Chaining in interpreted interaction : Finnish Sign Language interpreting in an English-medium educational setting

Abstract

Interaction is always multimodal. Multimodality means that meanings are conveyed by using different semiotic resources, such as language, gestures, facial expressions, written text and pictures. Even though it is considered that also interpreted interaction is multimodal, this aspect of the interpreters’ work is often neglected in research and focus on how interpreters utilize multimodality in their work is called for.

In this study one English-medium lecture that is interpreted into Finnish Sign Language is analyzed. The lecture’s duration is approximately one hour. The focus is on one multimodal phenomenon: chaining. Chaining means that different semiotic resources are utilized, for example, when defining a concept. The analysis concentrated on whether the interpreters use chaining, and if they do, what semiotic resources are utilized and what functions does chaining have.

In the analysis, multimodal approach was used and the focus was on those chaining sequences when English was present in the interpretation. As a result, 11 different realizations of chaining were found. These different realizations used signs, fingerspelled signs, and fingerspelling. They also utilized the visual layout of the lecturer’s slides. Also mouthing had a prominent role in introducing English to the interpretation.

Chaining had many functions. It was used to differentiate concepts that were close in their meaning, to convey the subject matter concepts in English, and to negotiate meaning. It was also used as a tool for verifying and checking the accuracy of the message. At times, chaining was used to ease the process of interpreting. Sometimes chaining was also distributed and then both of the interpreters took part in it by supporting each other and verifying the meaning of the message.

Vuorovaikutus on luonteeltaan multimodaalista. Tämä pätee myös tulkattuun vuorovaikutukseen.Multimodaalisuus tarkoittaa, että merkityksiä välitetään hyödyntäen erilaisia semioottisia resursseja, kuten kieltä, eleitä, ilmeitä, kirjoitettua tekstiä ja kuvia. Kuitenkaan tulkkauksen tutkimuksessa ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota siihen, kuinka tulkit hyödyntävät multimodaalisuutta työssään.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan yhtä noin tunnin mittaista englanninkielistä luentoa, joka on tulkattu suomalaiselle viittomakielelle. Keskiössä on yksi multimodaalisuuden esiintymä:ketjutus (chaining). Ketjutus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi käsitettä määriteltäessä käytetään useampaa kieltä, kanavaa tai välinettä. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttävätkö tulkit ketjutusta, ja jos käyttävät, mitä semioottisia resursseja he hyödyntävät. Lisäksi tutkittiin, millaisia tehtäviä ketjutuksella on.

Analyysissa hyödynnettiin multimodaalista lähestymistapaa ja keskityttiin niihin ketjutussekvensseihin, joissa englanti on läsnä. Tulokseksi saatiin 11 erilaista ketjutuksen ilmentymää,joissa käytettiin viittomia, sormiaakkosviittomia, sormitusta sekä luennoitsijan käyttämien diojen visuaalista rakennetta. Lisäksi hyödynnettiin huuliota, joka oli merkittävässä roolissa englannin esiintuomisessa.

Ketjutuksella oli monia funktioita. Sitä käytettiin erottamaan merkitykseltään läheisiä käsitteitä, välittämään aiheelle olennaisia käsitteitä englanniksi, sekä merkityksen neuvotteluun. Lisäksi sillä tarkennettiin ja tarkastettiin viestin välittymistä. Paikoin ketjutusta hyödynnettiin tulkkausprosessin keventämisessä. Ketjutus oli paikoin jaettua, jolloin molemmat tulkit osallistuivat siihen tukien ja varmistaen viestin oikeellisuutta.