Lukiolaisten sanoja sisäiselle lapselle : puhefunktiot ja niiden vuorovaikutukselliset merkitykset dialogisesti rakentuvissa identiteeteissä

Abstract

Nykyisen koulukulttuurin ihanteisiin kuuluvat opiskelijoiden monipuolinen tukeminen sekä avoin dialogi, jossa tunnustetaan subjektiivisen merkityksenannon tärkeys. Tutkielmani keskittyy äidinkielessä ja kirjallisuudessa toteutettavaan, tekstien parissa tapahtuvaan identiteettityöhön, johon sovellan kirjallisuusterapian periaatteita.

Selvitän, miten 17 erään keskisuomalaisen lukion opiskelijaa kirjoittaessaan merkityksellistävät lapsuudenkokemuksiaan osana identiteettiään. Aineistonkeruuta varten laadin lukio-opetukseen tehtävänannon, jossa ohjaan opiskelijoita kirjoittamaan kirjeen sisäiselle lapselleen. Kysyn, (1) millaisia puhefunktioita aineistoteksteissä esiintyy sekä (2) millaisia vuorovaikutuksellisia merkityksiä puhefunktioilla on. Pyrin ymmärtämään, miten lapsuuden, nykyhetken ja niiden väliset subjektiiviset merkitykset kielellisesti rakentuvat.

Laadullinen tutkimukseni pohjaa M. A. K. Hallidayn systeemisfunktionaaliseen kieliteoriaan, joka tarkastelee kieltä sosiosemioottisena systeeminä. SF-teorian mukaan kielelliset merkitykset tuotetaan sosiokulttuurisissa konteksteissa siten, että kullakin kielellisellä valinnalla on tietty funktio. Tältä pohjalta sovellan kirjemäisten aineistotekstien analyysiin Larjavaaran semanttisia puhefunktioita, klassisiin puheaktiteorioihin pohjaavaa luokittelua, joka sointuu hallidaylaiseen näkemykseen kielestä resursseina, valintoina ja toimintoina. Puhefunktiot ilmentävät keskeisesti SF-teorian ideationaalista ja interpersonaalista metafunktiota.

Analyysi jakautuu kahteen lukuun. Ensimmäisessä jäsentelen aineistossa ilmeneviä puhefunktioita Larjavaaran kuvailemien assertiivisten, ekspressiivisten, direktiivisten, kooperatiivisten ja poeettisten puhefunktiomerkitysten pohjalta. Menetelmänäni on kieliopillis-semanttinen analyysi, jossa tukeudun lingvistiikan tutkimukseen. Toisessa analyysiluvussa tarkastelen mm. modaalisuuden, temporaalisuuden ja affektisuuden näkökulmista, miten puhefunktiot positioivat kirjoittajaa ja vastaanottajaa interpersonaalisessa suhteessa toisiinsa.

Erottelen aineistosta kahdeksan puhefunktioluokkaa, joiden nimet kuvaavat puheaktien joukkoa sekä ideationaalisesti että interpersonaalisesti. Luokat ovat (1) kokemusten ja tapahtumien kuvaileminen, (2) persoonan ja elämän kuvaileminen, (3) muisteleminen, (4) selittäminen, (5) ohjaileminen, (6) tukeminen, (7) kiitollisuuden osoittaminen sekä (8) toivominen.

Deiktisesti kaikki puhefunktiot ilmentävät vastaanottajan puhuttelua. Merkityksiltään ne eroavat sen suhteen, puhuuko kirjoittaja kohteestaan vai kohteelleen. Kun minuutta tai sen osaa kuvaillaan objektina, on puhefunktiossa reflektiivinen painotus. Kun merkitysyhteyksiä rakennetaan kokonaisvaltaisesti minuuksien välillä, voidaan puhua refleksiivisyydestä, jossa toteutuu bahtinilainen dialogisuus. Jälkimmäistä tyyppiä edustavat erityisesti ohjaileminen ja tukeminen sekä vaihtelevasti selittäminen, toivominen ja kiitollisuuden osoittaminen. Tämän mukaisesti asetan puhefunktiot dialogisuuden jatkumolle – minän tarkastelusta sisäiseen dialogiin.

Sisäiseen dialogiin ohjaaminen mahdollistaa kirjoittajalle identiteetin dynaamisen prosessoinnin, mikä neurologian ja terapia-alan tutkimusten perusteella voi eheyttää itsetietoisuutta. Kirjallisuusterapiaa tulisi jatkossa tutkia monitieteisesti, jotta voitaisiin hyödyntää laajasti kielen ja mielen asiantuntijuuksia. Kun tavoitellaan hyvinvointia, tarvitaan holistista ymmärrystä inhimillisen kokemuksen rakentumisesta.