Englannin kielisuihkuttelun opetuskokeilu alakoulun toisella vuosiluokalla
Päivämäärä
2015Englannin opetus aloitetaan Suomessa yleensä alakoulun kolmannella vuosiluokalla
formaalilla kielen opetuksella. Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman
perusteet mahdollistavat kuitenkin englannin opetuksen aloittamisen
jo alkuopetuksen aikana. Mikäli kielen opetus aloitetaan alkuopetuksessa,
tulisi huomioida oppijan nuori ikä ja korostaa vuorovaikutuksen roolia. Tässä
pro gradu -tutkielmassa tutkimme, miten alkuopetuksen toisen vuosiluokan
oppilaat osallistuvat kielisuihkutteluopetukseen, tapahtuiko oppimista ja millaisena
kielisuihkuttelu näyttäytyi opettajan näkökulmasta.
Toteutimme tutkimuksemme toimintatutkimuksena tekemällä opetuskokeilun
luokanopettajakoulutuksen viimeisen opetusharjoittelujakson yhteydessä.
Suunnittelimme luokalle kielisuihkuttelujakson, jonka toteutimme ja videokuvasimme.
Tulokset osoittivat, että oppilaiden osallistuminen kielisuihkutteluun oli
aktiivista ja innostunutta. Oppilaat oppivat lyhyen opetusjakson aikana englantia
ja he käyttivät vähäistä kielitaitoaan rohkeasti. Opettajalle kielisuihkuttelukokeilu
näyttäytyi positiivisena ja helposti toteutettavana. Tutkimuksemme
tulosten perusteella englannin opetus voidaan aloittaa alkuopetuksen toisella
luokalla kielisuihkuttelun keinoin. Kielisuihkuttelua voidaan toteuttaa eripituisina
tuokioina, eri oppimisympäristöissä ja monin erilaisin tavoin silloin kun se
tuntuu opettajasta luontevalta. Opetuskokeilusta saadut tulokset ja kokemukset
rohkaisevat toteuttamaan kielisuihkuttelua uudestaan tulevaisuudessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla
Korkealaakso, Elina; Posti, Pauliina (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui alakoulun toinen luokka, koska ... -
Matemaattisten oppimisvaikeuksien tunnistaminen alakoulun toisella vuosiluokalla : luokanopettajien kokemuksia
Ahokas, Mari (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa ja tulkita luokanopettajien kokemuksia matematiikan roolista opetustyössään ja alakoulun toisella vuosiluokalla olevan oppilaan matemaattisen oppimisvaikeuksien tunnistamisessa. ... -
"Toll, weil ich Deutsch lernen durfte" : Erfahrungen der Schüler der 1. und 2. Klasse der finnischen Grundschule mit der deutschsprachigen Sprachdusche
Pynnönen, Johanna (2012)Tämän tutkimuksen aiheena ovat 1. ja 2. luokkalaisten suomalaisten oppilaiden kokemukset saksan kielen kielisuihkutuksesta. Kielisuihkutus on vieraskielisen opetuksen muoto, jonka aikana oppilaat tutustuvat yhteen tai ... -
"Die Lieder Zuhause trällern" : eine Fallstudie über die Sprachdusche aus der Erfahrung der Eltern
Vihonen, Maiju (2013)Kielisuihkutus on ilmiönä uusi eikä siitä ole vielä paljon pitkäaikaisia tutkimustuloksia. Tämän Pro Gradu -tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa vanhempien mielipiteitä kielisuihkutuksesta ja varhaisesta ... -
Kodin numeerisen oppimisympäristön informaalien aktiviteettien yhteys lapsen matemaattisiin taitoihin toisella vuosiluokalla
Kytömäki, Juulia (2024)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 2.-luokkalaisten kotiympäristöjä ja kodin informaalien aktiviteettien yhteyttä heidän matemaattisiin taitoihinsa. Lisäksi selvitettiin informaalien aktiviteettien yhteyttä lasten taitojen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.