13-19-vuotiaiden nuorten kokemuksia LiikuntaLaturin toiminnasta
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 13–19-vuotiaiden nuorten kokemuksia Jyväskylän kaupungin LiikuntaLaturi-toiminnasta, sen vaikutuksista nuorten fyysisen aktiivisuuden määrään ja liikuntamotivaatioon. Tarkastelun keskiössä ovat edellä mainittujen lisäksi myös ohjaajan rooli toiminnassa ja ohjaajaan liitetyt merkitykset. Tarkastelun taustalla ovat fyysisen aktiivisuuden suositukset (UKK-instituutti 2009) ja tavoiteorientaatioteoriaan (Nicholls 1989)liittyvä liikuntamotivaatio sekä nuorten liikunnan harrastaminen.
Tutkimus tehtiin, sillä nuorten liikunnan harrastamista ja fyysisen aktiivisuuden määrää
muusta kuin seuraurheilu- tai koululiikunnan näkökulmasta on tutkittu vähän. Lapsen liikuntamotivaation tukeminen on merkityksellistä liikuntaitojen oppimisen ja liikunnallisuuden jatkuvuuden kannalta myöhemmällä iällä. Koska motivaatio on liikunnallisen elämäntavan lähtökohta, haluttiin tutkimuksen avulla tuoda näkyviin, mitkä tekijät motivoivat nuoria liikkumaan ja harrastamaan liikuntaa tietyssä kontekstissa.
Kvalitatiivinen tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin teemahaastatteluiden avulla ja tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa (n=8) keskisuomalaista 13–19-vuotiasta
nuorta. Tutkimukseen osallistui jokaisesta ikäluokasta vähintään yksi tutkittava ja tutkittavien sukupuolijakauma oli tasainen. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin, ja tulokset analysoitiin kvalitatiivisen tutkimuksen sisällönanalyysien, teemoittelun ja tyypittelyn avulla.
Tutkimustulokset osoittivat, että nuorten viikoittainen fyysisen aktiivisuuden määrä oli
hieman noussut LiikuntaLaturiin osallistumisen myötä. Tämän lisäksi puolet tutkittavista raportoivat liikuntamotivaationsa muuttuneen positiivisempaan suuntaan. Lisäksi tuloksista
selvisi, että nuoria motivoi liikkumaan kunnon kehittäminen, toiminnan ilmaisuus,liikkuminen
ilman tavoitteita ja yhdessä liikkuminen. Ohjaajan toimintaan LiikuntaLaturissa vaikuttivat
tutkimustulosten mukaan ohjaajan asiantuntijuus ja persoonallisuus, jotka heijastuivat myös
tunneilla muotoutuneeseen ilmapiiriin.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä LiikuntaLaturin vaikuttaneen positiivisesti nuorten liikunnan harrastamiseen ja osuvan kohderyhmältään erityisesti vähän
liikkuviin tyttöihin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Muut luulee et oon laiska tai jotain, ku en oo liikkunu" : lukiolaisten ajatuksia nuorten liikuntaneuvonnasta
Elonen, Iida (2023)Tämän laadullisen pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää lukiolaisten nuorten ajatuksia heille suunnatusta liikuntaneuvonnasta. Ensin selvitettiin, millaisia ennakkokäsityksiä nuorilla on liikuntaneuvonnasta. ... -
Henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan merkitys lukiolaispoikien liikuntakäyttäytymiseen ja liikuntamotivaatioon
Manner, Teemu; Parvi, Jussi (2009) -
Seurassa harrastavien nuorten ruutuaika ja sosiaalisen median käyttö
Tarvainen, Olli (2021)Ruudut ovat osa arkeamme. Nuorten ruutujen ääressä käyttämä aika on usein pois aktiivisesta toiminnasta, joka on yhteydessä nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Sosiaalinen media taas toimii yhtenä ruutujen sisältönä. Tässä ... -
Covid-19-pandemian aiheuttamat muutokset 7-17-vuotiaiden lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen
Flinck, Arttu (2022)Joulukuussa 2019 Kiinan Wuhanissa puhkesi epidemia, jonka aiheuttajana oli ihmiselle uusi koronavirus. Sen aiheuttamalle taudille annettiin viralliseksi nimeksi covid-19. Taudin aiheuttajana toimiva virus on nimetty ... -
Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa : LIITU-tutkimuksen tuloksia 2020
Kokko, Sami; Hämylä, Riikka; Martin, Leena; Rinta-Antila, Katja; Villberg, Jari; Simonsen, Nina; Husu, Pauliina; Jussila, Anne-Mari; Vasankari, Tommi; Ng, Kwok; Suomi, Kimmo; Tokola, Kari; Vähä-Ypyä, Henri; Mononen, Kaisu; Blomqvist, Minna; Koski, Pasi; Kyllönen, Miika; Laakso, Nina; Hirvensalo, Mirja; Polet, Juho; Laukkanen, Arto; Lintunen, Taru; Palomäki, Sanna; Lyyra, Nelli; Heikinaro-Johansson, Pilvikki; Kallio, Jouni; Hakonen, Harto; Tammelin, Tuija; Siekkinen, Kirsti; Rajala, Katja; Kämppi, Katariina; Meklin, Elina; Huotari, Pertti; Parkkari, Jari; Leppänen, Mari; Laine, Antti; Matilainen, Pertti; Paasio, Hanna; Roos, Eva; Asunta, Piritta; Lindeman, Anni; Rintala, Pauli; Salasuo, Mikko; Karhulahti, Matti; Koskimaa, Raine; Paakkari, Leena; Paakkari, Olli; Tynjälä, Jorma; Ojala, Kristiina; Välimaa, Raili (Opetus- ja kulttuuriministeriö; Valtion liikuntaneuvosto, 2021)