Keitä me olemme? : kartoitus ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden koulutus- ja perhetaustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta, poliittisesta kannasta sekä hyvinvoinnista
Päivämäärä
2015Tämä tutkimus on kartoitus Jyväskylän luokanopettajaopiskelijoiden ensimmäisen vuosikurssin opiskelija-aineksesta. Olemme selvittäneet tämän opiskelijaryhmän perustietoja sekä ominaisuuksia. Iän, sukupuolen ja siviilisäädyn lisäksi sisällytimme perustietoihin perhetaustan sekä koulutustaustan. Näiden perustietojen lisäksi tutkimme ryhmän uskonnollista vakaumusta sekä poliittista kantaa, harrastuneisuutta sekä vapaa-ajan viettoa sisältäen henkisen hyvinvoinnin näkökulman. Lopuksi selvitimme myös luokanopettajaopiskelijoiden päihteiden käyttöä, erilaisiin rikkeisiin syyllistymistä sekä seksuaalikäyttäytymistä.
Luokanopettajat ovat tärkeä osa yhteiskunnan rakennetta. He toimivat tulevien täysivaltaisten yhteiskunnan jäsenten kasvattajina. Yhteiskunnan muuttuessa on tärkeää tutkia myös sen eri rakenteita. Jotta voimme joskus tehdä tutkimusta syistä ja seurauksista sekä uusia olemassa olevia käytänteitä, pitää meidän ensin tehdä yleiskartoittavaa ilmiötä kuvaavaa tutkimusta. Tämän tapaista luokanopettajaopiskelijoiden ominaisuuksia kuvailevaa tutkimusta ei aikaisemmin olekaan tehty.
Tutkimuksemme on määrällinen kuvaileva otantatutkimus, jonka olemme toteuttaneet ennalta strukturoidulla kyselylomakkeella. Aineisto kerättiin paperisilla kyselylomakkeilla massaluennolla, jolla oli läsnä 63 Jyväskylän luokanopettajakoulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa. Aineiston koodasimme manuaalisesti numeromuotoon IBM SPSS Statistics -analyysiohjelmaan. Tämän jälkeen selvitimme aineistosta prosentuaalisia jakaumia tutkittavan ryhmän ominaisuuksista. Näitä jakaumia esittelemme tulokset osiossa niin sanallisesti kuin kuvaavilla diagrammeilla ja taulukoilla.
Taustatiedoiltaan luokanopettajaopiskelijat ovat naisvaltainen pääasiassa 19-22-vuotiaista naimattomista ja lapsettomista henkilöistä koostuva ryhmä. Ryhmä on hyvin yhteneväinen perhe- ja koulutustaustoiltaan. Lapsuuden perhemuodoista yleisin on ydinperhe ja asumismuodoista omakoti- tai rivitalo. Vanhemmat ovat suurimmalla osalla keskituloisia. Melkein kaikki luokanopettajaopiskelijat ovat koulutustaustaltaan ylioppilaita, lisäksi koulumenestys on ollut pääsääntöisesti hyvää.
Koska yhteiskuntamme muuttuu jatkuvasti ja oppilasaines kouluissa on aina vain heterogeenisempää, pitää myös opettaja-aineksemme muuttua ja kyetä vastaamaan tähän muutokseen. Eri uskonnot valtaavat alaa myös suomessa ja opettajalla tulisi olla kykyä vastata näihin haasteisiin. Suurin osa luokanopettajaopiskelijoista kuuluu evankelisluterilaiseen seurakuntaan ja määrittelee itsensä tapakristityiksi.
Kansalaisvaikuttamisen tärkeys on hetken hiljaiselon jälkeen noussut taas pinnalle myös koulumaailmassa. Koululaitoksemme pitäisi pystyä kasvattamaan itsenäisiä ja ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, joilla on selkeä käsitys ja kiinnostusta kansalaisvaikuttamiseen sekä yhteiskunnassa toimimiseen. Yli puolella tämän hetken luokanopettajaopiskelijoista ei kuitenkaan ole minkäänlaista poliittista kantaa eikä kukaan heistä ole koskaan toiminut aktiivisesti politiikassa.
...
Muu nimeke
Kartoitus ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden koulutus- ja perhetaustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta, poliittisesta kannasta sekä hyvinvoinnistaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Opiskelu on ollut mielenkiintoista ja mukavaa" : yliopistoon kiinnittyminen opettajaopiskelijoiden ensimmäisen vuoden kokemusten valossa
Käppi, Tuomas (2014)Tässä pro gradu-työssä tutkittiin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kiinnittymistä yliopistoon. Kiin-nittyminen on prosessi, jossa opiskelijasta tulee yliopistoyhteisön jäsen ja hän alkaa toimia akateemis-ten tavoitteiden ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta
Ihamäki, Anniina (2016)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta. Tutkimuksen kohteena olevat opiskelijat toteuttivat ... -
Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kokemukset opiskelustrategioista
Heikura, Ada; Aalto-Setälä, Sofia (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä ulottuvuuksista opiskelustrategiat muodostuvat ja miten eroavaisuudet opiskelustrategioiden hallinnan kokemuksissa ilmenivät eri tiedekunnan opiskelijoilla. Tutkittavina ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden kotitausta ja ammatinvalinnan syyt : kulttuurisen pääoman yhteys ammatinvalintamotiiveihin ja ammattimielikuviin
Keinänen, Kukka; Kokkonen, Veera (2010)Keinänen, K. & Kokkonen, V. 2010. Luokanopettajaopiskelijoiden kotitausta ja ammatinvalinnan syyt. Kulttuurisen pääoman yhteys ammatinvalintamotiiveihin ja ammattimielikuviin. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ... -
Mitä luokanopettaja ei opi Jyväskylän yliopistossa? : luokanopettajien kokemuksia työelämästä
Parkkonen, Susanna (2021)Opintojen viimeisen vuoden aikana useat luokanopettajaopiskelijat ”heräävät” siihen, että heidän tulisi näillä tiedoilla ja taidoilla lähteä kantamaan opetuksellinen vastuu luokallisesta oppilaita. Onko jotain, mitä en ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.