Kielikasvatus – tehtävä Euroopassa ja tässä ajassa
Mattila, P. (2015). Kielikasvatus – tehtävä Euroopassa ja tässä ajassa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 9.12.2015 (Joulukuu). Retrieved from http://www.kieliverkosto.fi/article/kielikasvatus-tehtava-euroopassa-ja-tassa-ajassa/
Published in
Kieli, koulutus ja yhteiskuntaAuthors
Date
2015Copyright
© Kieliverkosto ja kirjoittajat
Suomessa on juuri uudistettu perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteet Opetushallituksen johdolla. Paikallisten ja koulukohtaisten opetussuunnitelmien tekoon on päästy perusopetuksessa virallisesti vuoden 2015 alusta ja lukiokoulutuksessa lokakuun 2015 lopulla. Paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla valmiita käyttöön elokuussa 2016. Opetussuunnitelman perusteisiin on pyritty kirjaamaan oppimisen ja opettamisen aineksia, joita maailmanajan monista murroksista selviäminen edellyttää. Eurooppalainen opetussuunnitelmakeskustelu korostaa kielitietoisuuden ja kielikasvatuksen roolia: Suomen ratkaisut ovat samansuuntaisia.
Publisher
Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkostoISSN Search the Publication Forum
1799-0181
Original source
http://www.kieliverkosto.fi/article/kielikasvatus-tehtava-euroopassa-ja-tassa-ajassa/Metadata
Show full item recordCollections
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Ei oo koulun tehtävä" : kuntapäättäjien käsityksiä työelämän kielitaitotarpeiden huomioimisesta perusasteella ja toisella asteella
Kyllönen, Teija; Saarinen, Taina (Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys ry, 2010)This article discusses the views of municipal education decision makers towards acknowledging labour market language skill needs in basic and general secondary education. It seems that, politically, a versatile language ... -
Cultural diplomacy : the case analysis of Lithuanian presidency of the Council of the European Union in 2013
Dirmaite, Laura (2015)A great range of various cultural events was presented in all member states of the European Union and overseas during the Presidency of the Council of the European Union in 2013. The greatest part of the cultural programme ... -
Conflicts and Reconciliation in the Postmillennial Heritage-Policy Discourses of the Council of Europe and the European Union
Lähdesmäki, Tuuli (Palgrave Macmillan, 2019)Lähdesmäki analyses the heritage-policy discourses of the EU and the Council of Europe. She particularly discusses how these institutions deal with the challenges the idea of heritage faces in today’s Europe and the ... -
Osallisuutta hanke kerrallaan : osallisuus ja kansalaisyhteiskunnan tehtävä osallisuuden edistäjänä Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden loppuraporteissa
Särkkä, Mauno (2018)Pro gradu-tutkielmassani selvitän, minkälainen kuva osallisuudesta ja kansalaisyhteiskunnan tehtävästä osallisuuden edistäjänä hahmottuu Euroopan sosiaalirahaston osallisuushankkeiden loppuraporttien perusteella. Syrjäytymisen ... -
Maa, tila ja talous : EU-suomalaisen maanviljelijän jatkuvuuden luomisen prosessit muutoksen ajassa
Hangasmaa, Leena (2002)