Finnish speakers' pronunciation of the English dental fricatives

Abstract

Dentaalifrikatiivit [θ, ð] ovat maailmanlaajuisesti varsin harvinaisia eivätkä sisälly esimerkiksi suomen kielen äännejärjestelmään. Niillä on kuitenkin keskeinen rooli englannin kielen äännejärjestelmässä. Englantia vieraana kielenä puhuvat korvaavat ne usein toisilla äänteillä, jotka vaihtelevat puhujan äidinkielen mukaan. Fonologinen tutkimus on jo pitkään pyrkinyt selittämään, mistä erot korvaavuuksissa johtuvat. Yksi mahdollisen vastauksen tarjoava teoria on Optimaaliteoria, jonka mukaan eri kielten puhujat noudattavat erilaisia kielen muotoja määrittäviä rajoituksia.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten suomalaiset englanninopiskelijat ääntävät englannin kielen dentaalifrikatiiveja [θ, ð]. Tutkimuksen aineistona toimi englannin kielen perusopintoihin kuuluvan fonologian ja fonetiikan kurssin loppukoe. Kokeessa opiskelijat lukivat nauhalle englanninkielisen tekstin, joka analysoitiin kuuntelemalla. Suomalaisten englanninopiskelijoiden tekemiä korvaavuuksia selvitettiin stressin ja kontekstin avulla ja käsiteltiin myös Optimaaliteorian näkökulmasta.

Tutkimus osoitti, että suomalaiset englanninopiskelijat osasivat ääntää englannin dentaalifrikatiivit [θ, ð] varsin hyvin. Kuitenkin erityisesti soinniton dentaalifrikatiivi [θ] aiheutti osanottajille ongelmia. Yleisesti ottaen suomalaiset englanninopiskelijat vaikuttivat seuraavan Optimaaliteorian tunnusmerkkisyys-rajoitusta, jonka mukaan puhujat korvaavat dentaalifrikatiivit alveolaarisilla klusiileilla [t, d].