Opettaja koulukiusaamisen osallistujaroolien tunnistajana
Date
2015Access restrictions
This material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, eroavatko opettajien ja oppilaiden nimeämien kiusaamisen eri osallistujaroolien (kiusaaja, kiusattu, kiusaajan avustaja, kiusatun puolustaja) määrät toisistaan ja sitä, kuinka yhteneväisesti oppilaiden kanssa opettajat tunnistavat nämä roolit. Tutkimme myös opettajaan liittyvien tekijöiden (sukupuoli, työkokemus, koulukiusaamiseen puuttumiseen liittyvä minäpystyvyys) yhteyttä osallistujaroolien tunnistamiseen. Lisäksi kuvailimme oppilaiden itseraportoimaa koulukiusaamista ja sitä, miten roolinimeäminen vaihtelee eri luokkien välillä. Tutkimus on osa Jyväskylän psykologian laitoksen toteuttamaa TIKAPUU-tutkimushanketta (2014-2016).
Tulokset osoittivat, että opettajat nimesivät oppilaita osallistujarooleihin tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin oppilaat, mutta opettajat ja oppilaat nimesivät oppilaita eri rooleihin silti samassa suhteessa. Opettajat tunnistivat oppilaiden nimeämistä kiusaajista 54 %, kiusatuista 53 %, kiusaajan avustajista 24 % ja kiusatun puolustajista 35 %. Opettajan taustatekijöistä keskimääräinen työkokemus (6-10 vuotta) auttoi opettajaa tunnistamaan kiusatun ja kiusatun puolustajan melko yhteneväisesti oppilaiden kanssa ja opettajan sukupuoli oli yhteydessä koulukiusaamisen osalistujaroolien tunnistamiseen siten, että naisopettajat tunnistivat miesopettajia paremmin kiusatun puolustajan.
Tutkimus tuotti uutta tietoa opettajasta koulukiusaamisen tunnistajana. Tuloksia voidaan hyödyntää kouluissa kiusaamisen vastaisessa työssä. Opettajien on hyvä olla tietoisia siitä, mitkä ominaisuudet ovat yhteydessä heidän kykyynsä tunnistaa osallistujarooleja sekä eriävistä näkemyksistään oppilaiden kanssa sen suhteen, ketkä oppilaista toimivat missäkin roolissa koulukiusaamisen prosessissa. Erityisesti havainto opettajien melko heikosta kyvystä tunnistaa kiusaajan avustajia ja kiusatun puolustajia voi kannustaa opettajia kiinnittämään jatkossa enemmän huomiota siihen, että kiusaamisprosessin kaikki osapuolet tulevat huomatuiksi.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Apua, koulussa kiusataan! : toimintatutkimus koulukiusaamisen vastaisesta projektista ala-asteella
Immonen, Anu; Muona, Hanna (2001) -
Koulukiusaamisen vaikutukset suhtautumiseen oppilashuoltoa, opettajia ja vertaisia kohtaan
Tamminen, Topi (2022)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, vaikuttaako koulukiusaaminen, niin koulukiusaajana kuin koulukiusattuna, suhtautumiseen oppilashuoltoa (koulukuraattori ja kouluterveydenhoitaja), opettajia ja vertaisia kohtaan. ... -
KiVa Koulu® -ohjelma ja Vaakamalli® -koulutus : opettajien kokemuksia koulukiusaamisen ehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta
Salo, Anni; Takalo, Maija (2014)Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää alakoulun luokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia koulussa käytössä olevasta kiusaamisen vastaisesta interventiomallista, KiVa Koulu -ohjelmasta tai Vaakamalli -koulutuksesta. ... -
Luokanopettajien pystyvyysuskomusten yhteys työn imuun 3. luokalla
Annanolli, Jerita (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 3. luokan luokanopettajien pystyvyysuskomusten ja työn imun välistä yhteyttä. Lisäksi tarkasteltiin työkokemuksen ja sukupuolen yhteyttä opettajan kokemiin pystyvyysuskomuksiin ... -
The teacher as a source of educational support : exploring teacher-child interactions and teachers' pedagogical practices in Finnish preschool classrooms
Salminen, Jenni (University of Jyväskylä, 2014)