Basel III -uudistus ja talletuspankin liiketoiminta ja vakavaraisuus
Viime vuosien finanssikriisin myötä pankkien vakavaraisuuden merkitys on korostunut. Vakavaraisuutta turvaamaan Euroopan Unioni yhdessä keskuspankkien ja Baselin komitean kanssa muodosti ns. Basel III -säännökset, joiden avulla pankkien vakavaraisuutta pyrittiin vahvistamaan, jotta kriisejä ei tulevaisuudessa nähtäisi. Työn tarkoituksena on tutkia, millaisia käsityksiä finanssialalla on Basel III -uudistuksesta ja sen vaikutuksista talletuspankkien liiketoimintaan ja vakavaraisuuteen. Tutkimuksessa käsitellään myös pankkeja ja niiden toimintaa yleisellä tasolla. Tutkimuksen aineistona toimivat suomalaisten talletuspankkien johdon haastattelut, joiden perusteella voidaan sanoa Basel III -uudistuksen luoneen perustavaa laatua olevan muutoksen. Pankit ovat alkaneet suuntaamaan liiketoimintaansa uudelleen lisääntyneen regulaation johdosta. Tämä näkyy eritoten luotonannossa, jossa asiakkaita on alettu luokitella eri riskiluokkiin ja hinnoittelua jouduttu muuttamaan. Lisääntyneen julkisen sääntelyn myötä toimintaympäristöön on muodostunut vaihtoehtoisia toimijoita pankkien rinnalle. Basel III säännökset kohdistuivat eritoten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden sääntelyyn.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Pankin strategia sekä ulkoisten sidosryhmien rooli pankin strategiassa ja liiketoiminnassa
Saarimäki, Mikaela (2023)Pankkitoiminta on yksi modernin talouden tärkeimmistä tekijöistä ja se on myös välttämätöntä kaupankäynnille ja teollisuudelle (Somashekar, 2000, s. 1). Sidosryhmät taas ovat Buchholtzin ja Carrollin (2009, s. 10) määritelmän ... -
Johtajien käsitykset sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikeista ongelmista sote-uudistuksessa : kompleksisuusteoreettinen näkökulma
Tavi-Räisänen, Merja (2016)Sosiaali- ja terveyspalvelun uudistaminen on yhteiskunnallisesti ajankohtainen aihe. Uudistaminen on ollut työlästä ja kuluttanut valtion ja kuntien työntekijöiden työaikaa ja resursseja. Näin ollen tuli aiheelliseksi ... -
Talouspolitiikassa ollaan ennusteuralla
Pehkonen, Jaakko (Jyväskylän yliopisto, 2018) -
Sote-uudistuksen aiheuttaman organisaatiomuutoksen vaikutus työhyvinvointiin hyvinvointialueella
Marttila, Vilma (2023)Tämä tutkimus on laadullinen sisällönanalyysi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän roolista hyvinvointivaltiossa ja Suomen hallintohistorian yhdestä isoimmasta reformista eli sote-uudistuksesta. Tutkimuskysymykseni ... -
Varusmiespalveluksensa keskeyttäneiden sosiaali- ja terveysturva : kuinka kompleksista auttamisen järjestelmää tulisi kehittää?
Peltola, Marko (2024)Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten varusmiespalveluksensa keskeyttäneet nuoret ohjautuvat ja saavat palveluja palveluksen jälkeen, ja mitä haasteita ja mahdollisuuksia palvelujärjestelmässä on; Läpileikkaava ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.