat kehitysmallit palveluiden
tuottamiseksi tulevaisuudessa. Hankkeessa selvitettiin, minkälaisia palvelutarpeita paljon palveluja käyttävillä asiakkailla on ja miten heidän hoitotoimintaansa voitaisiin organisoida tehokkaammin ja paremmin. Lisäksi kuvattiin,
minkälaisia vaikutuksia muutoksilla olisi mahdollista saada aikaan. Tutkimuksen aineisto koottiin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
(Kainuun sote) ja Keski-Suomen Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen (JYTE) kuntien alueilta vuosilta 2013–2014. Aineistoon koottiin erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja sosiaalihuollon
asiakasdataa. Aineistoa täydennettiin Kelan sairausvakuutuslain mukaisten
korvausten ja tulonsiirtojen asiakasdatalla.
Sekä data-analytiikan että asiantuntijatyöpajojen avulla visioitujen uudistusten arvo saatiin mitattua simulointimallinnuksen menetelmillä myös rahassa.
Tarkasteluun otettiin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton
yhteistyö, erikoisalat ylittävä yhteistyö, päivystyskäynnit ja niiden tarpeellisuus
sekä matkajärjestelyt kodin ja palvelujen välillä. Tulos on merkittävä: kahden
vuoden aikana on mahdollista saavuttaa miljoonien eurojen säästöt. Keski-
Suomessa JYTE-alueen säästöpotentiaali on 10–13 miljoonaa euroa (6–8 prosent-
tia) ja Kainuun soten alueella vastaava säästöpotentiaali on 5–6,5 miljoonaa euroa (7–9 prosenttia).
Skaalattaessa tämä koko maan väestöpohjalle se tarkoittaa noin 500 miljoonan euron säästöjä. Laskennassa käytetyn simulointimallin vieminen käytäntöön vaatisi kokonaisvaltaisen hoitosuunnitelman tekemistä ja eri ammattiryhmien välistä saumatonta yhteistyötä. Tarkastelussa saadut kustannushyödyt
koskevat pidemmän aikaa paljon palveluja tarvitsevien ryhmää eli alle kymmentä prosenttia alueiden väestöstä. Laajentamalla vastaavia tarkasteluja myös
muihin asiakasryhmiin tulokset ovat aivan eri suuruusluokkaa. Tehokkaamman toiminnan lisäksi myös asiakastyytyväisyys voi kasvaa: parempia hoitotuloksia, vähemmän matkustamista ja siten vähemmän loksia, vähemmän matkustamista ja siten vähemmän asiakkaille koituvia kustannuksia.
Tämän tutkimuksen ovat mahdollistaneet taloudellisesti Sitra, Keski-
Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän kaupunki, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja Jyväskylän yliopisto. Aineistonkeruussa auttoi Ke-
lan taloudellinen tuki. Merkittävinä yhteistyökumppanina on toiminut edellä
mainittujen lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö. Kiitokset hankkeen ohjausryhmälle asiantuntevasta tuesta, jota saimme hankkeen aikana. Kiitos myös lukuisille tiedon poimintaan ja työpajatyöskentelyyn osallistuneille asiantuntijoille sekä tutkimushankkeessa aikaisemmin työskennelleille.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopisto, Agora CenterISBN
978-951-39-6754-3Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Elektroniset kirjat [556]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Alueellinen yhdenvertaisuus maakunnallistuvissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa
Rantamäki, Niina; Kattilakoski, Mari; Halonen, Maija (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2021)Yhdenvertaisuus on keskeinen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ohjaava tavoite, mutta ilmiön alueellinen ulottuvuus on jäänyt usein katveeseen. Artikkelissa haastatellaan kahdessa maakunnallisessa sote-organisaatiossa ... -
Sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapaus eduskunnan lähetekeskusteluissa vuosina 2014 ja 2017
Wappula, Mira (2019)Valinnanvapaus on noussut keskeiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuskeinoksi. Tämä Pro Gradu -tutkielma käsittelee sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapaudesta käytyä eduskuntakeskustelua. Tutkielmassa ... -
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saavutettavuus vuoden 2022 aluevaaliohjelmissa
Kaipainen, Moona (2023)Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saavutettavuutta vuoden 2022 aluevaaliohjelmista. Tutkimuskysymyksenä on ”miten poliittiset puolueet halusivat edistää sosiaali- ja ... -
Asiakas on-line -hanke : loppuraportti
Ruohonen, Toni; Kuoremäki, Reija; Kaasalainen, Karoliina; Kilpi, Otto (University of Jyväskylä, 2018)Asiakas on-line -hanke toteutettiin Jyväskylän yliopistossa 1.1.2016-31.12.2017. Keskeisenä tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva tarkasteluun valittujen asiakasryhmien kotoa-kotiin -palveluketjujen nykytilasta sekä ... -
Sotsiaal- ja tervishoiuteenuste reformiga läks sotsiaaltöö Soomes heaolupiirkondadesse
Kivipelto, Minna (Tervise arengu instituut, 2024)Poolteist aastat tagasi ellu viidud reformi eesmärgiks seati ühtlustada teenuste kättesaadavust ning vähendada tervise ja heaolu ebavõrdsust. Et seda saavutada, otsitakse viise, kuidas muuta ka sotsiaaltöö teenused ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.