Auttajasta etsijään : sosiaalityön alavalinnan tarinatyypit opiskelijoiden kertomuksissa
Tiivistelmä
Auttajasta etsijään - Sosiaalityön alavalinnan tarinatyypit opiskelijoiden
kertomuksissa
Emilia Partanen
sosiaalityö
pro gradu -tutkielma
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Jyväskylän Yliopisto
Ohjaaja: Marjo Kuronen
Kevät 2014
78 sivua
Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli tarkastella narratiivisen analyysin avulla sitä, onko
sosiaalityön opiskelijoilla sellaisia merkityksellisiä elämänkokemuksia, joilla voisi olla
vaikutusta heidän alavalintaansa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Jyväskylän
yliopiston sosiaalityön maisterivaiheen opintoihin kuuluvaan päättöseminaariin syksyllä
2012 osallistuneiden opiskelijoiden tuottamat 17 kertomusta sosiaalityön alavalinnasta.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia ovat sosiaalityön opiskelijoiden
kertomukset alalle hakeutumisesta, ja minkälaisia tarinatyyppejä kertomuksista
muodostuu.
Aineistossa korostui kolme eri teemaa, joihin opiskelijoiden kertomusten alavalinnan
pääasialliset perusteet olivat jaoteltavissa. Nuo kolme teemaa olivat 1) auttamis- ja
vaikuttamishalukkuus, 2) aikaisemmat opinto- ja työkokemukset sekä 3)
henkilökohtaiset merkitykselliset elämänkokemukset. Olen tarkastellut ja lähestynyt
opiskelijoiden kertomuksia alavalinnan ja elämänkokemusten kautta ja jaotellut
kertomukset viiteen erilaiseen tarinatyyppiin; selviytymistarina, huolehtijatarina,
auttamistarina, ammatillisen kehityksen tarina sekä etsijän tarina.
Selviytymistarina sekä huolehtijan tarina edustivat tarinatyyppejä, joissa
elämänkokemukset olivat merkityksellisiä sosiaalityön alavalinnalle. Aikaisempien
elämänkokemuksien merkitys sosiaalityön alavalinnalle jäi tutkimuksessa kuitenkin
vähäiseksi. Toisaalta aineistossa korostui erilaisten auttamis- ja vaikuttamismotiivien
merkitys. Auttamistarinoissa korostuivat sekä halu tehdä ihmisläheistä auttamistyötä
että yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuus. Opiskelijoiden kertomuksissa
näyttäytyi vahvasti myös sosiaalityön opiskelijoiden aikaisempien opinto- ja
urapolkujen vaikutus alavalinnalle. Ammatillisen kehityksen tarinoissa positiiviset
opinto-, työ- ja harjoittelukokemukset olivat toimineet kimmokkeena sosiaalityön
alavalinnalle. Etsijän tarinoissa ei esiinny selkeitä syitä alavalinnalle ja sosiaalityö
nähdään olevan seurausta useista asioista ja osittain jopa sattumaa. Etsijän
tarinatyypissä alavalintaan ovat vaikuttaneet opinto- ja työelämän kokemusten lisäksi
käytännön asiat, sosiaalityön arvomaailma sekä omat elämänkokemukset.
Avainsanat: sosiaalityön alavalinta, elämänkokemus, kertomus, tarinatyyppi,
narratiivisuus
...
Alternative title
Sosiaalityön alavalinnan tarinatyypit opiskelijoiden kertomuksissaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29107]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus sosiaalityön opiskelijoiden resilienssiin vaikuttavista tekijöistä
Kukkola, Meeri (2021)Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää sosiaalityön opiskelijoiden resilienssiin vaikuttavia tekijöitä. Resilienssillä tarkoitetaan kyvykkyyttä selviytyä ja palautua erilaisista vastoinkäymisistä ja stressitilanteista. Resilienssi ... -
Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden koulutukseen hakeutumisen syyt, ammatillinen sitoutuminen ja alanvaihtoaikeet
Myllärinen, Salli; Pikki, Iina (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden varhaiskasvatuksen koulutukseen hakeutumisen syitä, heidän ammatilliseen sitoutumiseen liittyviä vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä ... -
Häpeä ongelmallisesti rahapelejä pelaavien kertomuksissa
Pihtilä, Minna (2023)Suomen rahapelipolitiikasta on ollut julkista keskustelua ja kritiikkiä, koska valtion asema näyttäytyy siinä kaksijakoisena. Rahapelejä saa järjestää vain valtion omistama rahapeliyhtiö ja samanaikaisesti valtiolla on ... -
Sosiaalityön ja ekologisten kysymysten välinen suhde sosiaalityön opiskelijoiden näkökulmasta keväällä 2021
Aalto, Anne (2022)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan miten sosiaalityön opiskelijat ymmärtävät sosiaalityön ja ekologisten kysymysten yhteyden. Tutkimuksessa selvitetään, mitä luonnonympäristö merkitsee sosiaalityön opiskelijoille, ... -
"Kyllä minä tästä selviän" : aikuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajana
Partanen, Anne (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, 2011)