The making of rallienglanti : cross-linguistic influence in Finnish speakers' pronunciation of English

Abstract
Kielten välistä siirtovaikutusta, eli transferia on tutkittu melko paljon, mutta suomen ja englannin kielten suhde, varsinkin fonetiikan osalta, on jäänyt melko vähälle huomiolle. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää erilaisia tapoja, joilla suomalaisten englanninääntämys voi erota ns. malliääntämyksestä, sekä selvittää, miten suomen kielen foneettinen järjestelmä vaikuttaa näihin eroihin. Kvalitatiiviseen tapaustutkimukseen valittiin erilaisia englannin kielen ääntämysjärjestelmän osa-alueita, kuten konsonanttiäänteitä, sekä prosodisia seikkoja, kuten painotus ja intonaatio. Tavoitteena oli löytää kattavasti erilaisia esimerkkejä tutkimuksen osallistujien puhenäytteistä ja kuvailla niitä ja niiden suhdetta suomen kielen fonetiikkaan ja sen vaikutukseen. Tutkimuksessa oli kaksi osallistujaa, jotka tekivät ääntämistestin. Testi äänitettiin, minkä jälkeen äänitteistä etsittiin erityyppisiä ääntämisesimerkkejä. Näytteistä löydetyt esimerkit jaoteltiin neljään ryhmään sen perusteella, kuinka paljon ne erosivat englannin kielen malliääntämyksestä. Tämän jälkeen esimerkkejä analysoitiin Praat-ohjelmalla aaltoäänikuvien ja erilaisten käyrien avulla, sekä vertailtiin englannin kielen ääntämissääntöihin. Lisäksi esimerkeistä etsittiin mahdollista suomen kielen vaikutusta. Tutkimuksessa löytyi kattavasti esimerkkejä englannin kielen standardista eroavasta ääntämyksestä, ja monessa tapauksessa mahdollinen syy poikkeavaan ääntämiseen voitiin jäljittää suomen kielen siirtovaikutukseen. Tutkielman tarkoitus ei ollut tuottaa yleistettäviä johtopäätöksiä, vaan kuvata normista eroavaa ääntämystä käytännössä. Löydettyjä esimerkkejä voidaan hyödyntää esimerkiksi ääntämisen opetusta suunnitellessa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2016
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606082979Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
License
In CopyrightOpen Access

Share