Työttömät : Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa rakentuvia kulttuurisia merkityksiä
Tutkimus tarkastelee Helsingin Sanomissa vuosien 2008 ja 2013 välillä julkaistuja työttömien mielipidekirjoituksia. Tutkimustehtävänä on ymmärtää millaisia sosiokulttuurisia merkityksiä ja arvoja työlle ja työttömyydelle annetaan. Keskeisinä tutkimuskäsitteinä toimivat työ ja työttömyys, jotka määritellään laajasti aiempaa tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen. Tutkimuksen metodologia pohjaa diskurssianalyysiin. Diskurssianalyysin avulla luokittelen tutkimusaineiston diskursseiksi, joita tarkastelen tutkimuksen analyysivaiheessa.
Työttömien mielipidekirjoitukset työttömyydestä luovat yhdenmukaisen kertomuksen. Tutkimuksen pohjalta työttömyys näyttäytyy kulttuurisen normaalin ulkopuolella olemisena. Työttömillä on aineiston perusteella selkeä pyrkimys päästä osaksi kulttuurista normaalia. Työtä, tämän normaalin lähteenä ei aineistossa juurikaan kyseenalaisteta. Työttömät korostavat mielipidekirjoituksissa omasta työttömyydestään huolimatta, työtä kulttuurisen normaalin ja hyvän lähteenä.
Tutkimusaineistossa on myös havaittavissa erilaisia hallinnan- ja vallanmuotoja, sekä aktivointipolitiikkaa joita työttömiin kohdistuu. Työttömät kokevat heihin kohdistuvan hallinnan selkeästi epäoikeuden- mukaiseksi ja vastustavat sitä. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että työttömät kantavat selkeää yksilöllistä ajattelua varsinkin taloudellisten asioiden kohdalla. Työttömät kokevat, että taloudellinen tuki on kategorisesti valtion tehtävä. Läheisiltä saatu taloudellinen tuki taas koetaan alistavaksi. Valtio ja viranomaiset koetaan useassa mielipidekirjoituksessa haasteena työttömän elämälle. Kokemus valtiosta haasteena työttömälle on myös osalle kirjoittajista selkeästi yllätys ja pettymys. Tutkimusaineistosta on myös tulkittavissa moderneja yksilöllistymiseen viittaavia arvoja.
...
Alternative title
Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa rakentuvia kulttuurisia merkityksiäKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Perustulokeskustelu Suomessa : sisällönanalyysi perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 1990-2015
Manninen, Teemu (2016)TIIVISTELMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, sosiaalityön yksikkö MANNINEN, TEEMU: Perustulokeskustelu Suomessa – Sisällönanalyysi perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa ... -
Valokeilassa kodin ja koulun yhteistyö : kodin ja koulun välinen yhteistyö Helsingin Sanomien uutisissa ja mielipidekirjoituksissa vuosina 2005-2010
Nurmela, Kiira (2011)Nurmela, K. 2011. Valokeilassa kodin ja koulun yhteistyö. Kodin ja koulun välinen yhteistyö Helsingin Sanomien uutisissa ja mielipidekirjoituksissa vuosina 2005–2010. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro ... -
Nuorten lukutaidon edistämisen diskurssit Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa
Hänninen, Anni (2023)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten nuorten lukutaidon edistämisestä puhutaan julkisessa mediakeskustelussa. Lukutaitotutkimus painottuu usein koulukontekstiin, joten tämä tutkimus tuo uudenlaisen näkökulman ilmiön ... -
Televisiomoraalin muutos Suomessa : analyysi Helsingin sanomien mielipidekirjoituksista 1970-2003
Salomäenpää, Ilkka (2010)Tutkimuksessa tarkastellaan televisiomoraalin muutosta 1970-luvulta 2000-luvulle Helsingin Sanomien yleisönosaston mielipidekirjoitusten diskurssianalyysilla. Televisiomoraali on käsitys siitä, mitä on hyväksyttävää esittää ... -
Vammaisuus mediassa : diskurssianalyyttinen tutkimus Helsingin Sanomien vammaisuutta käsittelevistä kerronnallisista artikkeleista vuosina 2010-2014
Kastikainen, Matti; Lehtonen, Matti (2015)Kastikainen, Matti & Lehtonen, Matti. 2015. Vammaisuus mediassa. Diskurssianalyyttinen tutkimus Helsingin Sanomien vammaisuutta käsittelevistä kerronnallisista artikkeleista vuosina 2010–2014. Erityispedagogiikan pro gradu ...